Koronatartuntojen määrä Pohjois-Pohjanmaalla laskusuunnassa
2.2.2021 16:38:19 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan epidemiatilanne on kehittynyt kuluneen viikon aikana myönteiseen suuntaan. Sekä koronatartuntojen määrissä että ilmaantuvuudessa on tapahtunut alueella selvää laskua. Tartuntoja havaitaan nyt keskimäärin alle kymmenen tartunnan päivätahtiin. Suurin osa tartuntojen lähteistä pystytään selvittämään, eikä alueella ei ole havaittu viruksen varianttimuotoja.
Perheiden sisäisten tartuntojen lisäksi tämän hetken tartuntaluvuissa korostuu työpaikoilla levinneiden tartuntojen osuus. ”Suurin osa alueen tartunnoista on lähtöisin 20–40-vuotiailta nuorilta aikuisilta. Esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoiminnan avaaminen edeltävinä viikkoina ei ole vaikuttanut kielteisesti tartuntamääriin”, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYSin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen kertoo.
Koordinaatioryhmä muistuttaakin, että turvaväleihin, maskien oikeanlaiseen käyttöön ja käsihygieniaan on edelleen tärkeää kiinnittää huomiota erityisesti sellaisilla työpaikoilla, joissa etätyön tekeminen ei ole mahdollista.
Koordinaatioryhmä totesi, että epidemia on alueella edelleen kiihtymisvaiheessa, minkä vuoksi aikaisemmin annetut suositukset säilyvät toistaiseksi ennallaan. Ryhmä kiinnitti erityistä huomiota toisen asteen opetuksen järjestämiseen: nykyisten suositusten mukaan lukiot ja ammatilliset oppilaitokset ovat ylioppilaskirjoituksiin valmistavaa opetusta lukuun ottamatta etäopetuksessa. Jos epidemian kehitys säilyy alueella myönteisenä, voitaisiin lähiopetuksen avaamista tarkastella koordinaatioryhmän seuraavassa kokouksessa, tiistaina 9. helmikuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Korpelainen, johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 0400 834 541, juha.korpelainen@ppshp.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde auttaa asiakkaita irti tupakasta ja nikotiinista uuden toimintamallin avulla2.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde aloittaa uuden tupakka- ja nikotiinivieroituksen toimintamallin tänä syksynä. Se parantaa asiakkaiden mahdollisuuksia saada apua tupakka- ja nikotiinituotteista vieroittumiseen.
Pohteen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät – henkilöstövaikutuksia voitiin vähentää1.9.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynyt koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut 22.6.–28.8.2026. Neuvotteluilla tavoiteltiin 30 miljoonan euron säästöjä. Neuvottelujen lopputuloksena irtisanomiset kohdistuvat 300 henkilöön neuvotteluesityksessä ilmoitetun 500 henkilön sijaan. Henkilöstövaikutukset painottuvat suhteellisesti eniten johdon ja hallinnon tehtäviin.
Pohde on hyväksynyt asunnonmuutostöiden taloudellisen tuen myöntämisen perusteet31.8.2026 14:26:53 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta hyväksyi sosiaalihuoltolain mukaisten asunnonmuutostöiden taloudellisen tuen myöntämisen perusteet kesäkuussa (§108 17.6.2026). Ne tulevat voimaan 1.9.2026 alkaen.
Pohde valmistelee ammatinharjoittajamalliin perustuvan lääkäripalvelun hankintaa27.8.2026 15:14:07 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta päätti kokouksessaan 27.8.2026 strategisista periaatteista palveluhankinnalle, jolla etsitään lääkäreitä toimimaan ammatinharjoittajana Pohteen sosiaali- ja terveyskeskuksissa. Tavoitteena on löytää lääkäreitä erityisesti Pohteen eteläiselle alueelle. Lääkäreiden rekrytointi ammatinharjoittajamallilla on osa hoidon jatkuvuuden kehittämistä. Palvelun hankinnasta päättää aluehallitus.
Ajan varaaminen neuvolaan muuttuu monella Pohjois-Pohjanmaan paikkakunnalla27.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Asiakkaat voivat varata ajan neuvolaan verkossa lähes kaikilla Pohjois-Pohjanmaan paikkakunnilla 1. syyskuuta lähtien. Muutos koskee myös Kalajokea, Kempelettä, Kärsämäkeä, Merijärveä, Pyhäntää ja Oulaisia, joissa vastuu ajan varaamisesta määräaikaisiin terveystarkastuksiin siirtyy neuvoloilta perheille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
