Koronan kotitestejä suositellaan kaikille flunssaoireisille

Antigeeni-kotitestejä suositellaan hyvänä lisänä terveydenhuollossa tehtävien koronatestien rinnalle kaikille henkilöille, joilla on hengitysinfektion oireita, kuten kuumetta, nuhaa tai yskää. Kotitesti kannattaa siis tehdä, vaikka otettuna olisi täysi koronarokotesarja.
Kotitesti ei korvaa terveydenhuollossa tehtävää koronatestiä. Jos kotitestistä saa positiivisen testituloksen, tulee hakeutua testattavaksi terveydenhuoltoon. Kotitestin tulosten perusteella ei myöskään tehdä hoitopäätöksiä eikä kotitestistä saatu negatiivinen testitulos vapauta tartuntatautilääkärin määräämästä eristyksestä tai karanteenista.
Huomiota tulee kiinnittää myös siihen, että käyttää nimenomaan antigeenitestiä eikä esimerkiksi vasta-ainetestiä. Antigeenitestit soveltuvat akuutin koronatartunnan toteamiseen, vasta-ainetestit puolestaan kertovat, onko henkilö joskus sairastanut koronaviruksen aiheuttaman taudin. Antigeenitestit tunnistavat tartunnan parhaiten, kun oireiden alkamisesta on kulunut korkeintaan viisi päivää.
Flunssaoireissa on tärkeää jäädä kotiin sairastamaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Terhi Nevala, vs. johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 040 352 7257, terhi.nevala@ppshp.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Tulevaisuuslautakunta lähetti luonnoksen hyvinvointialueen strategiasta aluehallitukselle lausuntokierroksen aloittamiseksi12.9.2025 10:07:10 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta kokoontui 11.9. Lautakunta päätti kokouksessaan hyvinvointialuestrategian lausuntoluonnoksesta ja lähetti sen aluehallituksen käsittelyyn. Eri sidosryhmät voivat kertoa mielipiteensä strategian luonnoksesta aluehallituksen käsittelyn jälkeen.
Ajanvaraus syksyn 2025 influenssa- ja koronarokotuksiin alkaa12.9.2025 08:04:07 EEST | Tiedote
Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella ikäryhmittäin loka-marraskuussa 2025. Aika rokotukseen varataan verkossa tai puhelimella. Joillakin paikkakunnilla rokotuksia järjestetään myös ilman ajanvarausta. Paikkakuntakohtaiset rokotustiedot on julkaistu Pohteen verkkosivulle Influenssa- ja koronarokotus. Samalla rokotuskerralla saa influenssarokotteen ja koronarokotteen.
Oulaskankaan päivystystä koskeva kansalaisaloite käsitellään sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemistilaisuudessa11.9.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Kansalaisaloite Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen säilyttämiseksi käsitellään sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemisessa. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kannattaa päivystyksen säilyttämistä.
Perhehoitajana toimiminen on merkityksellinen tehtävä11.9.2025 09:51:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on mukana Perhehoitoliiton valtakunnallisessa Ajoissa kotiin -kampanjassa. Tämän vuoden kampanjan teema on Iloa perhehoidosta. Perhehoidossa tarjotaan tavallista, turvallista arkea ja huolenpitoa lapsille, aikuisille tai ikäihmisille, jotka tarvitsevat tukea.
Aluehallitus hyväksyi C-rakennuksen toteutusvaiheen ja kuntien kanssa käytävien vuokrausneuvottelujen etenemistavan9.9.2025 15:30:46 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 9.9.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus hyväksyi Oulun Kontinkankaan sairaalakampukselle nousevan uudisrakennuksen toteutusvaiheen ja kuntien kanssa käytävien vuokraneuvottelujen etenemistavan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme