KORONAKRIISI PALAUTTI LUOTTAMUKSEN POLITIIKKAAN

EVA selvitti Arvo- ja asennetutkimuksessaan, kuinka koronakriisi on vaikuttanut luottamukseen, jota suomalaiset tuntevat 30 erilaista yhteiskunnassa vaikuttavaa tahoa tai toimijaa kohtaan. Luottamuksen muutosta tarkasteltiin suhteessa vuoden 2018 mittaukseen.
Yli puolet suomalaisista luottaa hallitukseen ja eduskuntaan. Verrattuna vuonna 2018 tehtyyn tutkimukseen luottamus hallitukseen on kasvanut 33 prosenttiyksikköä ja luottamus eduskuntaan 17 prosenttiyksikköä. Poikkeuksellisesta luottamuksen vahvistumisesta huolimatta hallitus ja eduskunta eivät yllä luottamuspuntarin kärkikymmenikköön.
”Muutos on suuri, eikä se mahdu tavanomaisen asennevaihtelun piiriin. Koronaviruksen aiheuttaman yhteisen uhan torjumiseksi kansa on poikkeuksellisen yksituumainen. Ilmiötä kutsutaan lipun ympärille kokoontumiseksi ja siitä on havaittu koronakriisin yhteydessä merkkejä myös muissa maissa”, sanoo EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.
Yhdysvaltalainen valtiotieteilijä John Mueller havaitsi tutkimuksessaan niin sanotun rally ’round the flag -ilmiön (lipun ympärille kokoontuminen) jo 1970-luvulla. Muellerin mukaan Yhdysvaltain presidenttien suosio on kasvanut kriiseissä.
Suomalaiset suhtautuvat lähes varauksettoman myönteisesti hallituksen toimiin koronakriisissä, vaikka ne ovat olleet poikkeuksellisen järeitä. Yhdeksän kymmenestä (89 %) antaa toimille täyden tukensa. Hallituksen toimia kritisoivien osuus on hyvin pieni (6 %).
Tulokset perustuvat 2 060 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 26.3.–3.4.2020. Vastaajat edustavat koko maan 18–70-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984. Tuloksiin voi tutustua osoitteessa www.eva.fi/arvopankki.
Ilkka Haavisto: Politiikan poikkeustila -EVA Analyysi 30.4. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot: tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, ilkka.haavisto@eva.fi tai +358 50 331 3823
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka HaavistoTutkimuspäällikkö
Puh:+358 50 331 3823ilkka.haavisto@eva.fiHeini LarrosViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@eva.fiKuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
Venäjä sekä elinkustannukset ja verotus suomalaisten mielestä maahanmuuton esteitä23.5.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista yli puolet pitää Suomen maantieteellistä sijaintia, Venäjän läheisyyttä sekä elinkustannuksia ja verotusta Suomeen maahanmuuton esteinä, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. Arvo- ja asennetutkimuksessa esitettiin 26 kohdan lista mahdollisista maahanmuuton vetovoima- ja estetekijöistä.
Noin puolet suomalaisista pitää verotusta liian kireänä – verokapina kytee perussuomalaisissa16.5.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista 49 prosenttia katsoo, että verotus Suomessa on kaiken kaikkiaan liian ankaraa, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. Toista mieltä on 32 prosenttia.
Suomalaisten EU-myönteisyys jatkaa huippulukemissa – EU-kriittisyys yhteydessä epäluottamukseen politiikkaa kohtaan9.5.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista 64 prosenttia suhtautuu myönteisesti maamme EU-jäsenyyteen ja 17 prosenttia kielteisesti, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. EU-jäsenyyden suosio jatkaa ennätystasolla, jonne se nousi Venäjän aloitettua laajamittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa helmikuussa 2022.
Ensimmäistä kertaa suomalaisten enemmistö suhtautuu työperäiseen maahanmuuttoon myönteisesti26.4.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista 55 prosenttia arvioi, että maamme väestön ikääntyminen ja uhkaava vähentyminen edellyttävät ulkomaalaisten Suomeen muuton helpottamista, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. Ensimmäistä kertaa 25-vuotisen mittaushistorian aikana enemmistö suomalaisista katsoo heikon väestökehityksen edellyttävän maahanmuuton helpottamista.
Kokoomus joutuu valitsemaan julkisen talouden ja maahanmuuton väliltä14.4.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen (97 %) ja perussuomalaisten (95 %) äänestäjät ovat yksimielisiä siitä, että tulevan hallituksen tulisi painottaa valtion velkaantumisen pysäyttämistä enemmän suhteessa viime aikoina harjoitettuun politiikkaan. Lähellä toisiaan näkemykset ovat myös siinä, että velkaantuminen pysäytetään menoja leikkaamalla. SDP:n äänestäjistä velkaantumisen pysäyttämistä painottaisi 67 prosenttia, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme