Koronaviruksen vaikutukset näkyvät vahvasti Keskimaan alkuvuoden tuloksessa
11.8.2020 09:55:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Market- ja tavaratalokaupan liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 238,3 miljoonaan euroon (+7,5 %). Päivittäistavarakauppaa tehtiin 210,0 miljoonalla eurolla (+9,5 %). Päivittäistavarakauppa kiihtyi maaliskuussa, heti koronakriisin alussa, ja kauppa on käynyt hyvin myös kesäkuukausina kaikissa Keskimaan marketketjuissa. Käyttötavarakaupan liikevaihto laski viime vuoden tasosta 4,1%, ollen 27,1 miljoonaa euroa.
− Monialaisena osuuskauppana vahvasti kasvanut marketkauppa on kantanut tulostamme koronakriisin aikana, kun ravintoloita, liikennemyymälöitä ja toinen hotelleistamme jouduttiin sulkemaan. Arviomme mukaan olemme säilyttäneet, tai jopa hieman kasvattaneet, päivittäistavarakaupan markkinaosuuttamme poikkeuksellisen alkuvuoden aikana. Koronakriisi iski myös käyttötavarakauppaan, vaikkakin positiivisena valopilkkuna rautakaupassa onnistuttiin kevään aikana jopa edellisvuotta paremmin, toteaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 48,0 miljoonaa euroa (-20,8 %).
ABC-liikennemyymälöissä tehtiin ravintola- ja marketkauppaa 9,7 miljoonalla eurolla (-31,8 %). Polttonestekaupan liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 38,4 miljoonaa euroa (-17,5 %). ABC-liikennemyymälöiden osalta koronakriisi vaikutti erityisesti ravintolatoimintaan. Yleinen liikkumisen väheneminen keväällä vaikutti polttonesteiden myyntivolyymiin negatiivisesti.
Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan liikevaihto oli 10,3 miljoonaa euroa (-47,1 %). Ravintolakaupan liikevaihto oli 7,2 miljoonaa euroa (-48,8 %) ja majoituskaupan 3,1 miljoonaa euroa (-42,9 %). Matkailu- ja ravitsemiskaupan kevään kiinniolot ja matkustamisen lähes täydellinen pysähtyminen vaikutti kevään myynteihin rajusti. Kauppa kärsi vielä kesäkuussa osittaisista rajoituksista ja myynnissä jäätiin viime vuodesta.
Loppuvuoden tuloksen arvioimisen osalta ratkaisevaa on koronan toisen aallon vaikutukset kaupankäyntiin.
Investointeja jatkettiin erityisesti marketkaupan palveluissa
Keskimaa on jatkanut investointeja palveluiden kehittämiseen koronakriisistä huolimatta. Alkuvuodesta aloitetut mittavat myymäläuudistukset Mestarin Herkussa ja Keljon Prismassa valmistuivat suunnitelmien mukaisesti huhtikuussa. Alkuvuoden ja kevään aikana on lähes 10 S-marketissa toteutettu uuden S-market konseptin mukainen ilmeen uudistaminen. S-marketeista uuden ilmeen ovat tämän vuoden aikana saaneet jo S-market Hankasalmi, Joutsa, Kangasniemi, Keuruu, Korpilahti, Muurame, Palokka, Vaajala ja Äänekoski. Yhteensä 12 S-marketia uudistetaan kuluvan vuoden aikana.
− Jatkamme toiminnan kehittämistä aktiivisesti poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta. Kesän aikana pääsimme kertomaan syksyn isoimmista investoinneistamme, joihin kuuluu Prisma Palokan kokonaisvaltainen uudistus sekä uuden S-market Tourulan avaus ensi vuoden alkupuolella, Määttä kertoo.
Kauppakeskus Sokkarin kehittämistä on jatkettu suunnitelmien mukaisesti vuoden alusta alkaen. Kauppakeskukseen on saatu uusia vuokralaisia kuten IKEA Suunnittelustudio ja Pentik-myymälä. Sokkarin 2. kerroksen ravintolamaailman uusien ravintoloiden Itsudemon ja Friends & Brgrs sekä Caffitella-kahvilan avaukset siirtyivät kesäkuulta elokuulle koronatilanteen vuoksi. Ravintolapuolella Jyväskylän keskustassa sijaitseva ravintola Revolution remontoitiin ja uudistettiin alkuvuodesta.
