Kuntavaaleissa katse asumisen kustannuksiin
9.2.2021 12:11:41 EET | Kiinteistöliitto | Tiedote

Huhtikuun kuntavaaleissa valittavien päättäjien on tärkeää ymmärtää, että asumisen kustannukset pohjautuvat isoilta osin kunnissa tehtäviin päätöksiin.
”Esimerkiksi kuntien omistamissa vesi-, jätehuolto- ja energiayhtiöissä käyttävät valtaa kuntavaaleissa valittavat päättäjät. He ratkaisevat, kuinka suurta voittoa kunta yhtiön omistajana tavoittelee eli kuinka korkeiksi esimerkiksi lämmöstä, vedestä tai jätehuollosta perittävät maksut muodostuvat”, sanoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.
Kuntakohtaisesti määräytyvät kiinteistönpitokustannukset ovat kuntalaisten kannalta eräänlaisia piiloveroja, jotka lankeavat maksettaviksi kaikille samansuuruisina maksajan tulotasosta riippumatta. Näin on asia myös kiinteistöveron kohdalla.
”Kiinteistöveron kohdalla toivomme kuntapäättäjiltä malttia olla korottamatta monin paikoin jo ennestään korkeita asumisen ja kiinteistönpidon kustannuksia. Tärkeää on huomata myös se, että kiinteistönomistajan kustannukset vaikuttavat väistämättä myös vuokralaisen maksamiin kustannuksiin”, Hiltunen sanoo.
Kiinteistönomistajien asialla jo 114 vuotta
Kiinteistöliitto perustettiin vuonna 1907 ajamaan talonomistajien asiaa. Suomalainen asunto-osakeyhtiömalli syntyi jo 1880-luvulla, jolloin Suomi teollistui ja kaupungistui. Vielä 1930-luvulla suuri enemmistö suomalaisten kaupunkien ja kauppaloiden asukkaista asui vuokralla, kun nykyään 70 prosenttia suomalaisista asuu omistusasunnossa.
”Suomalainen asunto-osakeyhtiömalli on hajauttanut omistusta eri yhteiskuntaluokkiin ja toimii tänäkin päivänä todellisena lähidemokratian muotona”, Hiltunen toteaa.
Tällä viikolla 114 vuotta täyttävä Kiinteistöliitto toimii nykyisin kiinteistönomistajien edunvalvojana ja kiinteistöalan johtavana asiantuntijaorganisaationa, johon kuuluu alueellisten jäsenyhdistysten kautta jo noin 30 000 taloyhtiötä eri puolilla maata.
Yhteyshenkilöt
Harri Hiltunentoimitusjohtaja
Puh:050 551 1295harri.hiltunen@kiinteistoliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Kotien korjaaminen huomioitava kehysriihessä7.4.2026 08:20:00 EEST | Tiedote
Suomessa asuinrakennusten arvioitu korjaustarve on vuosittain miljardeja euroja ja kasvaa entisestään. Korjausrakentamisen määrä on vähentynyt 2023–2025. Kiinteistöliitto pitää tärkeänä, että kotien korjaamisen näkyy hallituksen kehysriihen päätöksissä. Kiinteistöliiton yhteiskuntasuhdepäällikkö peräänkuuluttaa konkreettisia avauksia ja poliittista keskustelua yhteiskunnallisesti merkittävän aiheen tiimoilta.
Taloyhtiön autopaikoista kannattaa laatia pelisäännöt31.3.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Autopaikkoihin liittyvät kysymykset nousevat säännöllisesti esiin Kiinteistöliiton lakineuvonnassa. Kysymyksiä herättävät autopaikkojen jakamiseen ja maksujen määräytymiseen liittyvät asiat, mutta myös virheellinen pysäköinti taloyhtiön alueella.
Asunto-osakeyhtiölain uudistus parantamassa taloyhtiöiden mahdollisuuksia puuttua asumishäiriöihin26.3.2026 14:16:34 EET | Tiedote
Hallituksen esitys asunto-osakeyhtiölain uudistamisesta helpottaisi jonkin verran asumishäiriöihin puuttumista. Hallituksen 26.3.2026 antama lakiesitys lisää ja täsmentää huoneiston hallintaanottoperusteita.
Yhteystiedot kuntoon taloyhtiössä!24.3.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Jos omistat osakehuoneiston taloyhtiössä, kannattaa omat yhteystiedot pikaisesti päivittää Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään. Erityisen tärkeää yhteystietojen päivittäminen on silloin, jos toivoo saavansa taloyhtiöltä tulevat postit, kuten yhtiökokouskutsun, sähköpostitse.
Kaukolämpö edelleen suosituin – taloyhtiöiden halukkuus toteuttaa lämmitystaparemontti kutistui neljässä vuodessa19.3.2026 08:13:00 EET | Tiedote
Kaukolämpö on edelleen kerros- ja rivitalojen yleisin lämmitysmuoto. Maalämpö on viime vuosina kasvattanut suosiotaan tasaisesti. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä energia- ja ilmastoaiheisesta kyselystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

