Kuntoilusta ja hyvinvoinnin kuluttamisesta on tullut globaali trendi
28.10.2020 08:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Kuntosaliharjoittelusta on viimeisen lähes 50 vuoden aikana kehittynyt yksi nopeimmin kasvavista fyysisen aktiivisuuden muodoista etenkin kehittyneissä maissa. Kuntosalillakäynti on osa nykypäivän elämäntapaa ja siitä on tullut miljoonien ihmisten harrastus. Kysynnän kasvaessa erilaisten kuntoilu- ja siihen liittyvien terveys- ja hyvinvointipalvelujen tarjonta on lisääntynyt räjähdysmäisesti etenkin 2000-luvulla.
- Kuntokeskustoimiala tarjoaa tänä päivänä valtavan määrän erilaisia liikuntavaihtoehtoja. Vaikuttaa myös siltä, että toimiala on onnistunut sopeuttamaan toimintaansa taloudellisissa suhdanteissa. Tämä tosin koskee tilannetta ennen korona-pandemiaa, tutkija Hanna Vehmas Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta sanoo.
Kuntokeskustoimiala on muuttunut vuosikymmenten saatossa perinteisestä ´old school` painonnostosaleista kaupalliseksi liiketoiminnaksi, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia, monipuolisia ja trendikkäitä liikunta-, terveys- ja hyvinvointipalveluja sekä jäsenyyspaketteja maksukykynsä puolesta hyvin heterogeeniselle joukolle asiakkaita.
Vaikka kuntoilubuumilla on ollut parhaat edellytykset kasvaa nimenomaan korkean elintason maissa, on ilmiö levittäytynyt myös kehittyviin maihin.
- Tämä puolestaan kielii ilmiön globalisoitumisesta sekä perinteisten kansallisten liikuntakulttuuristen raja-aitojen madaltumisesta sekä eri maiden välisten harrastamiserojen vähenemisestä, Vehmas jatkaa.
Springer Internationalin uutuusteoksesta Fit for the Future? The Rise and Size of the Fitness Industry in Europe (2020) tarkastellaan tilastotietojen ja tapauskohtaisten esimerkkien valossa 15 Euroopan maan kuntokeskustoimintaa sekä tarkastellaan ilmiötä myös kansainvälisten tilastojen valossa.
Kirjan toimittajina ovat Jeroen Scheerder ja Kobe Helsen KU Leuvenistä sekä Hanna Vehmas Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta. Suomen osuutta koskevan artikkelin Fitness in Finland: Department Stores of Healthy Life Styles ovat kirjoittaneet liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat Antti Laine ja Hanna Vehmas.
Lisätietoa teoksesta:
https://link.springer.com/book/10.1007/978-3-030-533489#editorsandaffiliations
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yliopistonlehtori Hanna Vehmas, 040 805 3977, hanna.m.vehmas@jyu.fi
Martta Walkerviestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8054717martta.a.walker@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Elintavat ja -olot voivat vauhdittaa biologista vanhenemista jo varhaisaikuisuudessa24.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat havaitsivat, että biologinen vanheneminen voi kiihtyä jo varhaisaikuisuudessa. Vanhenemista voivat vauhdittaa elintapojen lisäksi elinympäristöön liittyvät tekijät. Tutkimuksessa lapsuuden ja nuoruuden elintapa- ja ympäristöaltisteet selittivät noin 28 prosenttia biologisen iän vaihtelusta 22-vuotiaana.
Euroopan vanhat metsät puntarissa Brysselissä: Tutkijat ja EU-päättäjät saman pöydän ääressä keskustelemassa23.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Miten Euroopan jäljellä olevat vanhat metsät tunnistetaan ja miten niiden suojelu voidaan varmistaa? Tervetuloa seuraamaan etänä 29.9.2026 järjestettävää tilaisuutta, jossa pohjoismaiset ja baltialaiset tutkijat esittelevät uuden tutkimukseen perustuvan viitekehyksen vanhojen metsien tunnistamiseen Pohjois-Euroopassa. Tilaisuudessa tarkastellaan myös Euroopan unionin mahdollisuuksia varmistaa, että jäsenmaat toteuttavat unionin biodiversiteettitavoitteita yhdenmukaisesti ja tieteelliseen näyttöön perustuen.
Jyväskylän yliopisto kutsuu keskisuomalaiset mukaan laajaan terveystutkimukseen23.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimuksen, jossa kerätään tietoa keskisuomalaisten elämäntavoista. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään kaikille Keski-Suomen Biopankkiin näytteen ja yhteydenottoluvan antaneille henkilöille syksyn aikana. Tutkimukseen voi edelleen tulla mukaan antamalla biopankkinäytteen syksyn aikana. Erityisesti tutkimukseen toivotaan mukaan lisää työikäisiä ja nuoria aikuisia.
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


