Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Kulttuurin ja vapaa-ajan palveluja avataan asteittain maanantaista 17.5.2021 alkaen   

Jaa
Maanantaista 17.5.2021 alkaen vuonna 1955 ja sitä aiemmin syntyneillä on pääsy neljään uimahalliin ja vuonna 2001 syntyneiden ja sitä nuorempien kilpailutoiminta voi käynnistyä ulkona. Aikuisten ohjattu harrastustoiminta voi alkaa ulkona. Lasten yöleirit käynnistyvät 7.6. alkaen. Kirjastojen ja museoiden tilannetta käsitellään ensi viikolla.

Palvelujen asteittaisesta avaamisesta päätti pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kokouksessaan 11.5.2021. Linjauksessaan koronakoordinaatioryhmä toteuttaa lapset ja nuoret ensin -periaatetta. Lisäksi ulkona tapahtuvaa toimintaa avataan sisätiloja ennen. Koordinaatioryhmä perustaa linjauksensa epidemiologiseen arvioon ja kokonaisharkintaan koronatilanteen kehittymisestä.

Nyt avattavissa palveluissa noudatetaan voimassa olevia viranomaisohjeistuksia sekä tartuntatautilainedellyttämiä terveysturvallisuustoimia. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kontaktien minimoimista, vähintään kahden metrin turvavälin pitämistä kanssaihmisiin sekä hyvästä käsihygieniasta huolehtimista. Kasvomaskin käyttöä edellytetään edelleen yli 12-vuotiailta elleivät terveydelliset syyt estä sen käyttämistä. Maskia tulee käyttää muulloin kuin urheilusuorituksen aikana. 
 
Neljä uimahallia avautuu ikäihmisille 17.5. alkaen– uimastadion pysyy suljettuna 

Vuonna 1955 syntyneille ja sitä vanhemmille avautuvat 17.5. kaupungin uimahalleista Itäkeskuksen ja Pirkkolan uimahallit ja Urheiluhallit Oy:n uimahalleista Mäkelänrinteen ja Vuosaaren uimahallit. 
 
Erityisuimakortin haltijoiden uintimahdollisuus jatkuu avoinna olevissa Helsingin kaupungin ja Urheiluhallit Oy:n uimahalleissa. 
 
Ruuhkien välttämiseksi s
isäänpääsyä halleihin porrastetaan tarvittaessaPukuhuoneissa on joka toinen kaappi poistettu käytöstä riittävien etäisyyksien varmistamiseksi. Uimahallien saunat ovat auki, mutta kuntosalit ovat kiinni toistaiseksi. Avaamista terveysturvallisesti auttaa se, että uimahallien lämpötila ja kemikaalit vähentävät tartuntariskiä ja kaupungin uimahallien pukuhuonetilat ovat suuret. Lisäksi suurin osa 1955 syntyneistä ja tätä vanhemmista on saanut jo ainakin ensimmäisen rokotteen.  
 
Kumpulan maauimala, Uimastadion, Yrjönkadun ja Jakomäen uimahallit pysyvät toistaiseksi suljettuina. 
 
 
Vuonna 2001 syntyneiden ja sitä nuorempien kilpailuottelu- ja turnaustoiminta voi alkaa ulkona

Vuonna 2001 syntyneiden ja sitä nuorempien kilpailu-, ottelu- ja turnaustoiminta voi käynnist ulkona maanantaista 17.5. lähtien. Kisojen yleisöä koskevat aluehallintoviraston päätökset yleisötilaisuuksien osanottajamäärästä. Ulkoliikuntapaikkojen pukukopit ja WC:t ovat käytettävissä. 
 
 
Vuonna 2001 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjattu vakiovuorotoiminta jatkuu sisä- ja ulkotiloissa. 
 

Aikuisten ohjattu harrastustoiminta voi alkaa ulkona 17.5. 
Aikuisten ohjattua harrastustoimintaa voidaan toteuttaa ulkona terveysturvallisuusnäkökulmat huomioiden 17.5. alkaen
Järjestävällä taholla on vastuu toiminnan toteuttamisesta terveysturvallisesti ja toimintaa koskeva terveysturvallisuussuunnitelma on toimitettava kaupungille ennen toiminnan aloittamista
 
Omaehtoinen ulkoliikunta ulkoilualueilla ja ulkokuntosaleilla on erittäin suosittua ja etenevän kevään ennakoidaan kasvattavan ulkoilijoiden määrää vielä entisestään. Kysynnän ollessa korkea ja yhä kasvaessa, on tarkoituksenmukaista avata ohjatun harrastustoiminnan mahdollisuudet myös aikuisille ja näin ollen laajentaa ulkoiluun ja kuntoiluun käytössä olevaa tila- ja alueresurssia. Kaupunkien itse tarjoamaa, ohjattua harrastustoimintaa voidaan myös kohdentaa etenkin senioriväestölle.    


Lasten 
yöleirit käynnistyvät 7.6. alkaen 

Lasten päiväleiritoiminnan ohelle voi 7.6. alkaen käynnistyä myös yöleiritoiminta.
 
Kirjastojen ja museoiden tilanne käsittelyssä ensi viikolla 

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä käsittelee ensi viikon kokouksessa erityisesti kirjastojen ja museoiden tilannetta. Edellytyksenä rajoitusten purkamiselle on, että epidemiatilanteen kehittyminen alueella jatkuu hyvänä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tommi Laitio
toimialajohtaja
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
tommi.laitio@hel.fi
Puh. 050 5634950

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.9.20259.9.2025 20:10:56 EEST | Tiedote

Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 9.9. kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsitteli kokouksessaan useita talousarvioaloitteita ja investointihankkeita. Lautakunta antoi lausunnot muun muassa koulunuorisotyön ja harrastustoiminnan laajentamisesta sekä Oodin itsenäisyyspäivän lastenjuhlasta. Lisäksi lautakunta hyväksyi Talin jalkapallohallin perusparannuksen tarveselvityksen ja antoi puoltavan lausunnon Malminkartanon kirjaston laajennus- ja perusparannushankesuunnitelmasta.

Lauluntekijälegenda Alejandro Escovedo saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen – konsertti Savoy-teatterissa joulukuussa9.9.2025 16:31:55 EEST | Tiedote

Legendaarinen laulaja-lauluntekijä Alejandro Escovedo saapuu vihdoin Suomeen. Yli neljä vuosikymmentä musiikkia tehnyt Escovedo yhdistää ainutlaatuisella tavalla meksikolaisiin juuriinsa rock-musiikkia, americanaa ja kantria – ja nyt tämä karismaattinen tarinankertoja kuullaan livenä 12. joulukuuta 2025 klo 19 osana Savoy & Sound Tracker Presents! -konserttisarjaa.

Helsingfors stadsbibliotek övergår till ett nationellt klassifikationssystem – unga helsingforsare anställs för att förse 650 000 verk med etiketter8.9.2025 07:59:00 EEST | Pressmeddelande

Helsingfors stadsbibliotek övergår under hösten 2025 till de allmänna bibliotekens klassifikationssystem. Förändringen innebär att en del av bibliotekens material flyttas till nya hyllor och att 650 000 artiklar får nya etiketter. Stadsbiblioteket anställer Helsingforsungdomar för att förse verken med etiketter.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye