Familia ry

Kutsu: Oikeus perhe-elämään -seminaari 15.5.2018

Jaa

Suurin osa Suomeen muuttavista tulee maahan rakkauden ja perheen vuoksi. Myös esimerkiksi työn, koulutuksen tai turvapaikan takia maahan muuttavat solmivat usein perhesiteitä Suomeen. Perheenjäsenten oleskelulupaprosessit voivat kuitenkin olla pitkiä ja raskaita, ja päätösten odottaminen kuormittaa merkittävästi eri osapuolia.

Aika: Kansainvälisenä perheiden päivänä 15.5.2018 kello 12.30–16.30
Paikka: Kirjan talo, Kirjatyöntekijänkatu 10 B, 00170 Helsinki

​YK:n Kansainvälisen perheiden päivän julistuksen mukaan perheiden yhteisöllistä roolia ja sukupolvien välisen yhteyden tärkeyttä kaikilla yhteiskuntamme tasoilla ympäri maailmaa ei voida kieltää. Miksi kaikki eivät kuitenkaan voi elää perheensä kanssa?

Familia ry:n Kansainvälisen perheiden päivän seminaarissa paneudutaan valtioiden rajat ylittävien perhesuhteiden eri ulottuvuuksiin. Keistä puhumme, kun puhumme perhesuhteiden vuoksi Suomeen muuttavista? Mikä oleskelulupaprosesseissa on haasteellista perheille? Entä viranomaisille? Mitä voisimme tehdä, jotta jokaisen oikeus elää perheensä kanssa toteutuisi?

Ohjelma

Klo 12.30 seminaari alkaa
Tervetuliaissanat: toiminnanjohtaja Melis Arı-Gürhanlı, Familia ry
Avauspuhe: kansanedustaja Pekka Haavisto
Perhe ja ihmisoikeudet: tiedottaja Kaisa Väkiparta, Amnesty International
Yhteistyötahon terveiset: projektipäällikkö Anna Moring, Monimuotoiset perheet -verkosto
Kenen lauluja laulan - suomalais/bulgarialaisen laulajan ja tutkijan sävelmiä omasta elämästä: Anna Dantchev
Klo 14.00 kahvitarjoilu
Perheenyhdistäminen lainsäädännössä melkein 30 vuotta: HTM, projektitutkija Jaana Palander, GLASE konsortio (STN/Akatemia), Itä-Suomen yliopisto
”Kummalla puolella sänkyä nukut?” -paneelikeskustelu: Osallistujina ylitarkastaja Sanna Helariutta (Maahanmuuttovirasto), kokemusasiantuntija Anne Kaarela, monikulttuurisuuden asiantuntija Anita Novitsky (Väestöliitto) ja projektipäällikkö Shadia Rask (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos).
Klo 16.30 seminaari päättyy

Tilaisuuden juontaa radiotoimittaja Renaz Ebrahimi.

Seminaarin jälkeen ilta jatkuu Familian 30-vuotisjuhlalla (klo 16.30-18.30). Seminaarin osallistujat ovat tervetulleita mukaan!

Duo Blogin kirjoitus oleskeluluvan odottamisesta: Kuka saa päättää parisuhteemme tulevaisuudesta?

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Familia ry
Familia ry
Yrjönkatu 29 A, 4. kerros
00100 HELSINKI

http://www.familiary.fi

Familia on tukenut Suomessa syntyneiden ja maahan muuttaneiden suomalaisten kaksisuuntaista kotoutumista jo vuodesta 1988, ja on erityisesti kahden kulttuurin suomalaisten edunvalvoja. Monipuolista Duo-toimintaa kahden kulttuurin pareille ja perheille järjestetään jo lähes kymmenen vuoden kokemuksella.​

Tänä vuonna Familia viettää 30-vuotisjuhlavuottaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Familia ry

Onko perhe-elämä seuraava trendi vai onko perheellisyys pelkkä kuluerä?10.7.2018 08:00Tiedote

Syntyvyys laskee Suomessa seitsemättä vuotta. Puolison puute ja taloudelliset syyt lykkäävät lapsen hankintaa. Työelämän vaatimukset, puutteellinen tasa-arvo niin työelämässä kuin kotonakin sekä nuorten aikuisten mielikuvat lapsiperhearjesta heikentävät ihmisten halua perheellistyä. (Väestöliitto, Perhebarometri 2017.) Suomessa on myös yhä enemmän kahden kulttuurin perheitä, joiden tunnustaminen tulisi ottaa entistä paremmin huomioon palveluita suunniteltaessa. Tarvitaan yhteiskunnallisia muutoksia, jotta kaikki ne, jotka sitä toivovat, voisivat saada itselleen perheen. Suomenmaa (pääkirjoitus 12.3.2018) epäili, ettei syntyvyys taida kohentua ennen kuin tavallisesta perhe-elämästä tulee yhtä ihailtua kuin sitoutumiskammoisesta biletysmuodistakin. Voisiko perheellisyys näkyä yhteiskunnallisessa keskustelussa muunkin tavoin kuin alituisena puheena päivähoidon hankaluuksista, elämän ruuhkavuosista, lasten kasvattamisen ongelmista tai vanhemmuuden vaikeuksista? Monimuotoiset perheet -verko

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme