Kurio Oy, sosiaalisen median toimisto

Kurion kasvu alan nopeinta ja kannattavinta – myös johtohenkilöstö vahvistuu

Jaa

Kurio nousi kärkeen kolmessa kategoriassa Kauppalehden 2.11.2021 julkaisemassa listauksessa Suomen markkinointitoimistojen liiketoiminnan kehityksestä koronapandemian jälkeen: suurin myyntikatteen kasvu, tehokkuus ja kannattavuus.

”Somea markkinointikanavana priorisoidaan, moni asiakkaistamme on siirtänyt koko markkinointibudjettinsa somevetoiseksi. Olemme strategisesta lähestymisestä tuttu ja luovuudesta eniten palkittu sometoimisto Suomessa – ja haluamme olla sitä myös kansainvälisesti”, toteaa Opas.

Tuoreen Kauppalehden listauksen mukaan sosiaalisen median asiantuntijatoimisto Kurio pärjäsi koronavuonna huomattavasti alan keskiarvoa paremmin.

Toimisto kasvoi alalla nopeimmin ja lisäksi kasvu tapahtui alan kannattavimmilla lukemilla. ”Kasvun takana ovat vahvat pitkäaikaiset asiakkuutemme ja monet uudet, merkittävät kumppanuudet”, kertoo Kurion toimitusjohtaja Tommi Opas. ”Olemme aloittaneet työt esimerkiksi Kotipizzan, Nokian Renkaiden ja Paroc/Owens Corningin kanssa, vain muutamia mainitakseni. Iloksemme myös nykyiset asiakkuutemme kuten Fazer ja Kesko ovat laajentuneet merkittävästi”, Opas summaa.

Sosiaalinen media on merkittävimpiä kanavia monelle eturivin brändille. Panostukset someen ovat edelleen kasvussa, samoin kuin sosiaalisen median käyttöä kuvaavat luvut. ”Somea markkinointikanavana priorisoidaan, moni asiakkaistamme on siirtänyt koko markkinointibudjettinsa somevetoiseksi. Olemme strategisesta lähestymisestä tuttu ja luovuudesta eniten palkittu sometoimisto Suomessa – ja haluamme olla sitä myös kansainvälisesti”, toteaa Opas.

Myös Kurion henkilöstö on vahvistunut usealla kokeneella osaajalla tämän vuoden aikana. "Riveissämme on aloittanut asiakkuusjohtaja Jenni Forsblom, pitkällä ja rautaisella digitaalisen markkinoinnin toimistokokemuksella. Projektipäällikkövahvuuteemme ovat tänä vuonna liittyneet myös Henrika Laiho, Noora Qvick ja Eveliina Karioja brändi- ja mainostoimistotaustoilla”, Opas summaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Tommi Opas
Toimitusjohtaja
Kurio // The Social Media Agency
+358 40 1833256
tommi@kurio.fi

Kuvat

”Somea markkinointikanavana priorisoidaan, moni asiakkaistamme on siirtänyt koko markkinointibudjettinsa somevetoiseksi. Olemme strategisesta lähestymisestä tuttu ja luovuudesta eniten palkittu sometoimisto Suomessa – ja haluamme olla sitä myös kansainvälisesti”, toteaa Opas.
”Somea markkinointikanavana priorisoidaan, moni asiakkaistamme on siirtänyt koko markkinointibudjettinsa somevetoiseksi. Olemme strategisesta lähestymisestä tuttu ja luovuudesta eniten palkittu sometoimisto Suomessa – ja haluamme olla sitä myös kansainvälisesti”, toteaa Opas.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kurio Oy, sosiaalisen median toimisto
Merimiehenkatu 29
00150 Helsinki

http://www.kurio.fi

Kurio on luova toimisto, joka auttaa asiakkaitaan tekemään tuloksellista markkinointia ja viestintää sosiaalista mediaa ja digitaalisia kanavia hyödyntäen.

// AGENCY OF THE YEAR 2020 (FINNISH COMMS AWARDS)
// WORLD´S LEADING INDEPENDENT AGENCIES 2020 (CAMPAIGN MAGAZINE)
// DIGITAL CONSULTANCY OF THE YEAR (SABRE Awards EMEA 2020)
// ADPROFIT winner (Best B2B Campaign 2020)
// 2 x Silver EFFIE winner 2020
// MOST CREATIVE AGENCY (EMEA region, Holmes Report 2019)
// 2nd BEST PR-AGENCY IN FINLAND (Taloustutkimus 12/2018)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kurio Oy, sosiaalisen median toimisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme