Korkeakouluopinnot käynnistyvät taas ympäri Keski-Suomea – liiketoimintaa ja kasvatustiedettä alueiden tarpeisiin
14.12.2021 08:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Tarjottavat opinnot perustuvat alueellisiin tarvekartoituksiin ja niillä pyritään vastaamaan työnantajien olemassa oleviin osaamistarpeisiin esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ja sairaanhoidossa.
“Varhaiskasvatuksen opettajista on joka puolella suuri pula ja vuonna 2030 voimaantuleva lakimuutos lisää sitä entisestään. Alueilla haetaan nyt monin tavoin ratkaisuja tilanteeseen. Pohjoiseen Keski-Suomeen päätettiinkin perustaa nyt oma ryhmä kasvatustieteen perusopinnoille yhteistyössä Äänekosken kaupungin kanssa”, Muru Linjala JYU avoimesta kertoo.
JAMK reagoi puolestaan sairaanhoitajapulaan Lähihoitajasta sairaanhoitajaksi –polkuopinnoilla.
“Sairaanhoitajapula näkyy JAMKilla työnantajien yhteydenottoina. Lähihoitajasta sairaanhoitajaksi –polkuopinnot tarjoavat hyvän mahdollisuuden aloittaa pätevöityminen työn ohella, mikä tekee niistä opiskelijalle houkuttelevan”, Maarit Korva JAMKilta sanoo.
Monipuolisiin yritysten ja organisaatioiden tarpeisiin soveltuvina opintoina Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto tuo koko maakuntaan tarjolle liiketoimintaosaamisen perusopinnot. JAMK tarjoaa seutuopintoihin taloushallinnon opinnoista kirjanpidon ja taulukkolaskennan.
Työnantajien kannattaa tukea opiskelua
Äänekosken kaupungin opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä muistuttaa opiskelun hyödyistä sekä opiskelijan, työnantajan että koko alueen näkökulmasta.
“Alueella tarjottavien opintojen kautta työnantajien on mahdollista pätevöittää henkilöstöä ja avata työntekijöille polkuja haastavampiin tehtäviin. Henkilöstöä voi myös kannustaa opiskelemaan niitä aloja, joissa työnantajalla on rekrytointihaasteita”, Härtsiä sanoo.
“Työnantajat voisivat tukea opiskelua vaikkapa tarjoamalla mahdollisuutta opiskella työajalla, osallistumalla opiskelukustannuksiin tai tarjoamalla opiskeluvälineitä ja tiloja. Työnantaja voi tarjota opiskelijalle myös mentoritukea tai toimeksiantoja opintoihin liittyviin kehittämistehtäviin. Tästä hyötyy koko organisaatio”, Härtsiä jatkaa.
Kaikille avoimia – tavoitteellisesti tai omaksi iloksi, ryhmän tuella
Avoimet korkeakouluopinnot ovat kaikille avoimia iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. Opinnot ovat osia yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnoista, joten mikäli opiskelija haluaa jatkaa myöhemmin tutkintokoulutukseen, hän voi hakea opintojen sisällyttämistä tutkintoon.
Korkeakouluopinnot seutukaupungeissa toteutetaan siten, että niitä voi tehdä esimerkiksi työn tai muiden opintojen ohella.
“Opiskelu omalla paikkakunnalla kokoontuvassa ryhmässä mahdollistaa vertaistuen ja yhdessä opiskelun. Vaikka opetus olisi verkkovälitteistä, ryhmässä käydyt keskustelut lisäävät oppimiseen syvyyttä ”, sanoo Muru Linjala JYU avoimesta.
Ilmoittaudu opintoihin
Ilmoittautuminen opintoihin on käynnissä. Opinnot alkavat tammi-helmikuussa 2022.
Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto: avoin.jyu.fi/seutuopinnot
JAMK: jamk.fi/seutuopinnot
Lisätiedot:
JAMK
Maarit Korva, suunnittelija
p. 040 561 2555
maarit.korva@jamk.fi
JYU avoin
Muru Linjala, koulutuspäällikkö
p. 040 746 3223
muru.linjala@jyu.fi
Kuva: Shutterstock
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Herätä uteliaisuutesi Tutkijoiden yössä – Ohjelmatarjontaa yhdeksällä paikkakunnalla ympäri Suomen!21.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö on vuosittain järjestettävä tiedetapahtuma, jossa tutkijat ympäri Eurooppaa avaavat ovensa kaikenikäisille tiedonjanoisille. Tänä vuonna tutkijat avaavat ovensa laboratorioiden uumeniin Jyväskylässä, Oulussa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Joensuussa, Porissa, Sodankylässä ja Tampereella perjantaina 25.9.
Kirjailija Sofi Oksanen Martti J. Kari -muistoluennon puhujaksi21.9.2026 12:00:21 EEST | Tiedote
Martti J. Kari -muistoluento 10.12.2026 klo 15.00-16.30 Jyväskylän yliopiston juhlasali
Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen tarvitaan yhteinen tieteellinen perusta17.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä on julkaissut kokoavan katsauksen, joka tarjoaa tieteeseen perustuvat kriteerit Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseksi. Julkaisu on tarkoitettu valtakuntien rajat ylittäväksi tueksi päättäjille ja viranomaisille, jotka toteuttavat EU:n komission vaatimusta tunnistaa ja suojella jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

