Kunnissa tikittää lastensuojelun aikapommi – Talentia vaatii välitöntä puuttumista epäkohtiin
Lastensuojelulain mukaan yhden lastensuojelun sosiaalityöntekijän vastuulla saa tällä hetkellä olla enintään 35 lasta. Aluehallintovirastot ovat ottaneet syyniin kuntia eri puolilla Suomea lasten enimmäismäärän ylittymisen takia.
Siun sote sekä Essote ovat saaneet asiasta uhkasakon. Kaavin kunnassa asiakasmäärä on ollut jopa kaksinkertainen lain määräyksiin verrattuna, uutisoi Yle. Myös Rovaniemen, Oulun, Espoon ja Vantaan kaupungit ovat saaneet hiljattain aluehallintovirastoilta selvityspyynnön lastensuojelulain noudattamisen laiminlyönnistä.
Kuntien lastensuojelun tilanne on tiedossa myös Talentiassa.
– Olemme saaneet lukuisia yhteydenottoja siitä, että kunnat eivät ota lakia vakavasti ja tee todellisia toimenpiteitä rekrytoidakseen sosiaalityöntekijöitä. Kyseessä ei ole leikin asia vaan lapsen etu, painottaa Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Sosiaalialan korkeakoulutetut huolissaan
Länsiväylä uutisoi kesäkuussa, että 12 Espoon lastensuojelun johtavaa sosiaalityöntekijää teki tilanteesta itse valituksen aluehallintovirastoon. Myös Essoten uhkasakon taustalla ovat työntekijöiltä tulleet ilmoitukset (Länsi-Savo).
Työntekijöiden huoli koskee kautta linjan juuri lastensuojelun henkilöstövajetta ja sen seurauksia.
– Sosiaalihuollon henkilöstöä sitoo ilmoitusvelvollisuus. Tilanteissa, joissa työnantaja ei kanna omaa vastuutaan, tulee työntekijöiden ja esihenkilöiden tehdä siitä ilmoitus oman alueen aluehallintovirastoon. Juuri siten työntekijät ovat toimineet näissä tapauksissa, mutta olen pettynyt työnantajien reagointiin ja siihen, että kunnat eivät ole kantaneet vastuutaan, Karsio sanoo.
Korona kurjisti tilannetta
MTV Uutiset kertoi viime vuonna Kuntaliiton koronakyselyn tuloksista, joiden mukaan lastensuojelun tarve kiihtyi entisestään korona-aikana samalla kun työvoimatilanne on kurjistunut.
– Lastensuojeluilmoitusten määrä näyttää olevan pysyvässä kasvussa ja kuormittavan sekä sosiaalihuoltolain mukaisia perhepalveluja että lastensuojelua, kertoo Talentian erityisasiantuntija Alpo Heikkinen.
– Lastensuojelulain mitoitukseen on kuitenkin ollut aikaa varautua kunnissa, Jenni Karsio lisää.
Työvoimaa saa rahalla
Kuntien rekrytointiongelmiin on Karsion mukaan olemassa yksinkertainen ratkaisu.
– Ensimmäinen ratkaisu on palkkauksen korjaaminen. Kunnat ovat tehneet vain näennäisiä toimia, kuten nostaneet vakanssien määrää, mutta palkkaukseen ei ole panostettu. Palkkauksen kuntoon laittaminen tuottaa lopulta säästöä, kun asiakkaiden tilanteet eivät pääse kriisiytymään henkilöstöpulan takia, hän sanoo.
Talentia muistuttaa myös, että julkisen vallan käyttöä sisältäviä työtehtäviä, joihin sisältyy asiakkaan perusoikeuksia turvaavia viranomaispäätöksiä, ei voi teettää yksityisten yritysten ostopalveluina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentia esittää mallin sosiaalihuollon T&K-toiminnalle – tavoitteena vaikuttavammat palvelut14.10.2025 07:23:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia julkaisi ehdotuksensa sosiaalihuollon tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K) malliksi. Tavoitteena on vahvistaa alan rakenteita ja rahoitusta, jotta sosiaalipalveluista saadaan nykyistä vaikuttavampia, kustannustehokkaampia ja asiakaslähtöisempiä.
Tutkimus: Puolet sosiaalialan ammattilaisista kohtaa väkivaltaa – Talentia vaatii hyvinvointialueilta konkreettisia toimia8.10.2025 10:01:00 EEST | Tiedote
Väkivallan uhka on arkipäivää sosiaalialalla, selviää Työterveyslaitoksen ja Akava Worksin tuoreesta Hyvinvointialueille siirtyneiden työntekijöiden työolosuhteet ja työkyky -tutkimuksesta.
Talentia: Hallitus ei voi ummistaa silmiään hyvinvointialueiden yt-kriisiltä3.10.2025 10:47:57 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueiden riittämätön rahoitus on johtanut kuluneen vuoden aikana jatkuviin yhteistoimintaneuvotteluihin, joissa on nähty muun muassa työntekijöiden lomautuksia, irtisanomisia ja osa-aikaistamisia. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia varoittaa, että ylimitoitetut säästöt uhkaavat sosiaalipalvelujen laatua ja oikea-aikaisuutta.
Talentia: Ulkomaalaislain muutokset syrjivät – ”Kotoutumista ei edistetä epävarmuudella”12.9.2025 13:15:34 EEST | Tiedote
Ulkomaalaislakiin ehdotetut muutokset ovat syrjiviä ja vaarantavat kotoutumisen, kritisoi Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Toimeentulotuen ja työttömyysetuuden käyttö, 40 000 euron tuloraja sekä ammattikorkeakoulututkintojen sivuuttaminen vaikeuttaisivat pysyvän oleskeluluvan saamista. Muutos lisäisi köyhyyttä, syrjäytymistä ja epävarmuutta.
Sosiaalihuollon palveluvalikoiman periaatteet eivät saa heikentää asiakkaiden oikeuksia9.9.2025 09:29:36 EEST | Tiedote
Hallitus valmistelee hanketta, jossa säädetään sosiaalihuollon palveluvalikoiman periaatteista. Uudistuksen vaikutukset asiakkaiden oikeuksiin ja palvelujen saatavuuteen on arvioitava huolellisesti, vaatii Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme