Aalto-yliopisto

Kuvanveistäjä teki kuparista mikrobit torjuvan, taskuun sopivan kosketussuojaimen

Jaa
Suojainta voi käyttää esimerkiksi vessanpöntön kansiin, vääntölukkoihin ja ovenkahvoihin tarttumisessa. Käytön jälkeen se sujahtaa suojakoteloonsa, jossa kupari tappaa pinnalle mahdollisesti tarttuneet taudinaiheuttajat.
Lopullinen muoto määräytyi kokeilemalla ja muokkaamalla työkalua erikokoisiin kahvoihin, hanoihin sekä WC:n vääntölukkoihin, nuppeihin ja kansiin sopivaksi. Kuva: Erwin Laiho
Lopullinen muoto määräytyi kokeilemalla ja muokkaamalla työkalua erikokoisiin kahvoihin, hanoihin sekä WC:n vääntölukkoihin, nuppeihin ja kansiin sopivaksi. Kuva: Erwin Laiho

Maaliskuussa Aalto Design Factoryn laboratorioteknikkona työskentelevä kuvanveistäjä Erwin Laiho törmäsi verkossa kekseliääseen tee-se-itse -työkaluun, jonka ideana oli välttää pintojen koskemista paljain käsin julkisissa tiloissa.

”Wuhan Hook -niminen esine teki vaikutuksen, mutta ajattelin heti, miten sitä voisi parantaa tutkimuksen ja tuotekehityksen avulla”, Laiho kertoo.

Laiho haki omalle kosketussuojaimelleen toimivaa muotoa muun muassa yläraajaproteeseista, erilaisista työkaluista ja koruista. Materiaaliksi hän valitsi kuparin, joka tunnetaan antibakteerisista ominaisuuksistaan.

Olennainen osa suojainta on kotelo, johon suojain sujautetaan käytön jälkeen. Kliinisissä kokeissa on huomattu, että mikrobien tuhoutuminen kuparipinnalla kestää minuuteista muutamaan tuntiin. Kotelon tarkoitus on eristää mikrobit tuhoutumisen vaatimaksi ajaksi ja estää näin niiden leviäminen muihin pintoihin.

Luonnostaan antibakteerinen

Suojain valmistui kahdessa kuukaudessa, ja Laiho antoi sille nimeksi Space Key, avainta muistuttavan käyttötavan sekä ulkonäön mukaan. Nopeassa suunnittelussa, kymmenien prototyyppien tekemisessä ja testaamisessa auttoivat Design Factoryn monipuolinen laitteisto sekä innokkaan yhteisön tuki. Lopullinen muoto määräytyi kokeilemalla ja muokkaamalla työkalua erikokoisiin kahvoihin, hanoihin sekä WC:n vääntölukkoihin, nuppeihin ja kansiin sopivaksi.

Työtä ohjasi konesuunnittelun ja tuotekehityksen professori Kalevi Ekman.

”Prototyyppejä pitää tehdä paljon ja nopeasti. Näin vältetään käytettävyyden sudenkuopat ja tarve tehdä myöhemmin valmistusprosessiin parannuksia, jotka voivat vesittää koko tuotteen idean”, Ekman sanoo.

Kuparin käytön mahdollisuuksiin ja rajoituksiin Laiho sai vinkkejä kemian tekniikan vanhemmalta yliopistonlehtorilta Jari Aromaalta. Kupari torjuu mikrobeja luonnostaan ilman, että sitä tarvitsee prosessoida tai ladata. Pinnalle käytössä muodostuva patinakaan ei vie kuparin tehoa.

Kupariseoksia opittiin käyttämään pieneliöiden torjunnassa jo 1700-luvulla, kun purjelaivojen pohjat keksittiin kuparoida kasvustojen estämiseksi.

”Nykyään Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluviranomaisen EPA:n hyväksymiä kupariseoksia on jo yli 400. Kupari sopii hyvin kosketussuojaimen materiaaliksi, koska sitä on helppo työstää ja sen saatavuus on hyvä”, Aromaa sanoo.

Mikrobiologian professori Katrina Nordström kokeili kosketussuojaimen toimivuutta arkisissa tilanteissa.

”Space Key on mainio ratkaisu mikrobien välttämiseen. Kuparin etu on myös se, ettei se näytä aiheuttavan bakteereissa vastustuskyvyn kehittymistä. Se, miten nopeasti kupari tuhoaa virukset ja kuinka virusmäärä vaikuttaa nopeuteen, vaatii vielä lisätutkimuksia”, Nordström sanoo.

Kosketussuojaimesta voi olla hyötyä erityisesti sairaaloiden kaltaisissa tiloissa sekä infektioherkille ihmisille ja paljon matkustaville.

Lopputuloksen piirustukset on jaettu avoimesti CERN Open Hardware -lisenssillä, joka sallii kenen tahansa valmistaa ja muokata mallia vapaasti, kunhan tehty työ julkaistaan vastaavalla lisenssillä.

Space Keyn on kaupallistanut Aallon spinoff-yritys Studio i Ore.

 

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Laiho suunnitteli ja valmisti Space Keyn Aalto-yliopiston Design Factorylla. Video: Erwin Laiho ja George Atanassov

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Erwin Laiho
puh. 050 432 7700
erwin.laiho@aalto.fi

Kuvat

Lopullinen muoto määräytyi kokeilemalla ja muokkaamalla työkalua erikokoisiin kahvoihin, hanoihin sekä WC:n vääntölukkoihin, nuppeihin ja kansiin sopivaksi. Kuva: Erwin Laiho
Lopullinen muoto määräytyi kokeilemalla ja muokkaamalla työkalua erikokoisiin kahvoihin, hanoihin sekä WC:n vääntölukkoihin, nuppeihin ja kansiin sopivaksi. Kuva: Erwin Laiho
Lataa
Laiho haki kosketussuojaimelleen toimivaa muotoa muun muassa yläraajaproteeseista, erilaisista työkaluista ja koruista. Kuva: George Atanassov
Laiho haki kosketussuojaimelleen toimivaa muotoa muun muassa yläraajaproteeseista, erilaisista työkaluista ja koruista. Kuva: George Atanassov
Lataa
Space Keyn kotelon tarkoitus on eristää mikrobit tuhoutumisen vaatimaksi ajaksi ja estää näin niiden leviäminen muihin pintoihin. Kuva: Erwin Laiho
Space Keyn kotelon tarkoitus on eristää mikrobit tuhoutumisen vaatimaksi ajaksi ja estää näin niiden leviäminen muihin pintoihin. Kuva: Erwin Laiho
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye