Lääkärit Ilman Rajoja

Lääkärit Ilman Rajoja vaatii avoimuutta COVID-19-rokotuksiin

Jaa
Brasilialainen säätiö julkisti AstraZenecan kanssa tekemänsä lisenssisopimuksen. Koska COVID-19-rokotteiden tutkimus- ja kehityskustannukset on suurimmaksi osaksi rahoitettu julkisilla varoilla, valtioiden tulisi vaatia lääketeollisuudelta läpinäkyvyyttä kustannuksista.

Geneve, 11. marraskuuta 2020. Brasilialainen julkinen tutkimuslaitos Fundação Oswaldo Cruz (Fiocruz) julkisti verkossa lääkeyhtiö AstraZenecan kanssa tekemänsä lisenssisopimuksen vähintään 100 miljoonan rokoteannoksen tuottamisesta (AZD1222). Vaikka sopimusta ei julkistettu kokonaisuudessaan, se on kuitenkin askel, jonka tulisi rohkaista muita hallituksia seuraamaan esimerkkiä ja toimimaan avoimuuden lisäämiseksi.

AstraZeneca on kertonut, ettei se ”tavoittele voittoa pandemiassa”. Yritys on kuitenkin ottanut itselleen oikeuden julistaa pandemian olevan ohi jo heinäkuussa 2021. Tämä tarkoittaa, että heinäkuun 2021 jälkeen AstraZeneca voi veloittaa hallituksilta ja muilta ostajilta korkeita hintoja rokotteesta, joka on rahoitettu täysin julkisin varoin.

AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston välistä, yksinoikeudella tehtyä alkuperäistä lisenssiä ei ole vieläkään julkistettu, ja sen ehdot määräävät suurelta osin yhtiön myöhempien sopimusten ehdot muiden rokotevalmistajien kanssa ympäri maailmaa. Asiantuntijoiden mukaan AstraZeneca voisi periä rokotteesta jopa 20 prosenttia enemmän kuin sen todelliset tuotantokustannukset ovat.

Lääkärit Ilman Rajoja (MSF) kehottaa valtioita kiireellisesti vaatimaan lääkeyrityksiltä avoimuutta kaikista COVID-19-rokotteiden lisenssisopimuksista sekä kliinisten tutkimusten kustannuksista ja tiedoista. Tämä on perusteltua, koska lääkeyritykset ovat saaneet miljardeja euroja julkista veronmaksajien rahaa mahdollisten rokotteiden kehittämiseen.

Fiocruzin kanssa tehdyn sopimuksen lisäksi muita, esimerkiksi Etelä-Afrikan, Intian ja muiden valmistajien alilisenssejä ei ole vielä paljastettu. Näiden sopimusten ehtojen julkinen tarkastelu on tärkeää, jotta voidaan varmistaa oikeudenmukainen ja kohtuuhintainen pääsy näihin tuleviin, ihmishenkiä pelastaviin rokotteisiin.

Lääketeollisuus ei tunnetusti ole ollut läpinäkyvä lisenssisopimusten, teknologiasiirtojen, tutkimuksen ja kehityksen eivätkä kliinisten tutkimusten tulosten kustannuksista. 

"Niin kauan kuin emme tiedä, mitä näissä sopimuksissa lukee, lääketeollisuudella on edelleen valta päättää, kuka saa rokotteen, milloin ja millä hinnalla", kertoo rokotepolitiikan neuvonantaja Kate Elder Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöstä.

"Ilman hallitusten päättäväisiä toimia, jotka vaativat suurempaa avoimuutta yrityksiltä, ​​oikeudenmukainen pääsy COVID-19-rokotteisiin on vaarassa. Yleisöllä on oikeus tietää, mitä on sovittu. Pandemian aikana ei ole tilaa salaisuuksille”, Elder jatkaa. 

Myös kilpailevien COVID-19-rokotetta kehittävien tahojen lisenssisopimukset on salattu huolimatta ennennäkemättömästä julkisesta rahoituksesta. Kuuden johtavan COVID-19-rokotekandidaatin tutkimukseen ja kehitykseen, kliinisiin kokeisiin ja valmistukseen on käytetty yli 12 miljardia Yhdysvaltain dollaria (10 miljardia euroa) julkista rahaa. Yritykset ovat saaneet julkista rahoitusta seuraavasti:

-        AstraZeneca / Oxfordin yliopisto yli 1,7 miljardia dollaria (1,4 miljardia euroa)

-        Johnson & Johnson / BiologicalE 1,5 miljardia dollaria (1,3 miljardia euroa)

-        Pfizer / BioNTech 2,5 miljardia dollaria (2,1 miljardia euroa)

-        GlaxoSmithKline / Sanofi Pasteur 2,1 miljardia dollaria (1,8 miljardia euroa)

-        Novavax / Serum Institute of India lähes 2 miljardia dollaria (lähes 1,7 miljardia euroa)

-        Moderna / Lonza 2,48 miljardia dollaria (2,1 miljardia euroa)

AstraZeneca on  ilmaissut useita kertoja, että rokotteen kehittäminen ei maksa yritykselle, koska "hallitusten ja kansainvälisten organisaatioiden odotetaan kompensoivan rokotteen edistämisen kustannukset".

