Kuusakoski Oy

Kuusakosken toimitusjohtaja vaihtuu

Jaa

Kuusakoski Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty dipl. ins. Mikko Kuusilehto (42), joka on työskennellyt vuodesta 2015 Kuusakosken johtoryhmän jäsenenä vastaten yhtiön operatiivisista toiminnoista Suomessa ja Ruotsissa.

Kuusakoski Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty dipl. ins. Mikko Kuusilehto.
Kuusakoski Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty dipl. ins. Mikko Kuusilehto.

Kuusakoski Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Atte Kekkonen luopuu samanaikaisesti alun perin määräaikaiseksi sovitusta tehtävästään. Kekkonen jatkaa vielä kevään 2018 aikana yhtiölle tärkeiden erityisprojektien parissa.

Atte Kekkonen aloitti vuonna 2013 Kuusakoski Oy:n toimitusjohtajana tavoitteena tervehdyttää yhtiön liiketoiminnat ja kannattavuus. Kuusakoski on hänen johdollaan toteuttanut rakennemuutoksen strategian mukaisesti ja keskittänyt kierrätysliiketoimintansa ydinalueilleen. Tämän seurauksena myös kannattavuus on parantunut merkittävästi. Kuusakoski Oy kiittää Atte Kekkosta merkittävästä työpanoksesta perheyhtiölle.
Uuden toimitusjohtajan Mikko Kuusilehdon johdolla yhtiö jatkaa kannattavaa kasvua ja kierrätysliiketoimintojensa kehittämistä valitsemillaan ydinalueilla läheisessä yhteistyössä asiakkaidensa kanssa.


Kuusakoski Oy
Hallituksen puheenjohtaja
Veikko Kuusakoski

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Yhteiskuntasuhteiden johtaja
Risto Pohjanpalo
puh 020 781 7304

Kuvat

Kuusakoski Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty dipl. ins. Mikko Kuusilehto.
Kuusakoski Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty dipl. ins. Mikko Kuusilehto.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kuusakoski Oy



Kuusakoski on pohjoisen Euroopan johtava kierrätyspalveluja tarjoava yritys. Sen vahvuus perustuu materiaalin, kierrätyksen ja ympäristöteknologian osaamiseen.  Metallien kierrättämisen lisäksi yritys harjoittaa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden käsittelyä sekä valmistaa materiaalikiertoon kelpaamattomista, energiaa sisältävistä jakeista polttoainetta.  Kuusakoski Group Oy:n liikevaihto vuonna 2016 oli 494,4 M€ ja se työllisti keskimäärin 2 354 henkilöä.  Yritys on perustettu vuonna 1914.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kuusakoski Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme