Korona-aika käänsi työtapaturmat selvään laskuun
16.6.2022 08:02:12 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
"Työtapaturmat vähenivät jopa enemmän kuin finanssikriisin yhteydessä, jolloin myös nähtiin selvä lasku työpaikkojen määrän vähentymisen vuoksi. Vuonna 2009 tapaturmien määrä laski noin 17 prosentilla edellisvuodesta”, toteaa Tilastokeskuksen yliaktuaari Mikko Toiviainen.
Tapaturmat vähenivät lähes kaikilla toimialoilla. Suhteellisesti eniten määrä laski informaatiossa ja viestinnässä (47,7 %) sekä rahoitus- ja vakuutustoiminnassa (47,4 %). Seuraavaksi eniten laskua nähtiin majoitus- ja ravitsemistoiminnassa (36,8 %), mihin yhtenä selityksenä on alan työpaikkojen määrän vähentyminen. Ainoastaan kaivos- ja louhostoiminnassa työtapaturmien määrä lisääntyi (4,4 %).
"Etätyöhön siirtyminen koronakriisin alussa näkyy varmasti niillä kahdella toimialalla, joilla lasku oli suhteellisesti suurin. Työpaikkojen määrässä ei tapahtunut suurta muutosta informaatiossa ja viestinnässä tai rahoitus- ja vakuutustoiminnassa”, Toiviainen kertoo.
Työmatkatapaturmat vähenivät suhteessa vielä muita työtapaturmia enemmän: palkansaajilla 31,3 % ja yrittäjillä 28,5 % edelliseen vuoteen verrattuna.
Työtapaturmissa kuoli 35 palkansaajaa ja yrittäjää, eli 5 vähemmän kuin vuonna 2019. Kuolemien määrässä trendi on ollut laskeva jo pitkän aikaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yliaktuaari Mikko Toiviainen, mikko.toiviainen@stat.fi, p. 0295 513 589
Yliaktuaari Jukka Tapio, jukka.tapio@stat.fi, p. 0295 513 429
Jukka TapioYliaktuaari
Puh:0295 513 429jukka.tapio@stat.fiMikko ToiviainenYliaktuaari
Puh:029 551 3589mikko.toiviainen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Suomessa syntyneitä ulkomaalaistaustaisia nyt yli 100 0001.4.2026 08:02:36 EEST | Tiedote
Toisen polven ulkomaalaistaustaisten määrä Suomen väestössä ylitti 100 000 henkilön rajan vuonna 2025. Lisäksi Ukrainan kansalaiset nousivat suurimmaksi ulkomaiden kansalaisten ryhmäksi.
Tilasto vahvistaa: Polttonesteet kallistuivat selvästi maaliskuussa, kevyt polttoöljy eniten31.3.2026 08:02:51 EEST | Tiedote
Iranin sodan vaikutukset näkyivät selkeästi huoltoasemilla maaliskuussa. Polttonesteiden hinnat nousivat, mikä kiihdytti kuluttajahintojen nousuvauhtia edelliskuusta.
Palvelualojen liikevaihto kasvoi edelleen helmikuussa, mutta edelliskuuta vaimeammin31.3.2026 08:02:13 EEST | Tiedote
Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden 2026 helmikuussa 3,1 % vuodentakaiseen verrattuna. Kaikki palvelualojen päätoimialat olivat kasvussa. Nopeinta liikevaihdon kehitys oli hallinto- ja tukipalvelutoiminnan alalla.
Lähestymiskieltojen määrässä huomattavaa kasvua vuonna 202527.3.2026 08:02:12 EET | Tiedote
Lähestymiskieltojen määrä kasvoi Suomessa viime vuonna selvästi. Kieltoja määrättiin 1 650, mikä on lähes 15 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Lähestymiskieltoon määrätyistä miehiä oli 1 516. Määrä oli 16 % edellisvuotta suurempi.
Nuorten toimintarajoitteisuus yleistynyt selvästi – erityisesti keskittymisen ja muistamisen vaikeudet lisääntyneet26.3.2026 08:01:47 EET | Tiedote
Toimintarajoitteisten nuorten määrä ja osuus ovat kasvaneet Suomessa vuosien 2022 ja 2025 välillä. Samaan aikaan ikääntyneiden toimintarajoitteisuus on vähentynyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