Lääkärit Ilman Rajoja kehottaa myös COVID-19-rokotteen kehittäjiä paljastamaan kliinisten tutkimusten kustannukset ja tutkimustulokset. Ilman näitä tietoja ihmisten, hoidon tarjoajien ja hallitusten on mahdotonta vaatia kohtuullisia hintoja ja tutkia kriittisiä turvallisuutta ja tehoa koskevia tietoja. Ottaen huomioon, että tutkimus- ja kehityskustannukset ovat suurimmaksi osaksi – tai kokonaan, kuten AstraZenecan ja Modernan tapauksessa – rahoitettu julkisesti, yleisö ansaitsee näiden kustannusten ja tutkimustulosten jakamisen avoimesti.

Hallitusten on oltava rohkeita tässä miljardien ihmisten terveyden kannalta kriittisessä tilanteessa. Niiden on otettava vastuu miljardeista julkisista euroista, jotka he ovat luovuttaneet näihin rokotuksiin, ja vaadittava lääkeyhtiöitä julkaisemaan pikaisesti kaikki COVID-19-rokotteiden lisenssit, sopimukset, kliinisten tutkimusten kustannukset ja tutkimustulokset.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lääkärit Ilman Rajoja
Lääkärit Ilman Rajoja
Kumpulantie 5
00520 Helsinki

Lääkärit Ilman Rajoja (MédecinsSansFrontières, MSF) on kansainvälinen humanitaarinen avustusjärjestö, joka on erikoistunut sairaanhoitoon. Pelastamme ihmishenkiä ja lievitämme kärsimystä siellä, missä hätä on suurin. Hoidamme ihmisiä aina riippumatta heidän etnisestä, uskonnollisesta tai poliittisesta taustastaan. Kerromme myös näkemästämme inhimillisestä hädästä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lääkärit Ilman Rajoja

Mediatilaisuus: Gazan tilanne keväällä 20247.3.2024 14:51:58 EET | Kutsu

Suomalainen Linda Nyholm on palannut juuri avustustyöstä Jerusalemista, jossa hän toimi Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Palestiinan viestintäpäällikkönä 1,5 kuukauden ajan. Gazassa on kuollut viime lokakuun jälkeen yli 30 000 ihmistä ja haavoittunut yli 70 000. Miltä Gazan tilanne näyttää sairaanhoitoon keskittyvän avustusjärjestön näkökulmasta? Millaiset mahdollisuudet Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöllä on tällä hetkellä tarjota Gazassa hoitoa? Miten Gazan sota on vaikuttanut Länsirantaan? Tilaisuus järjestetään hybridinä. Voit tulla paikalle Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön toimistolle tai osallistua Teamsin kautta etänä. Ilmoittaudu tilaisuuteen osoitteeseen anna-reetta.korhonen@helsinki.msf.org. Tarkenna myös, tuletko paikan päälle vai osallistutko etänä. Huom: Nyholm ei ole ollut sisällä Gazassa. Milloin: tiistaina 12.3. klo 10–11. Missä: Jämsänkatu 2, Helsinki tai etänä Teamsin kautta. (Linkki tilaisuuteen lähetetään ilmoittautuneille.)

Tervetuloa mediatilaisuuteen: anestesialääkärinä Haitissa27.11.2023 11:56:01 EET | Kutsu

Haiti on ajautunut kaaokseen aseellisten ryhmien otettua vallan suurimmassa osassa pääkaupunki Port-au-Princeä. Terveydenhuolto on romahtanut maassa, josta erikoislääkärit pyrkivät pois ja työntekijöiden on vaarallista kulkea työpaikoilleen. Haitista avustustyöstä juuri palannut anestesian ja tehohoidon erikoislääkäri Kariantti Kallio kertoo Haitin terveydenhuollon tilasta medialle. Kallio työskenteli Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön projektissa Haitin pääkaupungissa Port-au-Pricessä. Tabarren sairaalasssa annetaan kirurgista hoitoa esimerkiksi liikenneonnettomuuksien ja aseellisen väkivallan uhreille sekä hoidetaan palovammoja. Tilaisuus järjestetään hybridinä. Voit tulla paikalle Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön toimistolle tai osallistua Teamsin kautta etänä. Voit ilmoittautua tilaisuuteen osoitteeseen viivi.kairala@helsinki.msf.org. Tarkenna myös, tuletko paikan päälle vai osallistutko etänä. Milloin: keskiviikkona 29.11. klo 10–11. Missä: Jämsänkatu 2, Helsinki, tai etänä Teamsin

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye