Lääkäriliiton valtuuskunta: Terveydenhuollon leikkaukset uhkaavat potilaiden perusoikeuksia
Suomalaisen terveydenhuollon tilanne on vaikea. Niin perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon kuin sosiaalipalvelujen jonotilanne on ennätyksellisen huono. Suomalaiset joutuvat odottamaan sekä kiireettömiä että kiireellisiä palveluja aiempaa kauemmin. Odotusajat ovat pidempiä kuin voidaan pitää kohtuullisena ja ylittävät lain vaatimukset. Lisäksi hyvinvointialueiden alijäämäennuste tälle vuodelle on miltei miljardi euroa, eikä rahoituslain indeksi ota huomioon palkkakustannusten kasvua ansiotasoindeksiä nopeammin. Ennen kaikkea pula on kuitenkin terveydenhuollon ammattilaisista. Henkilöstöpula vaivaa miltei kaikkia hyvinvointialueita, joita koettelee toisiinsa nivoutuva rahoitus-, henkilöstö- ja hoidollinen kriisi.
Samaan aikaan Säätytalolla suunnitellaan lehtitietojen mukaan miljardiluokan leikkauksia sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Lääkäriliitto ymmärtää, että valtiontalouden velkaantumiskierre tulee pysäyttää. Tämänhetkisessä tilanteessa, jossa järjestelmän kustannukset ylittävät annetun rahoituksen jo nyt ja jonot ovat ennätyspitkät, ei rahoitusta leikkaamalla kuitenkaan ole mahdollista saada säästöjä romahduttamatta järjestelmää täysin.
Potilaalla on oikeus riittäviin terveyspalveluihin
Valtiovarainministeriön menokartoituksessa todetaan, että ”Hyvinvointialueiden rahoitusta ei ole mahdollista supistaa, ellei samanaikaisesti vähennetä alueiden tehtäviä tai velvoitteita. Myös indeksisäästöt voisivat vaarantaa hyvinvointialueiden rahoituksen riittävyyden.” Menokartoitus viittaa useaan otteeseen perustuslakiin, jonka määrittämiin perusoikeuksiin kuuluvat riittävät terveyspalvelut. On kyseenalaista, onko edes tämänhetkinen tilanne perustuslain mukainen, ja selvää, että korjaavat toimenpiteet edellyttävät lisärahoitusta, eivät rahoituksen vähentämistä.
Perustuslaki on kirjoitettu potilasta ajatellen. Jokaisen kansalaisen tulee voida luottaa siihen, että tarpeen vaatiessa on mahdollista päästä laadukkaaseen hoitoon riittävän nopeasti. Potilaiden lisäksi terveydenhuollon ahdinko on myös työntekijöiden taakka – henkilöstöpako julkiselta sektorilta ei tule päättymään resursseja vähentämällä. Säätytalolla on kuunneltu valtiovarainministeriötä tarkalla korvalla, näin tulee tehdä myös terveydenhuollon osalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matias Rantanen, Lääkäriliiton valtuuskunnan puheenjohtaja, puh. 040 720 8308, mjmran@utu.fi
Janne Aaltonen, Lääkäriliiton toiminnanjohtaja, puh. 0451 218989, janne.aaltonen@laakariliitto.fi
Tietoja julkaisijasta
Mäkelänkatu 2
00500 HELSINKI
http://www.laakariliitto.fi
Suomen Lääkäriliitto on ammattijärjestö, johon kuuluu noin 93 % Suomessa toimivista lääkäreistä. Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry
Tutkimus on investointi ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin14.2.2023 11:43:02 EET | Tiedote
Tutkimustoiminta on kehittyvän ja vaikuttavan terveydenhuollon edellytys. Ilman tutkimusta ei synny uutta teknologiaa, uusia hoitoja eikä innovaatioita. Yhteiskunnan panostukset ovat investointeja tulevaisuuteen ja parempaan terveyteen.
Kutsu: Tervetuloa Lääkäripäiville 25.-27.1.2023 Messukeskukseen20.12.2022 13:05:32 EET | Tiedote
Olet lämpimästi tervetullut Lääkäripäiville 25.-27.1.2023 Messukeskukseen. Tapahtuman teemana on tänä vuonna Vaikeuksista voimaa.
Lääkäriliiton valtuuskunta: Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistämistä ei saa vaarantaa riittämättömällä rahoituksella9.12.2022 10:43:49 EET | Tiedote
Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille 1.1.2023. Valmistelun valmiustaso on aiheuttanut merkittävästi huolta. Lääkäriliitto toivoo, että vastuun siirto ei välittömästi vaikuta palveluja käyttävien tai niitä tuottavien henkilöiden toimintaan, mutta ongelmiin on varauduttava. Muutos ei myöskään tapahdu yhdessä yössä: Prosessi käynnistyy vastuun siirtymisen myötä, ja muutosten toimeenpanon oletetaan vievän viidestä kymmeneen vuotta.
Avoin kirje aluehallituksen jäsenyydestä5.12.2022 10:12:29 EET | Tiedote
Valtiovarainministeriö antoi hyvinvointialueille 23.11. ohjauskirjeen, jossa on esitetty, että yksikään hyvinvointialueen työntekijä ei voisi olla aluehallituksen jäsen. Tulkinta on voimakkaan rajaava ja Lääkäriliiton konsultoimien useiden oikeusoppineiden mielestä tulkinnanvarainen.
Lääkäriliitto tukee Maria Löfgreniä Akavan puheenjohtajaksi14.11.2022 10:11:51 EET | Tiedote
Akavan liittokokous valitsee tänään uuden puheenjohtajan toukokuuhun 2024 jatkuvalle toimikaudelle. Lääkäriliiton hallitus on päättänyt tukea Jukon toiminnanjohtaja Maria Löfgreniä Akavan puheenjohtajaksi. Liiton hallitus ei halunnut julkistaa päätöstä ennalta välttääkseen tarpeettomat spekuloinnit ja vaikutuksen muiden liittojen päätöksentekoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme