Keski-Suomen ELY-keskus

Kukkumäen rampit otetaan käyttöön Jyväskylässä – huomioi muuttuvat liikennejärjestelyt

Jaa
Valtatien 18 (Keuruuntie) varrella sijaitseva Kukkumäen tietyömaa alkaa valmistua. Uudet rampit otetaan käyttöön keskiviikkoaamuna 25.8.2021. Käyttöönotto muuttaa alueen liikennejärjestelyjä. Koko urakka tulee valmistumaan alkuperäistä suunnitelmaa aikaisemmin. Uusitulla Kukkumäen eritasoliittymäalueella on sujuvoittava merkitys esimerkiksi alueen vilkkaalle hälytysajoneuvoliikenteelle.

Keljon suunnasta tultaessa Länsiväylälle (esim. Novaan, keskustaan tai Mustankorkealle mentäessä) noustaan uutta ramppia pitkin. Länsiväylältä poistutaan Keuruun suuntaan niin ikään urakan yhteydessä rakennettua uutta ramppia pitkin.

Uusien ramppien käyttöönoton myötä vanhan rampin liikennöinti muuttuu. Keljon suunnasta tulevat eivät voi enää kääntyä vasemmalle vanhalle rampille, eikä vanhalta rampilta voi enää kääntyä Keuruun suuntaan vasemmalle. 

Vanha ramppi muuttuu niin sanotuksi lohenpyrstöliittymäksi, jolloin siitä poistuttaessa pääsee kääntymään vain Keljon suuntaan, ja vanhalle rampille voi kääntyä vain Keuruun suunnasta tultaessa.

Uutta liikennejärjestelyä on avattu oheisessa havainnekuvassa.

Viimeistelytöitä tehdään syksyllä 

Uusi Ronsuntaipaleentien kiertoliittymä valmistui jo heinäkuussa. Työt alueella jatkuvat vielä muun muassa kiveysten rakentamisella, katujen ja tievalaistuksen parantamisella sekä viimeisillä päällystystöillä. Tavoitteena on saada koko urakka valmiiksi syys-lokakuun aikana.

Keski-Suomen ELY-keskus toimii Kukkumäen eritasoliittymän rakennuttajana ja urakoitsijana Sundström Ab, Oy Entreprenad. Keski-Suomen ELY-keskus ja Jyväskylän kaupunki maksavat eritasoliittymän rakennuskustannukset puoliksi. Kokonaiskustannusten arvioidaan olevan noin 3,2 miljoonaa euroa.

Lue lisää hankesivuilta: https://vayla.fi/vt-18-parantaminen-kukkumaen-eritasoliittyman-kohdalla-jyvaskyla

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö
Petri Teerimäki
p. 0295 024 008
Keski-Suomen ELY-keskus

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen ELY-keskus
Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä

0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Keski-Suomen tulvariskit on uudelleen arvioitu15.3.2024 09:17:49 EET | Tiedote

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on arvioinut vesistöjen tulvimisesta sekä vedenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Keski-Suomen maakunnan alueella. Arvioinnin perusteella ELY-keskus ei ehdota yhtään merkittävää tulvariskialuetta. Sen sijaan on tunnistettu kaksi aluetta, joilla vesistötulvasta on arvioitu aiheutuvan yleiseltä kannalta katsoen vahingollisia seurauksia, jotka eivät kuitenkaan ole merkittäviä. Nämä alueet ovat Jyväskylän keskustaajama sekä Keuruun keskusta ympäristöineen, joita kutsutaan muiksi tulvariskialueiksi.

Keski-Suomen maanteiden päällysteiden korjauksiin käytössä ennätyksellisen suuri rahoitus11.3.2024 11:16:51 EET | Tiedote

Vuonna 2024 Keski-Suomessa on käytössä päällystetyn tieverkon korjauksiin kaikkiaan 25,9 miljoonaa euroa. Korjauksiin kohdistettu rahoitus on merkittävästi edellisiä vuosia suurempi. Keski-Suomen ELY-keskuksen päällysteiden korjauksiin käytössä olevasta rahoituksesta 14,3 miljoonaa euroa on osa eduskunnan myöntämää valtakunnallista 250 miljoonan euron korjausvelan poistoon kohdistettua lisärahoitusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye