Kysely suomalaisten joulun vietosta: joka neljäs aikoo jättää sukuloinnin väliin koronan vuoksi
3.12.2020 07:45:00 EET | If Vakuutus | Tiedote

Korona muuttaa suomalaisten joulun ja uuden vuoden suunnitelmia merkittävästi: Joka neljäs kaikista suomalaisista ja joka kolmas uusimaalaisista jättää sukulaisten luona vierailun väliin. Joka viides ei myöskään kyläile kavereiden luona kuten olisi tehnyt ilman koronaa. Suomalaisista 16 prosenttia jättää väliin kotimaan matkan ja 15 prosenttia ulkomaan matkan, jonne olisi suunnannut normaalitilanteessa.
Kuitenkin koronatilanteesta huolimatta 38 prosenttia suunnittelee edelleen kyläilevänsä sukulaisten luona. Vähiten vierailuja aikovat toteuttaa yli 60-vuotiaat ja eniten alle 30-vuotiaat. Useimmin kyläilyjä aikovat tehdä Uudenmaan ulkopuolisessa Etelä-Suomessa asuvat.
– Joulun aikaan vähiten lomaa aikovat työssäkäyvistä pitää alle 30-vuotiaat, jotka tyypillisesti kertovat olevansa vapaalla vain pyhäpäivät tai osan niistä. Osalla taustalla voi olla oma halu lykätä lomaa nyt, kun matkustamaan ei pääse. Sen sijaan yli 50-vuotiaista lähes viidennes kertoo pitävänsä enemmän lomaa kuin olisi pitänyt ilman koronapandemiaa, kertoo matkavakuutusten tuotepäällikkö Anne Uutela Ifistä.
Tiedot käyvät ilmi Ifin toteuttamasta kyselytutkimuksesta, johon vastasi 1002 suomalaista 25.–27. marraskuuta.
Moni uusimaalainen empii vielä, missä viettää joulua
Ylivoimaisesti yleisimmin (76 %) joulu vietetään tänä vuonna kotona. Joulunviettopaikka jakautuu kuitenkin iän mukaan: alle 40-vuotiaista merkittävä osa, 41 prosenttia, aikoo koronatilanteesta huolimatta viettää pyhäpäivät sukulaisten luona. Yli 40-vuotiaat ovat nuorempia selvästi useammin kotona. 6 prosenttia suomalaisista suuntaa jouluksi omalle mökille.
Joulunviettopaikoissa ei ole suuria alueellisia eroja. Uusimaalaiset aikovat olla kotona hieman muita harvemmin. Heistä myös muita suurempi osa, lähes joka kymmenes, viivyttelee päätöstä joulusuunnitelmien tekemisestä koronatilanteen vuoksi.
– Kotimaassa aikoo koronasta huolimatta joulun ja uuden vuoden aikaan jollakin tavoin matkustaa joka kymmenes. Joulunviettokohteissa mainintoja saavat niin Lappi kuin kaupunkikohteetkin. Ylivoimaisesti yleisimmin matka aiotaan toteuttaa omalla autolla, julkisilla kulkuneuvoilla liikkuu vain noin joka neljäs, toteaa Anne Uutela.
Koronarokotteen ei uskota nopeasti lisäävän matkustamista
Suomalaiset eivät usko, että koronarokotteen ansiosta olisi nopeasti edessä paluu matkustelemaan kuten ennenkin. Vain joka yhdeksäs uskoo vapaa-ajan matkustamisen palautuvan yleisesti normaaliksi ensi kesään mennessä.
– Heidän lisäkseen noin joka kolmas arvioi, että koronarokotteen myötä matkustaminen voisi palautua normaaliksi ensi vuoden loppuun mennessä. Lähes yhtä usea kuitenkin pitää realistisena vasta vuotta 2022 ja reilu 10 prosenttia uskoo matkustamisen palautuvan vasta tätä myöhemmin tai ei koskaan, kertoo Anne Uutela.
Pessimistisimpiä aikataulun suhteen ovat naiset ja ikäryhmistä 40–49-vuotiaat.
Kun koronapandemia aikanaan hellittää, 60 prosenttia suomalaisista arvioi seuraavansa tilannetta joko hetken aikaa tai pidempään ennen lomamatkalle lähtöä. Vain joka kahdeksas pyrkii lähtemään lomamatkalle niin pian kuin se on mahdollista. Sen sijaan 16 prosenttia ei aio tehdä lomamatkaa lainkaan.
– Suurin kiire lomamatkalle on 30–39-vuotiailla, joista neljännes aikoo lähteä reissuun heti, kun se on mahdollista. Tästä voi päätellä, että monella paljon matkustelemaan tottuneella on nyt patoutunutta matkustuskysyntää ja halu päästä ulkomaille on jo kova. Toisaalta yli 60-vuotiaat ovat selvästi varovaisempia matkalle lähdön suhteen, mikä kertoo varmasti siitä, että tietoisuus ja huoli erilaisista terveysriskeistä on koronapandemian myötä lisääntynyt, toteaa Anne Uutela.
Näissä paikoissa suomalaiset aikovat viettää tulevan joulun ajan:
- Kotona, 76 %
- Sukulaisten luona, 25 %
- Omalla mökillä, 6 %
- Ei ole vielä päättänyt koronatilanteen takia, 5 %
- Kavereiden luona, 4 %
- Kotimaan kaupunkikohteessa, 2 %
- Lapissa, 2 %
- Risteilyllä, 1 %
- Vuokramökillä, 1 %
- Muussa kotimaan kohteessa, 1 %
- Ulkomailla, 1 %
(Vastaajat saivat valita kaikki ne paikat, joissa aikovat viettää aikaa jouluna.)
Kyselytutkimuksen toteutti Ifin toimeksiannosta YouGov Finland. Tutkimukseen vastasi 1002 suomalaista aikuista 25.–27.11.2020 välisenä aikana. Lähtöotos muodostettiin ja lopullinen vastaajajoukko painotettiin suomalaista aikuisväestöä vastaavaksi iän (18v.+), sukupuolen ja asuinalueen mukaan. Kokonaistuloksissa (N=1002) keskimääräinen virhemarginaali on noin ± 2,8 %-yksikköä suuntaansa (95 %:n luottamustasolla).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne Uutelamatkavakuutuksista vastaava tuotepäällikkö
Puh:044 5554 362anne.uutela@if.fiOuti KärkkäinenViestintäpäällikkö
Puh:010 514 1962outi.karkkainen@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Tutkimus: Joka neljäs suomalainen on harkinnut työpaikan vaihtoa stressin vuoksi26.8.2026 07:20:00 EEST | Tiedote
Työstressi tai mielenterveyteen liittyvät syyt ovat ajaneet joka neljännen suomalaisen pohtimaan työpaikan tai alan vaihtoa, kertoo Ifin tutkimus. Useimmin vaihtoa ovat kuluneen vuoden aikana harkinneet 30–44-vuotiaat. Kesälomien jälkeen kannattaa keskustella työpaikalla avoimesti odotuksista ja työhyvinvoinnista.
Uusi If helps a lot -raportti: Ifin yritysasiakkaat panostavat yhä enemmän työntekijöidensä terveyteen12.8.2026 08:50:06 EEST | Tiedote
Sampo-konsernin tulos vuoden 2026 toisella vuosineljänneksellä oli vakaa, ja Ifin yksityis- ja yritysasiakkaiden määrä kasvoi. Kasvu oli edelleen nopeinta henkilövakuutuksissa, sillä yhä useampi yritys pitää henkilöstön terveyttä liiketoiminnan menestyksen edellytyksenä, kertoo tuore If helps a lot -raportti.
Joka toinen suomalaisvanhempi huolissaan taloustilanteen vaikutuksesta lastensa tulevaisuuteen14.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Vanhemmat ovat Suomessa selvästi enemmän huolissaan taloustilanteen vaikutuksista lastensa tulevaisuuteen kuin muissa Pohjoismaissa. Huoli sosiaalisen median vaikutuksista puolestaan yhdistää pohjoismaisia vanhempia.
Lähdössä autolla ulkomaille? Näin varaudut tyypillisimpiin vahinkoihin1.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Oma kaskovakuutus auttaa ja on usein kätevin turva, vaikka kolarin ulkomailla aiheuttaisi joku muu.
Rannikkokunnat Espoo ja Turku edelläkävijöitä ilmastosopeutumisessa – pienissä rannikkokunnissa työ on hitaampaa23.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Sopeutuminen sään ääri-ilmiöiden voimistumiseen etenee Suomessa eri tahtiin. Rannikkokunnissa poliittisia päätöksissä ja toimintasuunnitelmissa ollaan sisämaakuntia jäljessä, mutta sopeutuminen näkyy useammin käytännön toimissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

