Kutsu medialle: Kansallismuseoon laaja outsider-taiteen näyttely

Kesytön taide kokoaa 280 teosta 44 outsider-taiteilijalta Euroopasta, Brasiliasta ja Suomesta. Näyttelyn taiteilijoina ovat muun muassa kansainvälisesti arvostetut Franjo Klopotan, Madge Gill, Natalie Schmidtova ja Tyyne Esko.
Itseoppineet, pitkäjänteisesti ja kunnianhimoisesti työskentelevät kuvantekijät tekevät taidetta piittaamatta ympäristön mieltymyksistä, traditioista ja arvostuksesta. He eivät pyri ammattitaiteilijoiksi, vaan haluavat pysyä vapaina taidekentän ulkopuolella. Tekijöinä outsider-taiteilijoilla ei ole tarvetta esitellä taidettaan, toiset eivät edes halua näyttää tai myydä teoksiaan. Ihmisinä he ovat usein näkijöitä, erakoita ja monella tapaa marginaalissa olevia.
Useat ovat omistaneet taiteelleen koko elämänsä.
Taidemaailman ulkopuoliset osana Venetsian biennaalia
Viime vuosikymmenten aikana outsider-taide on tullut näkyväksi osaksi taidemaailmaa, noussut keräilijöiden kohteeksi ja synnyttänyt siihen erikoistuneita museoita ja gallerioita. Vuonna 2022 outsider-taidetta oli näyttävästi esillä Venetsian biennaalissa.
Outsider-taiteilijat eivät ole jääneet taidekentän arvostuksen tai suuren yleisön mielenkiinnon ulkopuolelle. Teosten energia ja luova potentiaali on aina innostanut myös aikalaisia.
Esimerkiksi näyttelyssä esillä olevan Natalie Schmidtovan ensimmäisen näyttelyn järjestivät taiteilijat Dora Maar ja Pablo Picasso kuuluisassa Galerie Pierre Loebissa Pariisissa vuonna 1947. Suomalainen Tyyne Esko työskenteli siivoojana, kunnes sairaseläkkeelle siirryttyään teki uran itseoppineena kuvataiteilijana ja päätyi pitämään New York Timesin kehuman näyttelyn Sohossa. Kroatilainen Ivan Rabuzin on kuvittanut Timo Sarpanevan Suomi-astiastoa.
Kansallismuseon näyttely jakautuu viiteen teemaan. Niiden kautta esille nousevat arki ja olemassaolon ilo, mutta teokset vievät myös unen, uskomusten ja painajaisten tuolle puolen. Politiikka, etenkin sen ankara arvostelu on monien tekijöiden elämänmittainen intohimo. Useiden teokset ovat kuin surrealistisia kertomuksia alitajunnan maailmoista tai kosmisista ulottuvuuksista. Kristillinen perinne ja kuvitelmat tuonpuoleisesta toistuvat maalauksissa ja pienoisveistoksissa.
Näyttelyyn on saatu teoslainoja yksityisistä kokoelmista ja tekijöiltä, Saarijärven taidemuseon kokoelmista ja kahdesta K.H.Renlundin museoon tallennetusta kansainvälisestä kokoelmasta.
Kansallismuseon viimeiseksi vaihtuvaksi näyttelyksi ennen museon laajennusosan rakentamishankkeen käynnistymistä jäävä Kesytön taide on avoinna 5.5.–24.9.2023. Kansallismuseo sulkee ovensa 16. lokakuuta arviolta kahdeksi-kolmeksi vuodeksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Näyttelyn kuraattorit:
– Kiasman ja Helsingin taidemuseon entinen johtaja, taidehistorioitsija, tietokirjailija Tuula Karjalainen, puh. 040 590 8809, karjalainen.tuula@elisanet.fi sekä
– kulttuurituottaja, taidekustantaja Liisa Heikkilä-Palo, puh. 040 046 5837, liisa.heikkila.palo@gmail.com
– mediatilaisuuteen ilmoittautuminen: viestintäasiantuntija Katariina Käyhkö, puh. 0295 336 145, katariina.kayhko@kansallismuseo.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 34
00100 HELSINKI
p. 0295 33 6000, kansallismuseo@kansallismuseo.fihttps://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/etusivu
Suomen kansallismuseo
Suomen kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka ylläpitää ja kehittää kulttuurihistorian kokoelmiaan, edistää kulttuuriperinnön tutkimusta ja käyttöä, sekä tarjoaa näyttely- ja yleisöpalveluja museokohteissaan ympäri maan: Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Suomen merimuseo, Langinkoski, Hvitträsk, Louhisaari, Vankila, Hämeen linna ja Olavinlinna. Yhteiskunnallisena keskustelijana ja alan kansainvälisenä vaikuttajana toimiva Suomen kansallismuseo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön alaista Museovirastoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kansallismuseo
Katso Suomen kansallismuseon kesävinkit9.5.2025 10:45:33 EEST | Tiedote
Suomen kansallismuseon museoiden, linnojen ja museolaivojen kesäkausi käynnistyy toukokuussa.
Suomen kansallismuseo luovuttaa kuninkaallisen kataklèn Beninin tasavallalle seremoniassa tiistaina 13.5.20258.5.2025 11:37:33 EEST | Tiedote
Suomen kansallismuseo palauttaa Beninin tasavallalle puisen kataklèn, kolmijalkaisen kuninkaallisen seremoniaistuimen juhlallisessa tilaisuudessa Beninin Cotonoussa tiistaina 13.5.2025.
Taidehistoriallisesti merkittävä Someron alttarikaappi esille Hämeen linnaan10.4.2025 11:04:42 EEST | Tiedote
Hämeen linnaan saadaan esille yksi Suomen vaikuttavimmista 1500-luvulta säilyneistä myöhäiskeskiaikaisista kirkkotaiteen esineistä, Someron alttarikaappi. Ennen esillelaittoa kaappi on käynyt läpi huolellisen, kuukausia kestäneen konservoinnin.
Kansallismuseo vierailee Etelä-Pohjanmaan museossa – mukana Suomen merkittävimpiä kulttuurihistoriallisia aarteita yli 8000 vuoden ajalta14.3.2025 08:27:17 EET | Tiedote
Peruskorjaus- ja lisärakentamishankkeen takia kiinni oleva Kansallismuseo tekee sulkuaikanaan lyhyitä vierailuja museoihin eri puolille Suomea. Seuraava pysähdys on Etelä-Pohjanmaan museon Kivinavetassa Seinäjoella 22.–23.3.2025.
Hämeen linna avaa talviloman kunniaksi lapsille uuden elämyksellisen tilan13.2.2025 08:22:21 EET | Tiedote
Hämeen linnassa avautuu talvilomalla lasten oma tila, Hovinarrin tupa, jossa voi itse kokea ja tutkia historiaa. Talviloman ohjelmassa on paljon muutakin, kuten 1600-luvun aseharjoitus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme