Korkein oikeus / Högsta domstolen

Korkein oikeus vierailee Itä-Suomen hovioikeudessa 19.–20.5.2022

19.5.2022 11:15:00 EEST | Korkein oikeus / Högsta domstolen | Tiedote

Jaa
Vierailu Itä-Suomen hovioikeuteen on ensimmäinen korkeimman oikeuden hovioikeuksiin suuntautuvien vierailujen sarjasta. Vierailulle osallistuvat korkeimmasta oikeudesta presidentti Tatu Leppänen, oikeusneuvoksia, kansliapäällikkö ja kaksi esittelijää.

Neljästä muusta hovioikeudesta seuraavana on vuorossa Helsingin hovioikeus, jonne vierailua on kaavailtu ensi vuoden alkupuolelle.

Tähän asti yhteistyötä on toteutettu muun muassa prejudikaattitapaamisten ja korkeimman oikeuden hovioikeuspäivien muodossa. Nyt tarkoituksena on KKO:n ja hovioikeuksien yhteistyön tiivistäminen ja kehittäminen paikan päälle suuntautuvien vierailujen myötä.

– Ajatuksena on, että sopiva ryhmä korkeimmasta oikeudesta tulee vierailulle sovittavana ajankohtana kuhunkin hovioikeuteen, jossa voidaan tutustua toimintaan ja keskustella ajankohtaisista kysymyksistä puolin ja toisin, kertoo korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppänen.

Korkeimmalla oikeudella on myös lakisääteinen tehtävä valvoa lainkäyttöä omalla toimialallaan. Tehtävää toteutetaan muun muassa ylläpitämällä ja kehittämällä yhteyksiä muihin tuomioistuimiin sekä seuraamalla asioiden ratkaisemisen yhteydessä lainkäytön yhtenäisyyttä ja laatua.

Itä-Suomen hovioikeus sijaitsee Kuopiossa, ja sillä on pysyvä istuntopaikka Kouvolassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kansliapäällikkö Wilhelm Norrman, wilhelm.norrman(at)oikeus.fi, p. 02956 40110

Tietoja julkaisijasta

Korkein oikeus / Högsta domstolen
Korkein oikeus / Högsta domstolen
PL/PB 301
00171 Helsinki / Helsingfors

02956 40000http://www.korkeinoikeus.fi

Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein oikeus / Högsta domstolen

Högsta domstolen beviljade åklagaren besvärstillstånd i ärendet gällande den planerade skolskjutningen i Storkyro2.2.2026 15:42:23 EET | Pressmeddelande

Österbottens tingsrätt hade 19.6.2024 dömt svaranden för en förberedelse till grovt brott mot liv eller hälsa samt en skjutvapenförseelse till ett gemensamt fängelsestraff på 3 år 2 månader. Vasa hovrätt ändrade genom sin dom 29.8.2025 inte utgången av tingsrättens avgörande. Enbart åklagaren ansökte om besvärstillstånd i högsta domstolen. I Högsta domstolen är det utgående från åklagarens besvär frågan om brottsenhet, det vill säga huruvida gärningen ska tillräknas som en eller flera stycken förberedelser till grovt brott mot liv eller hälsa. Därtill är det frågan om huruvida straffet ska skärpas. I övrigt står hovrättens dom fast. Handlingsbeställningar: viestinta.kko@oikeus.fi

Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan Isonkyrön koulusurman valmistelua koskevassa asiassa2.2.2026 15:42:23 EET | Tiedote

Pohjanmaan käräjäoikeus oli 19.6.2024 tuominnut vastaajan yhdestä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta ja ampuma-aserikkomuksesta yhteiseen 3 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Vaasan hovioikeus ei 29.8.2025 antamallaan tuomiolla muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Asianosaisista valituslupaa korkeimmalta oikeudelta haki vain syyttäjä. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen perusteella kysymys rikoksen yksiköinnistä eli siitä, tuleeko vastaaja tuomita yhden törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun asemesta useista valmistelurikoksista. Lisäksi kysymys on siitä, tuleeko vastaajalle tuomittua rangaistusta korottaa. Muilta osin hovioikeuden tuomio on jäänyt pysyväksi. Asiakirjatilaukset: viestinta.kko@oikeus.fi

Högsta domstolen beviljade den före detta riksdagsledamoten Mikko Kärnä besvärstillstånd23.1.2026 09:47:49 EET | Pressmeddelande

Helsingfors hovrätt dömde 30.5.2025 Kärnä till ett bötesstraff för ärekränkning. Hovrätten ansåg liksom tingsrätten att svaranden hade kränkt en professors, som var målsägande i ärendet, ära genom sju meddelanden han publicerat på sitt Twitter-konto med anknytning till ett ärende som varit framme i grundlagsutskottet. Kärnä hade enligt hovrätten förfarit uppsåtligt och gärningen hade varit ägnad att orsaka skada eller lidande för målsäganden eller utsätta denne för missaktning. Kärnäs förfarande hade också tydligt överskridit det som kan anses som godtagbart. Kärnä yrkar i högsta domstolen att åtalet och ersättningsyrkandena ska förkastas eller att ersättningsbeloppet i alla fall nedsätts. Högsta domstolen beviljade Kärnä besvärstillstånd begränsat till att gälla frågan om huruvida Kärnäs förfarande tydligt hade överskridit det som kan anses som godtagbart. Handlingsbeställningar: viestinta.kko@oikeus.fi

Korkein oikeus myönsi valitusluvan entiselle kansanedustaja Mikko Kärnälle23.1.2026 09:47:49 EET | Tiedote

Helsingin hovioikeus tuomitsi 30.5.2025 Kärnän sakkorangaistukseen kunnianloukkauksesta. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin vastaajan loukanneen asianomistajana asiassa olevan professorin kunniaa seitsemällä Twitter-tilillään julkaisemallaan viestillä liittyen perustuslakivaliokunnassa esillä olleeseen asiaan. Kärnä oli hovioikeuden mukaan menetellyt tahallaan ja teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä asianomistajalle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Kärnän menettely oli myös selvästi ylittänyt sen, mitä voitiin pitää hyväksyttävänä. Kärnä vaatii korkeimmassa oikeudessa, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään tai hänelle määrättyä korvausvelvollisuutta ainakin alennetaan. Korkein oikeus myönsi Kärnälle valitusluvan rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, oliko Kärnän menettely selvästi ylittänyt sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Asiakirjatilaukset: viestinta.kko@oikeus.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye