KUTSU medialle: Puheenjohtajien aluevaalitentti
26.11.2021 12:40:23 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Kutsu
Tiistaina 30. marraskuuta klo 9.00—10.30
Paikka: Sanomatalo, Flikin Eliel-sali, 1. krs, Töölönlahdenkatu 2 tai etänä
Mikä selittää Sveitsin korkeaa elintasoa, hyvässä kunnossa olevia teitä ja alhaista veroastetta? Keskeinen tekijä on julkisen päätösvallan hajauttaminen mahdollisimman lähelle ihmistä: kuntiin ja kantoneihin. Ne kilpailevat keskenään verotuksessa ja julkisten palveluiden laadussa veronmaksajista ja yritysten sijoittumisesta.
Mitä jos Suomessa otettaisiin alueuudistuksen yhteydessä käyttöön Sveitsin menestysreseptin parhaita ainesosia?
Tervetuloa Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn hybriditapahtumaan, jossa esittelemme Suomen Yhdysvallat. EVAn uutta aluemallia esittelevät EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto ja vieraileva tutkija Natanael Rother. Esittelyn jälkeen EVAn johtaja Emilia Kullas vetää puolueiden puheenjohtajien aluevaalitentin. Tentattavina ovat muun muassa Markus Lohi (kesk.), Niina Malm (sdp), Leena Meri (ps.), Petteri Orpo (kok.), Jussi Saramo (vas.) ja Iiris Suomela (vihr.). Julkaisemme tilaisuudessa EVA Raportin Suomen Yhdysvallat.
Pyydämme ilmoittautumista maanantaihin 29.11. kello 15.00 mennessä: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 97 28. Kerrothan ilmoittautuessasi, osallistutko tilaisuuteen paikan päällä vai seuraatko streamiä. Edellytämme paikalla osallistujilta EU:n koronarokotustodistusta ja vähintään kahta rokotetta tai todistusta sairastetusta koronataudista tai korkeintaan 72 tuntia vanhaa negatiivista koronatestitulosta. Lähetämme webinaarilinkin ilmoittauduttuasi. Webinaarilinkki on henkilökohtainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heini LarrosViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@eva.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Työ on yhä useammalle vain keino rahoittaa muuta elämää4.7.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suhde työhön on muuttunut aiempaa ansaintakeskeisemmäksi. Enemmistölle suomalaisista ansiotyö on ennen kaikkea keino rahoittaa muuta elämää, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset luottavat sodan hetkellä lähiliittolaisiin – enemmistö pysyisi ydinasepelotteen piirissä12.6.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suuri enemmistö pitää tarkoituksenmukaisena, että Suomi on jonkin ydinasepelotteen piirissä. Täysimittaisessa sodassa Venäjää vastaan sotilaallista apua odotetaan erityisesti Pohjoismailta, Virosta, Saksasta ja Briteiltä. Enemmistö suomalaisista on edelleen Nato-myönteisiä, selviää EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suuri enemmistö näkee Trumpin Yhdysvallat Euroopan vastustajana5.6.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Lähes kolme neljästä suomalaisesta arvioi, että presidentti Donald Trump on muuttanut Yhdysvallat Euroopan ystävästä Euroopan vastustajaksi, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Oma asunto pitää pintansa sijoituksena27.5.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten enemmistö pitää omaa asuntoa edelleen hyvänä ja turvallisena sijoituksena, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Investointeja jää toteutumatta verottajan käytäntöjen vuoksi20.5.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Verotuksen tulkinnanvaraisuus, kalliit ennakkoratkaisut ja ankarat sanktiouhat ajavat yrittäjiä ja omistajia varovaisuuteen, arvioi EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tuoreessa EVA Analyysissä Arvaamaton verokarhu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
