Kunta alan lakko alkoi Rovaniemellä – palkat saatava vastaamaan työn vaativuutta
6.4.2022 07:00:00 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Lakossa olevat työntekijät kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE), opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) tai yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) piiriin. Näitä ovat esimerkiksi sosionomit, sosiaalityöntekijät, varhaiskasvatuksen opetushenkilöstö ja kuraattorit.
- Sosiaalialan korkeakoulutetut tekevät äärimmäisen vaativaa ja vastuullista työtä. He huolehtivat suojelua tarvitsevista lapsista, vammaisista sekä ikääntyneistä ja varmistavat, että meillä on turvallinen ja hyvinvoiva yhteiskunta. Työ on hyvin vaativaa ja vastuullista, mutta palkassa se ei näy. Vaadimme, että epäkohta korjataan. Lakko on nyt ainoa keino saada neuvotteluita eteenpäin, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Kunta-alan neuvottelut alkoivat toden teolla jo tammikuussa, mutta ne keskeytyivät tuloksettomina työnantajan ilmoituksesta 28.2.2022. Työriita siirtyi valtakunnansovittelijalle, jonka sovitteluesitys ei vastannut millään tasolla työntekijöiden vaatimuksia, joten sitä ei voitu hyväksyä.
Lakkoon osallistuvat kaikki kuntasektorin jukolaiset liitot, Talentian lisäksi muun muassa Lääkäriliitto, Suomen Terveydenhoitajaliitto, Psykologiliitto, Opetusalan ammattijärjestö OAJ ja Akavan Erityisalat. Lakon ulkopuolelle rajataan tehtävät, jotka voivat aiheuttaa kansalaisten hengen, terveyden, turvallisuuden ja omaisuuden vaarantumisen.
Sosiaalialalla tehdään työtä, jossa kyse on ihmisten elämästä
Rovaniemen kaupungilla aikuissosiaalityössä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalveluista vastaava Seita Torikka osallistuu Talentian jäsenenä lakkoon. Hän saa palkkaa kuukaudessa vajaa 3300 euroa. Yliopistotutkintoa edellyttävän laillistetun sosiaalityöntekijän keskipalkka Suomessa on 3447 euroa. Rovaniemellä palkat ovat siis jopa alempana kuin muualla maassa.
-Palkkani on surkea työn vaativuuteen ja vastuullisuuteen nähden. Me sosiaalityöntekijät teemme viranhaltijapäätöksiä ja myönnämme tärkeitä palveluita, jotka rahoitetaan julkisilla varoilla. Päätöksenteko ja asiakkaiden palvelutarpeiden arvioiminen on hyvin vaativaa työtä, johon liittyy monimutkainen prosessi ja paljon erilaisia lakeja. Tässä työssä on kyse ihmisten elämästä, Seita Torikka sanoo.
Myös aikuissosiaalityöntekijän virasta kehittäjäsosiaalityöntekijän tehtävää väliaikaisesti hoitava Jonna Lindholm Rovaniemeltä allekirjoittaa työn vaativuuden ja palkan välisen raskaan epäsuhdan.
-Työni aikuissosiaalityössä on asiantuntijatyötä, jossa autetaan vaativissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Me sosiaalityöntekijät olemme yiopistokoulutettuja yhteiskuntatieteiden tai valtiotiotieteiden maistereita ja kaupungin maksama 3300 euron palkka on kyllä kaukana siitä, mitä työstämme pitäisi maksaa, Jonna Lindholm sanoo.
Mielenilmaus 6.4. oikeudenmukaisemman palkkauksen puolesta
JUKOn Rovaniemen paikallisryhmä järjestää 6.4. klo 12-14 mielenilmauksen kunta-alan ammattilaisten oikeudenmukaisen palkkauksen puolesta Lordin aukiolla Rovaniemellä. Mielenilmaus alkaa Rovaniemen kaupungintalon pihalta, josta siirrytään kulkueena Lordin aukiolle noin klo 12.15 mennessä. Tapahtumassa puhuu mm. Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Talentia tavoittelee palkkaohjelmaa sosiaalialan korkeakoulutetuille
Talentia tavoittelee neuvotteluissa monivuotista palkkaohjelmaa sosiaalialan korkeakoulutetuille. Myös työn vuoksi tapahtuva matkustaminen on korvattava, ja työajalla on saatava ruokailla joutuisasti.
– Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden eli sosionomien, sosiaalityöntekijöiden, kuntoutuksen ohjaajien ja geronomien palkat eivät vastaa työn yhä lisääntyvää vaativuutta. Työstä on maksettava kunnon palkka, jos halutaan, että ala ei ajaudu kriisiin, Karsio sanoo.
Lisätietoja:
Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio puh. 044 541 5955, email. jenni.karsio@talentia.fi.
Rovaniemeläinen sosiaalityöntekijä Seita Torikka
Rovaniemeläinen sosiaalityöntekijä Jonna Lindholm
Jenni, Seita ja Jonna osallistuvat 6.4. mielenilmaukseen Rovaniemellä ja ovat valmiita antamaan haastatteluita niin mielenilmauksessa kuin myös päivän aikana.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ryRatamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Pohde varautuu sosiaalihuoltolain uudistukseen vähentämällä lasten sosiaalityöntekijöitä29.10.2026 09:12:14 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistukseen yhdistämällä lastensuojelun ja perhesosiaalityön sekä irtisanomalla henkilöstöä, vaikka lakiesitys on vielä eduskunnan valiokuntakäsittelyssä. Pohteen ratkaisut ennakoivat valtakunnallista kehityssuuntaa, jossa lasten ja perheiden varhainen tuki heikkenee ja henkilöstövähennykset syventävät ongelmaa entisestään.
Toimittajille tänään klo 14.30: Mitä sosiaalihuoltolain uudistus tarkoittaa 5 300 lapselle?26.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia järjestää tänään 26.10. klo 14.30–15.00 vain toimittajille tarkoitetun tilaisuuden sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain uudistuksesta.
KUTSU 26.10. mediatilaisuuteen: 5 300 lasta, lähes 900 henkilötyövuotta – mitä sosiaalihuoltolain uudistus tarkoittaa käytännössä?20.10.2026 15:25:53 EEST | Tiedote
Hallitus uudistaa sosiaalihuoltolakia ja lastensuojelulakia tavoitteenaan vahvistaa varhaista tukea ja vähentää byrokratiaa. Samalla uudistuksella tavoitellaan merkittäviä säästöjä, vähennetään lakisääteisiä velvoitteita ja siirretään noin 5 300 lasta lastensuojelun avohuollosta sosiaalihuoltolain mukaisten palvelujen piiriin.
Kysely: Sosiaalihuoltolain uudistus vähentää aikaa lapsille, arvioi 92 % sosiaalialan ammattilaisista9.10.2026 07:51:00 EEST | Tiedote
Sosiaalihuoltolain uudistus johtaa lasten ja perheiden avunsaannin vaikeutumiseen. Näin arvioivat lastensuojelussa ja lapsiperheiden sosiaalityössä työskentelevät ammattilaiset Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian jäsenkyselyssä.
Sosiaalihuoltolain uudistusvauhti vaarantaa palvelujen jatkuvuuden - aikalisä välttämätön6.10.2026 07:04:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vaatii hallitukselta lisäaikaa sosiaalihuoltolain uudistuksen valmisteluun. Talentian mukaan esitetty voimaantuloaikataulu on liian kiireinen ja vaarantaa asiakkaiden palvelujen jatkuvuuden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme