Kutsu medialle: Miten tuotevalikoiman muutos vaikuttaa yritysten kasvuun?
14.4.2023 09:59:00 EEST | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | Tiedote
- Mikä merkitys yrityksen tuottavuuteen on sillä, että tuotevalikoima muuttuu?
- Mitkä tekijät aikaansaavat tuotevaihdoksia?
- Millaisia yhteyksiä tuotevalikoiman muutoksella on yrityksen taloudelliseen menestymiseen?
Innovaatioita ja uusien teknologioiden levittämistä pidetään perinteisesti keskeisinä tekijöinä tuottavuuden kasvussa. Aiemmat tuottavuustutkimukset ovat keskittyneet yritysten markkinoille tuloon ja poistumiseen sekä yritysten markkinaosuuksien uudelleenallokoimiseen. Yritykset voivat kuitenkin uudistua myös tuotevalikoiman muutosten kautta, jolloin valikoimaan lisätään uusia tuotteita tai yhdistetään tuotantolinjoja aiempaa harvempiin tuotteisiin.
Etla julkistaa tuoreen, yritysten tuotevalikoiman muutoksiin keskittyvän työpaperin perjantaina 21.4. Tutkimus tarjoaa täysin uutta tietoa, sillä tuotteen vaihdon vaikutuksia tuottavuuteen ei ole aiemmin tutkittu tuotetason datan avulla. Tutkimus on osa laajempaa Business Finlandin rahoittamaa monivuotista hanketta, jossa selvitetään uusia innovaatiovetoisen talouskasvun lähteitä.
Tuloksia käsitellään syvemmin taustoittavassa webinaarissa perjantaina 21.4. klo 11–12.
Webinaarin ohjelma:
11.00 Tilaisuuden avaus / viestintäjohtaja Tytti Sulander, Etla
11.05 Tutkimushankkeen ja -teeman esittely / tutkimusjohtaja Heli Koski, Etla
11.10 Tutkimustulosten esittely
- tutkimuspäällikkö Natalia Kuosmanen, Etla
- tutkija Nelli Valmari, Etla
11.35 Kommenttipuheenvuorot
- finanssineuvos Markku Stenborg, valtiovarainministeriö
- johtava tutkija ja tutkimusohjaaja Marita Laukkanen, VATT & Tampereen yliopisto
11.45 Yleisökysymyksiä ja keskustelua
12.00 Tilaisuus päättyy
Ilmoittautuminen webinaariin viimeistään torstaina 20.4. klo 11 mennessä ilmoittautumislomakkeella tai sähköpostitse tilaisuudet(at)etla.fi. Osallistujille lähetetään Teams-linkki tilaisuuteen ilmoittautumisajan päätyttyä.
Lämpimästi tervetuloa!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tytti SulanderViestintäjohtaja, ETLA
Puh:040-505 1241tytti.sulander@etla.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Tuore tutkimus: Veronkorotukset ovat menosopeutusta haitallisempi tapa tasapainottaa julkista taloutta12.8.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Suomen julkisen talouden alijäämien ja velkasuhteen oikaisu vaatii merkittäviä sopeutustoimia. Mahdolliset veronkorotukset uhkaavat kuitenkin heikentää orastavaa talouskasvua, käy ilmi Etlan valtioneuvostolle laatimasta tutkimusraportista. Raportin mukaan sopeutuksen painopiste tulisi sijoittaa menoleikkauksiin, minkä lisäksi tarvitaan kasvua ja työllisyyttä tukevia rakenteellisia uudistuksia.
Veronkorotukset vs. menoleikkaukset – Miten julkinen talous tasapainotetaan kasvua vaarantamatta?5.8.2026 12:30:00 EEST | Kutsu
Suomen julkisen talouden krooninen alijäämä ja kasvava velka pakottavat etsimään ratkaisuja valtiontalouden tasapainottamiseksi. Julkisen talouden vakauttaminen on välttämätöntä, mutta miten sopeutustoimet vaikuttavat Suomen talouskasvuun, ja millä keinoilla vauriot minimoidaan?
Uutta tietoa sarjayrittäjyydestä: yrityksensä myyneet jatkavat aktiivisina ja tuovat kohdeyrityksiin usein kasvua ja kannattavuutta, mutta ei automaattista tuottavuusetua3.8.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Yrityksensä myyneet yrittäjät jatkavat Suomessa usein aktiivisissa omistus-, hallitus- ja johtotehtävissä toisissa yrityksissä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan omista yrityksistään irtautuneiden yrittäjien henkilökohtaiset resurssit voivat auttaa toisiakin yrityksiä saavuttamaan suuremman mittakaavan. Kasvuvaikutukset eivät kuitenkaan automaattisesti muutu korkeammaksi työn tuottavuudeksi. Sarjayrittäjien ns. yrittäjyyspääoma – eli varallisuus, osaaminen ja verkostot – kanavoituu usein jo olemassa oleviin yrityksiin, ei vain startupeihin.
Suomi vajosi viisi sijaa IMD:n kilpailukykyvertailussa – sijoitus heikoin sitten vuoden 20163.7.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Suomi sijoittui tänä vuonna vasta sijalle 19 IMD:n kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa. Pudotusta viime vuodesta tapahtui peräti viisi sijaa. Sijoituksen aleneminen on huomattavan suuri, ja Suomen sijoitus on nyt vuosien 2013–2016 tasolla. Sijoitus heikkeni vertailun kaikilla osa-alueilla, mutta eniten sijoitusta painoi yritysten suorituskyky. Kärkipaikan vertailussa otti tänä vuonna Singapore, toisena oli Hongkong ja kolmantena Sveitsi. Etla on IMD:n yhteistyökumppani Suomessa.
Etla: Suomi poikkeuksellinen alisuoriutuja tavaraviennissä – osuus maailmanmarkkinoilla puolittunut30.6.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Suomen osuus maailman tavaraviennin kokonaisarvosta on pudonnut 0,72 prosentista 0,35 prosenttiin vuosina 2002–2024, selviää Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimuksesta. Toisin kuin useimmat muut vanhat teollisuusmaat, Suomi ei ole onnistunut kompensoimaan heikentynyttä viennin suorituskykyään kysynnän kannalta suotuisalla tuotevalikoimalla. Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta Suomen viennin markkinaosuus on alentunut toiseksi eniten tutkimuksessa vertailtujen 42 maan joukossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