Keskimaa on Keski-Suomen suurin yksityinen työnantaja. Osuuskaupan palveluksessa oli kesäkuun lopussa aktiivisessa työsuhteessa 2 009 työntekijää, mikä oli 57 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kesällä 2020 Keskimaassa on työskennellyt noin 300 kesätyöntekijää, mikä on vähemmän kuin edellisinä vuosina. Kesätyöntekijöiden palkkaamiseen vaikuttivat keväällä henkilökunnan lomautukset kiinni olleiden toimipaikkojen osalta. Nuorille suunnattu Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu jouduttiin perumaan kesän osalta koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolosuhteiden vuoksi.
Keskimaalla oli kesäkuun lopussa omistajia 133 462. Kevätkokouksessa 11.6.2020 Keskimaan edustajisto päätti jakaa omistajilleen ylijäämänpalautusta ja osuusmaksun korkoa. Ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko maksetaan 25 elokuuta. Vuoden 2019 tuloksesta ylijäämänpalautusta maksetaan yli 4,7 miljoonaa euroa, mikä on noin 0,7 miljoona euroa enemmän kuin edellisenä vuotena. Ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille 1 % Osuuskauppa Keskimaasta tehtyjen, S-Etukortilla rekisteröityjen bonusostojen määrästä. Osuusmaksulle korkoa maksetaan 6 % eli 6 euroa osuusmaksulta, yhteensä noin 0,8 miljoonaan euroa. Keskimaan omistajuudesta merkittävin rahana maksettava etu omistajille on Bonus, jota maksettiin tammi−kesäkuussa 10,4 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Määttätoimitusjohtaja, kauppaneuvos
Puh:+358 50 522 1011antti.maatta@sok.fiNiko ToivanenTalousjohtaja, CFO
Puh:+358 10 767 3030niko.toivanen@sok.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Neuvoloista palvelutaloihin – Keskimaan 130 000 euron Ilo auttaa -lahjoitus toi viihtyisyyttä 99 yksikköön30.10.2026 09:20:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2026 Ilo auttaa -lahjoitus on tuonut konkreettista iloa terveys- ja hoivayksiköiden potilasarkeen eri puolilla Keski-Suomea. Yhteensä 130 000 euron lahjoitus on käytetty potilas- ja asiakasviihtyvyyden parantamiseen ikäihmisten palveluissa, vammaispalveluyksiköissä, neuvoloissa, nuorisokodeissa, perhekeskuksissa sekä terveysasemilla ja sairaaloissa. Hankinnat tehtiin henkilöstön toiveiden pohjalta yhteistyössä Sairaala Novan säätiön kanssa.
Prisman ja Sokoksen verkkokauppatilaukset noudettavissa maksutta Saleista ja S-marketeista ympäri Keski-Suomea28.10.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on ottanut käyttöön uuden noutopalvelun, jonka kautta käyttötavaraa tarjoavista Prisma.fi- ja Sokos.fi-verkkokaupoista tilatut tuotteet voi noutaa maksutta Keskimaan Saleista ja S-marketeista. Palvelu laajentaa kotimaisten verkkokauppojen valikoimien saatavuutta eri puolilla Keski-Suomea.
Keskimaan liikevaihto kasvoi haastavassa markkinatilanteessa15.10.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan tammi-syyskuun liikevaihto oli 609,0 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen 5,1 prosenttia. Kasvua tukivat erityisesti liikennekaupan kasvu sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan myynnin kehitys. Kilpailu marketkaupassa jatkui kireänä.
Keskimaa nousi alueosuuskauppojen ykköseksi vuoden 2025 osuuskauppavertailussa21.9.2026 14:45:00 EEST | Tiedote
Keskimaa on noussut vuoden 2025 alueosuuskauppojen vertailun ykköseksi Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon julkaisemassa Osuustoiminta-lehden osuuskauppojen vertailussa. Keskimaan vahvuudeksi nousi tasainen onnistuminen useilla keskeisillä mittareilla: liikevaihdon kasvussa, kannattavuudessa, taseen tehokkaassa käytössä, omavaraisuudessa sekä asiakasomistajamäärän kehityksessä.
ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

