Koronaviruksen aiheuttamaa tautia on Pohjois-Pohjanmaalla edelleen liikkeellä paljon
30.3.2022 08:08:52 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tarkastelemaan alueen koronatilannekuvaa tiistaina 29.maaliskuuta. Ryhmä ei linjannut muutoksia alueella voimassa oleviin suosituksiin, vaan päätti pitää esimerkiksi maskisuositukset sekä suosituksen etä- ja lähityön yhdistämisestä edelleen voimassa.
Vaikka suurin osa sairastaa koronaviruksen aiheuttaman taudin kotona ja enää vain osa tartunnoista kirjautuu virallisiin tilastoihin, on koronatautia Pohjois-Pohjanmaalla edelleen liikkeellä paljon. Tilanne on näkynyt maaliskuun ajan myös alueen sairaalakuormituksessa, vaikka sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä osoittaakin nyt tasaantumisen merkkejä. Perusterveydenhuollon vuodeosastoilla potilasmäärät ovat säilyneet kuluneen viikon ajan yhteensä noin 60 potilaan tuntumassa. Oulun yliopistollisessa sairaalassa potilasmäärät ovat taittuneet takaisin alkuvuoden noin 15 päivittäisen potilaan tasolle. Tehohoidon potilasmäärät eivät ole nousseet.
Koronapotilaiden määrän lisäksi terveydenhuollon ammattilaisten sairauspoissaolot ja sijaisten saamisen vaikeus haastavat terveydenhuoltoa edelleen.
Alueellinen koordinaatioryhmä muistuttaa, että epidemia-ajan yleiset turvallisuusohjeet riittävistä turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta ovat edelleen tärkeitä epidemian hillitsemiseksi. Myös koronarokote kannattaa ottaa, mikäli sellainen vielä itseltä puuttuu. Erityisen tärkeitä rokotukset ovat koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluville, eli esimerkiksi ylipainoisille ja ikääntyneille ihmisille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marianne Riekki, ylilääkäri, p. 040 553 7473, marianne.riekki@ppshp.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde tarkentaa tietoa koululaisten hammastarkastusten järjestämisestä Lumijoella2.11.2026 08:35:23 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää kaikille 7-, 9-, 12- ja 15-vuotiaille koululaisille lakisääteiset hammastarkastukset Lumijoella liikkuvan hammashoidon palveluna.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelma etenee tulevaisuuslautakunnasta aluehallitukseen30.10.2026 14:24:19 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta hyväksyi kokouksessaan 30.10.2026 sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman vuosille 2027–2030. Esitetyt vähennykset omaishoidontuen palkkioihin ovat suunniteltua pienemmät. Myös työosuusrahaa esitetään maksettavaksi entiseen tapaan. Aluehallitus käsittelee suunnitelmaa kokouksessaan 3.11.
Pohjoiset hyvinvointialueet edellyttävät rakennerauhaa ja vakautta30.10.2026 07:48:40 EET | Tiedote
Kainuun, Lapin, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet edellyttävät alueille työrauhaa pitkäjänteiseen uudistamiseen. Pohjoiset hyvinvointialueet ottavat yhteisessä julkilausumassaan kantaa sote- ja pelastuspalveluiden tulevaisuuteen.
Pohteen influenssarokotusten ajankohdista leviää väärää tietoa29.10.2026 11:00:56 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen influenssarokotusten ajankohdista on levinnyt väärää tietoa esimerkiksi Googlen tekoälyhaun kautta. Virheelliset tiedot koskevat muun muassa Himangalla järjestettäviä rokotuksia.
Pohde käynnistää väliaikaistilojen hankinnan OYSin läheisyyteen27.10.2026 14:37:35 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 27.10.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti käynnistää OYSin väliaikaistilojen hankinnan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

