Kumpi on yleisin talousidoli Suomessa: äiti vai isä? S-Pankin uusi tutkimus paljastaa, miten suuri merkitys raha-asioilla on omaan hyvinvointiin

Raha-asiat ja henkilökohtainen taloustilanne kytkeytyvät tiiviisti omaan henkilökohtaiseen hyvinvointiin.
Tämä käy ilmi S-Pankin teettämästä uudesta kyselytutkimuksesta (PDF). Sen perusteella lähes joka toinen kokee raha-asioiden aiheuttaneen tai aiheuttavan jossain määrin stressiä. Seuraavaksi yleisimpänä stressin aiheuttajana pidetään kiirettä.
Se, missä päin Suomea asuu, vaikuttaa siihen, miten suureksi stressin lähteeksi raha-asiat koetaan. Rahasta murehditaan eniten Etelä-Suomessa, jossa yli puolet stressaa raha-asioista. Vähiten stressataan Uudellamaalla, jossa näin ajattelee alle 40 %.
Kaikkein tärkeimpinä hyvinvointiinsa vaikuttavana tekijänä suomalaiset pitävät terveyttä. Näin ajattelee lähes kolme neljästä suomalaisesta. Oman taloudellisen tilanteen katsoo tärkeäksi hyvinvointia edistäväksi tekijäksi kuitenkin yli 40 prosenttia suomalaisista. Ruokavalion nimeää tärkeäksi tekijäksi kolmannes ja asuinolosuhteet viidennes suomalaisista.
”Tutkimuksen tulokset puhuvat sen puolesta, että raha ei saisi olla tabu”, kertoo säästämisen ja sijoittamisen tuoteryhmäpäällikkö Annika Pohtila S-Pankista.
Pohtila toivookin, että suomalaiset rohkaistuisivat puhumaan enemmän raha-asioistaan, kuten lainoista ja säästöistään. Perinteisesti näistä asioista kun on saatettu vaieta jopa oman perheen sisällä.
Oman perheensä ja lähipiirinsä joukosta suomalaiset nimeävät suurimmaksi taloudelliseksi esikuvaksi useammin äidin kuin isän. Äitiä pitää esikuvana 22 prosenttia suomalaisista ja isää 18 prosenttia. Pohtila vinkkaa kuitenkin turvautumaan rohkeasti myös ammattilaisten apuun tai kokeilemaan esimerkiksi digitaalisen sijoitusneuvonnan palveluita.
Tutkimuksen perusteella etenkin monet ruuhkavuosia elävät 30–44-vuotiaat ovat valmiita turvautumaan ulkopuoliseen apuun: rahastosäästäminen kiinnostaa heistä joka toista. Kaikkiaan rahastosäästäminen kiinnostaa useampia suomalaisia kuin esimerkiksi personal trainer- ja koulutuspalvelut.
”Meidän mielestämme jokaisella on oikeus rakentaa rahakkaampaa tulevaisuutta. Tänä päivänä suomalaisilla on onneksi käytössään useita täysin uudenlaisia keinoja ottaa oma talous haltuun”, Pohtila sanoo.
Tällä hetkellä suosiotaan kasvattaa kovaa vauhtia mikrosäästäminen. Kyseessä on ulkomailla trendiksi noussut ilmiö, jossa arkisia pieniä rahasummia sijoitetaan vähitellen esimerkiksi rahastoihin.
Suomessa ilmiön pioneeri on S-Pankki, joka toi vuosi sitten markkinoille Suomen ensimmäisen mikrosäästämisen palvelun, Säästäjän. Palvelulla on jo yli 20 000 käyttäjää, ja jopa 40 prosenttia Säästäjällä rahastosäästämisen aloittaneista sijoittaa nyt ensimmäistä kertaa ikinä.
Säästäjässä käyttäjät voivat siirtää rahojaan säästöön Suomen edullisimpiin yhdistelmärahastoihin helposti osana arjen rutiineja. Säästöön voi siirtää esimerkiksi euron jokaisesta korttiostoksesta, S-ryhmän ostoksista kertyvän Bonuksen tai itse valitsemansa summan.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Lue lisää Taloudellinen hyvinvointi -tutkimuksen tuloksista (PDF)
Kantar toteutti S-Pankin toimeksiannosta tutkimuksen taloudesta osana hyvinvointia. Tutkimusaineisto kerättiin Kantarin internet-paneelissa 27.9.–3.10.2019. Tutkimukseen vastasi 1 109 täysi-ikäistä suomalaista. Vastaajajoukko edustaa 18–74-vuotiaita suomalaisia sukupuolen, iän ja asuinpaikan suhteen. Virhemarginaali korkeintaan 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa koko vastaajajoukossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annika PohtilaSäästämisen ja sijoittamisen tuoteryhmäpäällikkö
Säästämisen erityisosaaja, joka innostuu muun muassa mikrosäästämisestä ja naisten sijoittamisesta.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S-Pankin hallinnoima FIM Tonttirahasto I Ky vahvisti asemansa uudella rahoitussopimuksella23.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
FIM Tonttirahasto I Ky on solminut merkittävän, noin 36 miljoonan euron uudelleenrahoituksen LähiTapiola Yritysrahoitus I Ky:n ja LähiTapiola Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön kanssa.
KUTSU MEDIATILAISUUTEEN: Onko vuosi 2026 Helsingin pörssissä tuloskasvun vuosi?18.12.2025 14:57:57 EET | Kutsu
Suomen osakemarkkinat ovat nousseet yli 30 % vuoden 2025 aikana vaikka talous sakkaa. Samaan aikaan Helsingin pörssin osinkosumma on polkenut paikoillaan kohta 10 vuotta. Onko nousu kestävällä pohjalla? Tuoko 2026 osinkoihin muutosta? Entä mitä valopilkkuja S-Pankki näkee suomalaissijoittajalle?
S-Pankin tietoturvajohtaja listaa pankkiturvallisuuden viisi keskeistä trendiä vuodelle 202617.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2026 suomalaisten pankkiturvallisuuteen vaikuttavat geopoliittiset jännitteet, jatkuvasti muotoaan muuttava verkkorikollisuus, tekoälyn kaksijakoinen rooli, aktiivisen puolustuksen merkitys ja tarve eri toimijoiden tiiviimmälle yhteistyölle. Pankkiturvallisuuden kehittäminen on kuitenkin Suomessa korkealla tasolla. Asiakkaiden oma harkinta sekä valppaus ovat jatkossakin tärkeitä suojakeinoja.
S-Pankki Asunto Erikoissijoitusrahasto sopi liki 40 miljoonan euron uudelleenrahoituksesta16.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
S-Pankki Asunto Erikoissijoitusrahasto on onnistuneesti toteuttanut lähes 40 miljoonan euron uudelleenrahoituksen Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ):n kanssa.
S-Pankki Toimitila myy Järvenpään Yrittäjänkadun kohteen Stendörrenille15.12.2025 10:14:59 EET | Tiedote
S-Pankki Toimitila Erikoissijoitusrahasto on sopinut Järvenpään Yrittäjänkadulla sijaitsevan tuotanto- ja varastokiinteistön myynnistä Stendörren Fastigheter AB:lle (publ). Kauppa toteutetaan 18. joulukuuta 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

