Korkeakoulutuksen laajentaminen ei onnistu nykyisellä opetushenkilöstömäärällä
10.12.2019 15:03:21 EET | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
– Korkeakoulujen henkilöstömäärä on ollut laskussa jo pitkään ja erityisesti opettajien määrä on vähentynyt. Vuosina 2010–2018 yliopistojen koko henkilöstön määrä väheni reilulla 2 500 henkilöllä ja ammattikorkeakoulujen vajaat 2 100 henkilötyövuotta.
– OAJ:n viimeisimmän työolobarometrin mukaan korkeakouluissa tehdään koko opetusalan pisintä työviikkoa. Yliopistoissa keskimääräiset työtunnit ovat 41,3 tuntia viikossa ja ammattikorkeakouluissa ovat kaikkein pisimmät, keskimäärin 47 tuntia viikossa. Korkeakoulujen opetushenkilöstö on tehtäviinsä sitoutunutta, mutta kaikkeen ei voi venyä. Työtä pitää pystyä tekemään ennakoiden ja suunnitelmallisesti, OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka huomauttaa.
Tutkintomäärien nosto sisältyy hallitusohjelmaan
Korkeakoulutettujen määrää aiotaan lisätä hallitusohjelman mukaisesti. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa on asetettu tavoitteeksi korkeakoulutettujen määrän nostaminen 50 prosenttiin 25–34 –vuotiaista vuoteen 2030 mennessä. OAJ kannattaa koulutus- ja osaamistason nostoa.
Ensi vaiheessa korkeakoulut esittivät suurempia tutkintotavoitteita kuin mitä opetus- ja kulttuuriministeriö edellytti. Hallitus vahvistaa korkeakoulujen perusrahoitusta ensi vuoden alusta 60 miljoonalla eurolla.
– Se on kuitenkin vasta vaatimaton paikkaus satojen miljoonien vajaukseen, joka on syntynyt useiden vuosien leikkausten johdosta. Tehtävien laajentuminen ei toteudu ilman lisärahoitusta. Henkilöstöä tarvitaan lisää paitsi nousevien tutkintotavoitteiden saavuttamiseksi myös jatkuvan oppimisen ja tki-toiminnan lisäämisen takia. Korkeakoulujen on vakavasti harkittava, kuinka ne vastaavat kasvaviin vaatimuksiin, Misukka toteaa.
OAJ vaatii, että ministeriö ja korkeakoulut ottavat tulosneuvotteluissaan huomioon myös henkilöstön työhyvinvoinnin. Tulossopimuksista on tehtävä realistisia suhteessa rahoituskehykseen ja henkilöstömäärään. Nykyinen opetushenkilöstömäärä ei riitä tehtävistä suoriutumiseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heljä MisukkaKoulutusjohtaja
Puh:+358 50 528 6682helja.misukka@oaj.fiTietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ hyväksyi sovintoehdotuksen – ammattikorkeakoulujen uusi työehtosopimus voimaan11.9.2026 15:12:01 EEST | Tiedote
OAJ:n hallitus on hyväksynyt valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen uudeksi työehtosopimukseksi. Myös YTN ja työnantajapuoli Sivista hyväksyivät ehdotuksen. Poikkeuksellisen vaikean neuvottelurupeaman lopputulos oli kokonaisuudessaan sangen tyydyttävä: kaikkien opettajien palkat kehittyvät ja palkkaeroja kavennetaan sopimuskauden aikana.
Kolmas sovintoehdotus ammattikorkeakoulujen työriitaan10.9.2026 07:47:27 EEST | Tiedote
Valtakunnansovittelija Nikolas Elomaa antoi viime yönä klo 01.50 sovintoehdotuksensa ammattikorkeakoulujen työehtosopimusta koskevaan työriitaan. Sopijaosapuolet Sivista, OAJ ja YTN antavat kukin omat vastauksensa ehdotukseen perjantaina 11.9. klo 15 mennessä.
OAJ PISA-tuloksista: Oppimistulosten lasku voidaan kääntää oikeilla toimilla8.9.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten nuorten oppimistulosten laskeva trendi on jatkunut eri oppimistulosmittauksissa yli kaksikymmentä vuotta. Samaan aikaan oppiminen on eriytynyt muun muassa oppilaiden kotitaustan mukaan. Suunnan kääntäminen vaatii, että jokaiselle oppilaalle turvataan riittävä tuki ja opettajille aikaa keskittyä opettamiseen.
Lakot jatkuvat useassa ammattikorkeakoulussa8.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Tänään 8. syyskuuta alkoi kolmipäiväinen lakko kuudessa ammattikorkeakouluissa. Ensimmäinen lakkotapahtuma järjestetään tänään Oulun ammattikorkeakoulun Linnanmaan kampuksella. Viikon aikana lakkotapahtumia järjestetään myös Helsingissä ja Rovaniemellä.
OAJ antoi syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin7.9.2026 16:32:37 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen työriitaan ei ole vieläkään löytynyt ratkaisua. OAJ antoi tänään 7.9. syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin. Jos sopua ei synny, uusi kolmipäiväinen lakko alkaa 22.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
