Koronaepidemia Pohjois-Pohjanmaalla edelleen perustasolla – Oulun alueen suosituksia jatketaan 3.12. saakka
10.11.2020 15:54:53 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Koronatartuntojen määrät alueella ovat säilyneet syyslomaviikon tartuntapiikin jälkeen maltillisina, ja epidemia on Pohjois-Pohjanmaalla edelleen perustasolla. Myös Oulun osalta tilanne on palaamassa kiihtymisvaiheen kynnykseltä perustasoa kohti.
”Vaikuttaisi siltä, että annetut suositukset ovat purreet. Kiitos tästä kuuluu tietysti kaikille alueen asukkaille, jotka ovat suosituksia noudattaneet”, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYS:n johtajaylilääkäri Juha Korpelainen kommentoi.
Jotta tilanne säilyy hyvänä myös jatkossa, koordinaatioryhmä linjasi, että Oulun kaupungin alueelle annettuja suositusten voimassaoloaikaa jatketaan 3.12.2020 saakka.
Oulun kaupungin alueella 3.12.2020 saakka voimassa olevat suositukset
- Suu-nenäsuojainten käyttöä suositellaan julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa. Suositus koskee yli 15-vuotiaita. Suositus ei koske yläkouluja eikä toisen asteen oppilaitoksia.
- Suositellaan, ettei yli 20 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä.
- Ryhmämuotoiseen harrastamisessa suositellaan noudatettavan tarkennettuja turvallisuusohjeita
- Suositellaan välttämään vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien luokse 10 päivän ajan sen jälkeen, kun on osallistunut tilaisuuteen, jossa on kasvanut riski korona-altistukselle (yleisötapahtumat, harrastustoiminta, ravitsemusliike).
Muun sairaanhoitopiirin alueella voimassa ovat edelleen aikaisemmin annetut suositukset etätyöstä ja maskien käytöstä julkisessa liikenteessä.
Pikkujoulujen järjestämiseen suositellaan vaihtoehtoisia tapoja
Koordinaatioryhmä muistuttaa, että alueella voimassa olevat suositukset on tärkeää huomioida myös esimerkiksi pikkujouluja suunniteltaessa.
Pikkujoulujen järjestämisessä on hyvä muistaa samat periaatteet kuin muissakin korona-ajan kohtaamisissa: tärkeintä on huolehtia 1–2 metrin turvavälistä, noudattaa hyvää käsihygieniaa ja yskiä hihaan tai nenäliinaan. Oireisena pienenkään porukan kokoontumiseen ei tule osallistua, vaan silloin on paikallaan hakeutua koronatestiin.
Taustaa
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen covid 19 -koordinaatioryhmä vastaa koronaepidemiaan liittyvästä viranomaistyöstä Pohjois-Pohjanmaalla STM:n edellyttämällä tavalla. Koordinaatioryhmä kokoontuu vähintään kerran viikossa ylläpitämään tilannekuvaa ja arvioimaan epidemiatilannetta, alueellisia suosituksia sekä rajoituksia eri kriteerien pohjalta.
Lisätietoa Pohjois-Pohjanmaan koronatilanteesta, voimassa olevista suosituksista sekä neuvoja ja ohjeita epidemiatilanteeseen liittyen on koottu osoitteeseen oyskorona.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Korpelainen, johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 0400 834 541, juha.korpelainen@ppshp.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Suun terveydenhuollon chat otetaan käyttöön Kempeleessä19.3.2026 08:30:58 EET | Tiedote
Kempeleen ja Ylikylän hammashoitolat ottavat käyttöön suun terveydenhuollon chat -palvelun 27.3.2026. Asiakas voi asioida chatissa kiireettömissä suun terveyteen liittyvissä asioissa.
Kestävän kasvun ohjelman hankkeet sujuvoittivat palveluja17.3.2026 14:58:09 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 17.3.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus tutustui Kestävän kasvun ohjelman tuloksiin. Lisäksi saatiin katsaus vanhus- ja vammaisneuvoston sekä nuorisovaltuuston toimintakertomuksiin ja -suunnitelmiin.
Kalajoen, Merijärven ja Pyhäjoen neuvoloiden puhelinnumero muuttuu16.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Kalajoen, Merijärven ja Pyhäjoen neuvoloiden palvelunumero muuttuu 24. maaliskuuta 2026. Uusi palvelunumero on 08 669 6100.
Norra Finlands samarbetsområdes gemensamma röst blir starkare – samarbetsområdet samlades för Talvipäivät-evenemanget i Uleåborg13.3.2026 12:14:10 EET | Tiedote
Talvipäivät-evenemanget för Norra Finlands samarbetsområde (YTA) anordnades i Uleåborg 9–10.3.2026. Evenemanget samlade förtroendevalda och tjänstemän från Lapplands, Kajanalands, Mellersta Österbottens och Norra Österbottens välfärdsområden, samt representanter för statsförvaltningen, för att diskutera samarbetet i norr, samarbetsområdesavtalet och gemensamma prioriteringar för intressebevakningen.
Pohjoisen yhteinen ääni voimistuu – yhteistyöalue kokoontui Talvipäiville Ouluun13.3.2026 10:42:51 EET | Tiedote
Pohjois-Suomen yhteistyöalueen (YTA) Talvipäivät järjestettiin Oulussa 9.–10.3.2026. Tilaisuus kokosi yhteen Lapin, Kainuun, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueiden luottamushenkilö- ja virkajohtoa sekä valtionhallinnon edustajia keskustelemaan pohjoisen yhteistyöstä, YTA‑sopimuksesta ja yhteisistä edunvalvonnan kärjistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

