Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Koronatartuntojen kasvu taittumassa Pohjois-Pohjanmaalla

Jaa
Alue on edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa.

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tarkastelemaan alueen koronatilannetta tiistaina 17.8. Ryhmä totesi, että epidemia on alueella edelleen kiihtymisvaiheessa, mutta tartuntamäärien kasvu näyttää kuluvalle viikolle tultaessa taittuneen.

Ilmiön taustalla ovat kesän joukkotapahtumista ja illanvietoista lähtöisin olevat tartunnat, jotka ovat nyt siirtyneet perheisiin ja tuttavapiireihin. Tartunnan saaneet ovat olleet pääosin jo karanteenissa, jolloin jatkotartuntoja ei ole syntynyt.

Alueellinen koordinaatioryhmä ei tämän viikon kokouksessaan linjannut muutoksia alueella voimassa oleviin suosituksiin, vaan totesi, että viime viikolla voimaan tulleiden maski- ja etätyösuositusten sekä ravintolarajoitusten vaikutusta epidemiatilanteeseen seurataan vielä hieman pidemmälle.

”Vaikka elokuussakin on järjestetty monenlaisia tapahtumia, niistä ei ole lähtenyt liikkeelle laajoja tartuntaketjuja. Turvallisuusohjeisiin on meillä selvästi kiinnitetty huomiota, mistä kiitos kuuluu niin alueen asukkaille kuin tapahtumien järjestäjille ja muille toimijoille”, OYSin vs. johtajaylilääkäri, koordinaatioryhmän puheenjohtaja Terhi Nevala kertoo.

Vaikka tartuntamäärät ja ilmaantuvuusluku ehtivät ennen taittumistaan nousta kevään tilannetta korkeammalle, tartuntojen jäljitys toimii alueella hyvin. Tilanne ei myöskään ole vaikuttanut huolestuttavasti sairaalahoitoa vaatineiden potilaiden määrään. Tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa on koronan vuoksi hoidossa alle viisi potilasta.

”Lähes kaikki sairaalahoitoa tarvinneet potilaat ovat olleet rokottamattomia. Tämä kertoo siitä, että rokotteet suojaavat hyvin vakavilta tautitapauksilta. Rokote siis todellakin kannattaa ottaa”, Nevala painottaa.

Rokotukset etenevät Pohjois-Pohjanmaalla nyt hyvin: 76,4 prosenttia alueen yli 12-vuotiaista on saanut ainakin yhden rokotusannoksen. Toisen rokotusannoksen saaneita yli 12-vuotiaista on nyt 44,1 prosenttia. Yli 60-vuotiaista täysin rokotettuja on jo yli 80 prosenttia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Terhi Nevala, vs. johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 040 352 7​257, terhi.nevala@ppshp.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohjois-Suomen ensimmäinen päiväkirurginen tekonivelleikkaus tehtiin Oulaskankaan sairaalassa28.3.2024 14:59:33 EET | Tiedote

OYSin toimintaa osana olevassa Oulaskankaan sairaalassa Oulaisissa tehtiin Pohjois-Suomen ensimmäinen päiväkirurginen tekonivelleikkaus 19. maaliskuuta. Päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen potilas kotiutuu toimenpidepäivänä. Tekonivelleikkauksia on tehty Oulaskankaan sairaalassa ylilääkäri Ismo Saarenpään mukaan vuodesta 2000. Ortopedian puolella tekonivelleikkauksia tehdään Saarenpään mukaan vuosittain noin 900.

Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen siirtyy Pohteelle 1.4. Joihinkin palveluihin tulee pieniä muutoksia28.3.2024 08:52:39 EET | Tiedote

Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen siirtyy Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vastuulle 1. huhtikuuta 2024. Aikaisemmin palvelut on järjestänyt yksityinen terveyspalveluyritys Terveystalo. Henkilöstö siirtyy Pohteelle liikkeenluovutuksella vanhoina työntekijöinä. Muutos ei aiheuta katkoksia asukkaiden palveluihin.

Pohde on järjestänyt hyvinvointialueen muutossuunnitelmiin liittyviä asukastilaisuuksia. Pääsiäispyhien jälkeen on vielä kaksi tilaisuutta Kuusamossa ja Ylivieskassa28.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on järjestänyt paikallisia asukastilaisuuksia tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman liittyvistä toimenpidesuunnitelmista. Paikallisia tilaisuuksia on ollut niillä paikkakunnilla, joiden palveluihin on suunniteltu esimerkiksi yksiköiden lakkauttamisia. Ensimmäinen tilaisuus oli etäyhteydellä ja muita paikallisia tilaisuuksia on pidetty Iissä, Reisjärvellä ja Kalajoella. Seuraavat ovat Kuusamossa (2.4.) ja Ylivieskassa (4.4.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye