Kulttuuri, historia ja ihmiset kohtaavat Suomen Pankin avoimet ovet -tapahtumassa syksyllä 2022
18.8.2022 12:00:00 EEST | Suomen Pankki | Tiedote
Suomen Pankki avaa päärakennuksensa ovet yleisölle 29.9.–1.10.2022. Avoimet ovet -tapahtumaan voi osallistua torstaina ja perjantaina 29.–30.9. klo 14–20 ja lauantaina 1.10. klo 11–17. Ovet suljetaan tuntia ennen päättymisaikaa, ja sisäänpääsy on jonotusperiaatteella. Suomen Pankki sijaitsee osoitteessa Snellmaninaukio, 00101 Helsinki.
”Koronapandemia sulki monet ovet. Olemme iloisia, että voimme tänä syksynä jälleen avata ovemme kaikille ja järjestää kulttuurin, historian ja ihmisten kohtaamisia Suomen Pankin historiallisessa päärakennuksessa”, toteaa pääjohtaja Olli Rehn.
Vuonna 1883 valmistuneen rakennuksen juhla- ja edustustiloihin rakennettu taidenäyttely on katsaus noin 1 200 taideteosta kattavaan taidekokoelmaan. Näyttelyssä Suomen Pankin vapaaehtoiset taideoppaat avaavat teosten sisältöä ja historiaa. Esillä on tuttuja klassikkoteoksia kuten Juho Rissasen lasimaalaukset ja Lennart Segerstrålen ainutlaatuiset Finlandia-freskot. Lisäksi Suomen Pankin itsenäisyyden ajan pääjohtajien muotokuvista on kuratoitu päärakennukseen näyttely. Suomen Pankin periaatteena on tukea elävien taiteilijoiden työtä, ja se hankkii taidekokoelmaansa muutaman suomalaisen tai Suomessa toimivan taiteilijan teoksen vuodessa. Kulttuurin ystävät voivat tutustua näyttelyssä viimeksi hankittuihin taideteoksiin muun muassa Samuli Heimoselta, Heidi Lampeniukselta ja Osmo Rauhalalta.
Kuvataiteen rinnalla esillä on rahan ja maksamisen tietosisältöjä. Eurokäteinen täytti 20 vuotta vuodenvaihteessa 2022. Euron historian, sähköisten maksamisen kanavien ja mobiilimaksamisen lisäksi esittelemme kryptovaroihin ja digitaaliseen keskuspankkirahaan liittyvää sisältöä. Näyttelypisteillä pohditaan seteliesittelyiden lisäksi, millainen maailma olisi ilman käteistä.
Taide-elämysten lomassa Suomen Pankin asiantuntijat pitävät tietoiskuja ajankohtaisista taloudellisista ja rahapoliittisista aiheista. Tietoiskuissa kerrotaan myös kyberturvallisuudesta ja siitä, kuinka voit suojautua tietoverkossa tapahtuvilta kalasteluyrityksiltä ja huijauksilta.
Suomen Pankin rahamuseo on osa avoimet ovet -tapahtumaa ja tarjoaa Suomen Pankin toimintaan, rahan historiaan, rahapolitiikkaan, setelitaiteeseen ja talousosaamiseen liittyviä opastuksia. Rahamuseon näytte-lyyn voi tutustua myös itsenäisesti, oman aikataulun mukaisesti.
Avoimet ovet -tapahtumia järjestetään muutaman vuoden välein. Edellisen kerran ovet olivat avoinna toukokuussa 2018.
Suomen Pankin taidekokoelmaan ja päärakennuksen historiaan voi myös tutustua verkkotaidegalleriassa kansakunnanomaisuutta.fi.
Lisätietoja:
Viestintäasiantuntija Katri Heikkinen, puh. 09 183 2655, katri.heikkinen@bof.fi
Taidekerhon puheenjohtaja Jukka Valle, puh. 09 183 2617, jukka.valle@bof.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Kutsu medialle: Kansainvälinen valuuttarahasto esittää arvionsa Suomen taloudesta4.11.2026 14:00:00 EET | Kutsu
Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) Suomessa vierailevan valtuuskunnan johtaja Jochen Schmittmann esittelee IMF:n laatiman Suomen taloutta koskevan arvion lehdistötilaisuudessa perjantaina 13.11.2026 klo 14. Tilaisuus järjestetään Suomen Pankin auditoriossa osoitteessa Rauhankatu 19, Helsinki.
Press Invitation: International Monetary Fund (IMF) to present its review of the Finnish economy4.11.2026 14:00:00 EET | Press invitation
The head of the International Monetary Fund’s (IMF) mission to Finland, Jochen Schmittmann, will present the IMF’s concluding statement on the Finnish economy at a press conference to be held on Friday 13 November 2026 at 14:00 in the Bank of Finland auditorium, Rauhankatu 19, Helsinki.
Obalanserna i Kinas tillväxt fördjupas2.11.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Den ekonomiska tillväxten i Kina har bromsat in 2026, samtidigt som tillväxtens struktur har blivit alltmer obalanserad. Ökningen i den inhemska efterfrågan har varit dämpad och läget inom fastighetssektorn är fortsatt svårt. Däremot har exporten, produktionen av högteknologiska produkter och statsstödda investeringar burit upp den ekonomiska tillväxten. Samtidigt har obalansen mellan produktionen och efterfrågan bidragit till att de handelspolitiska spänningarna har ökat.
Kiinan kasvun epätasapainot syvenevät2.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Kiinan talouskasvu on hidastunut vuonna 2026, ja kasvun rakenne on muuttunut entistä epätasapainoisemmaksi. Kotimaisen kysynnän kasvu on ollut heikkoa ja kiinteistösektorin tilanne on pysynyt vaikeana. Sen sijaan vienti, korkean teknologian tuotanto ja valtion tukemat investoinnit ovat kannatelleet talouskasvua. Tuotannon ja kysynnän välinen epätasapaino kasvattaa samalla kauppapoliittisia jännitteitä.
China’s growth imbalances deepen2.11.2026 07:00:00 EET | Press release
As China’s economy has slowed this year, its growth structure has become increasingly unbalanced. Domestic demand remains weak, and the situation in the real estate sector remains challenging. At the same time, high-tech manufacturing and state-supported investment underpin economic growth. The imbalance between production capacity and demand within China has become a driver of international trade tensions.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
