Koronatestausta lisätään Pohjois-Pohjanmaalla - OYS:n tilanne edelleen rauhallinen
3.4.2020 12:30:18 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) olevista kuudesta potilaasta kolme on osastohoidossa ja kolme tehohoidossa. Tilanne sairaalassa on edelleen kohtuullisen rauhallinen. Positiivisten koronanäytteiden lukumäärä Pohjois-Pohjanmaalla on nyt yhteensä 66. Näytteiden avulla todetuista koronatartunnoista kaksi on sellaisia, etteivät tartuntaketjut ole niiden osalta selvillä.
Uusia suojavarusteita hankitaan aktiivisesti
OYS tekee yhteistyötä suojavarusteiden hankinnassa useiden tahojen kanssa.
”Tällä hetkellä hyödynnämme kaikkia mahdollisia, normaalioloista poikkeaviakin kanavia uusien suojavarusteiden hankkimiseksi”, kertoo OYS:n johtajaylilääkäri Juha Korpelainen.
”Teemme hankintoja yhdessä muiden sairaanhoitopiirien, suurten kaupunkien ja kansallisten viranomaisten kanssa. Samaan aikaan teemme yhteistyötä OYS-ervan sisällä ja siirrämme varusteita sinne, missä niitä tarvitaan. Lisäksi teemme omia ostoja eri puolilta maailmaa niin suojavarusteiden kuin laboratoriovälineiden osalta”.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella kotihoidon henkilökunnalle hankitaankankaisia suojaimia, jotka asiakaskäynnin jälkeen joko hävitetään tai pestään. Hengitystieinfektioon sairastuneen asiakkaan kohdalla on käytettävä kirurgista suu-nenäsuojusta, suojakäsineitä sekä suojatakkia tai esiliinaa.
Henkilökunnan näytteenottoa laajennetaan
Koronanäytteenoton ja -analysoinnin kapasiteettia on nostettu Pohjois-Pohjanmaalla epidemian edetessä. Henkilöstön laajamittainen näytteenotto laajenee tämän ja ensi viikon aikana kansallisen linjan mukaisesti ja se koskee nyt mm. kaikkien OYS:n ja Kontinkankaan vuodeosastojen henkilökuntaa. Näiden yksiköiden kaikki hengitystieoireiset työntekijät testataan.
Myös potilaiden näytteenottoa lisätään testaamalla kaikki sairaalahoitoa vaativat hengitystieoireiset potilaat ja nykyistä suurempi osa avohoidon potilaista.
Lisätietoja
Juha Korpelainen, johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 0400 834 541, juha.korpelainen@ppshp.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Korpelainen, johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 0400 834 541, juha.korpelainen@ppshp.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Vielä ehdit ehdottaa vammaisystävällistä toimijaa16.10.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vammaisneuvosto hakee vammaisystävällistä toimijaa. Ehdotuksia otetaan vastaan 26.10.2026 asti.
Pohde hakee valtion tukea järjestöjen tekemään hyvinvointityöhön14.10.2026 14:16:52 EEST | Tiedote
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta kokoontui 14.10.2026. Lautakunta hyväksyi esityksen valtionavustuksen hakemisesta sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseksi. Valtionavustushankkeessa on mukana useita Pohjois-Pohjanmaalla toimivia sote-järjestöjä. Haettavan valtionavustuksen määrä on 2 530 097 euroa.
Pohde sai vuoden lisäajan alijäämän kattamiseen14.10.2026 08:30:33 EEST | Tiedote
Lisäaika on hyvinvointialueelle välttämätön palvelujen turvaamiseksi. Vuoden 2025 tilinpäätöksen perusteella Pohteen katettava alijäämä oli 68,6 miljoonaa euroa. Ennusteen mukaan alijäämää on vuoden 2026 lopussa jäljellä noin 11 miljoonaa euroa.
Pohde käynnistää Esko Systems Oy:n osakkeiden myynnin ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutuksen13.10.2026 15:44:52 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 13.10.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti käynnistää Esko Systems Oy:n osakkeiden myynnin ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutuksen. Lisäksi päätettiin psykiatrian väistötilojen hankinnasta. Moduulirakennukseen sijoittuu nykyisistä tiloista sisäilmaongelmien vuoksi pois siirrettäviä toimintoja.
OYSin avohoitotalon sähkönjakelu on palautunut13.10.2026 11:40:37 EEST | Tiedote
OYSin avohoitotalossa (G-talo) tapahtui tiistaina 13. lokakuuta asennustöistä johtuva ennalta-arvaamaton sähkökatko, johon liittyi lievää savunmuodostusta. Pelastuslaitos tuuletti osaa avohoitotalon tiloista. Tilanteen vuoksi osa suunnitelluista hoitotoimenpiteistä jouduttiin siirtämään toiseen ajankohtaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

