Laboren ennustepäällikkö vaihtuu
12.10.2022 08:27:09 EEST | Työn ja talouden tutkimus LABORE | Tiedote

Laboren ennustepäällikkönä vuoden 2022 toiminut KTT Sakari Lähdemäki siirtyy Etlan ennusteryhmään joulukuun alusta alkaen. Laboren ennustepäällikkönä vuosina 2017–2021 toiminut FT, VTT Ilkka Kiema vastaa Laboren ennustetoiminnasta joulukuun 2022 alusta lähtien toistaiseksi. Tutkijana Kiema on Laboressa keskittynyt makrotaloustieteeseen sekä erityisesti työn tuottavuuteen. Hän on myös Tuottavuuslautakunnan jäsen.
Sakari Lähdemäki on hoitanut uutta, aiempaa haastavampaa työtehtäväänsä erinomaisesti, ja hänen irtisanoutumisensa on koko laitokselle ja erityisesti meille talousennustajille todella iso menetys, toteaa Ilkka Kiema.
Laboren ennustejärjestelmää on viime aikoina kehitetty. Samalla kun Labore sai uuden ilmeen vuonna 2021, myös ennustejulkaisun ulkoasu uudistettiin. Toukokuussa 2021 Labore voitti Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun myöntämän Vuoden talousennustaja 2020-palkinnon.
Työmarkkinat ja talous ovat suurten muutoksien alla. Tämän keskellä on tarkkaan pohdittava, mitä tämä merkitsee talouden tieto- ja ennustetarpeille ja miten ennustetoimea on tarpeen kehittää muuttuvassa maailmassa. Uuden ennustepäällikön haku tarjoaa mahdollisuuksia jatkaa tätä pohdintaa. Haku on jo käynnissä, kertoo Laboren johtaja Mika Maliranta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Malirantajohtaja, päätoimittaja
Puh:050 369 8054mika.maliranta@labore.fiIlkka KiematutkimusohjaajaMakrotalous ja ennustetoiminta
Puh:040 940 2287ilkka.kiema@labore.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE
KUTSU | Esimerkkiperheet -raportti julki torstaina 22.10.24.9.2026 14:33:50 EEST | Kutsu
Ketkä hyötyvät ostovoiman kasvusta - jäävätkö työttömät, eläkeläispari ja yksinhuoltaja ilman? Kenelle jää työn verotuksen kevennyksestä eniten euroja käteen? Miten korkojen kehitys on muuttanut asuntovelallisten ostovoimaa verrattuna vuokralla asuviin perheisiin?
Labore’s Economic Forecast 2026–2028: Growth gains promising momentum across the economy24.9.2026 10:24:15 EEST | Tiedote
Labore has raised its forecast for Finland’s economic growth in 2026 to 1.7 per cent, up 0.8 percentage points from its spring forecast. Exports and investment are supporting growth, while private consumption is also recovering. Employment, however, is improving slowly. The economy is forecast to grow by 1.6 per cent in 2027 and 1.5 per cent in 2028.
Yhteisöveron alentaminen veisi valtiolta 841 miljoonaa euroa ja kiihdyttäisi julkisen talouden velkaantumista21.9.2026 14:13:28 EEST | Tiedote
Laboren johtaja Mika Maliranta ja tutkimusohjaaja Ilkka Kiema antoivat eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle lausunnon hallituksen esityksestä, jossa yhteisöverokantaa alennettaisiin 20 prosentista 18 prosenttiin. Malirannan ja Kieman mukaan Suomen yhteisöverokanta on jo valmiiksi kilpailukykyinen keskeisiin verrokkimaihin verrattuna ja pysyy myös sellaisena. Hallituksen esitys puolestaan kiihdyttäisi julkisen talouden velkaantumista tilanteessa, jossa Suomi on jo mukana EU:n liiallisen alijäämän menettelyssä.
Luulin tietäväni, mistä taloustieteen kausaalipäättelyn käsitteet ovat peräisin – olin väärässä18.9.2026 08:08:41 EEST | Blogi
Taloustieteen niin sanotun uskottavuusvallankumouksen keskeiset käsitteet – sisäinen ja ulkoinen validiteetti, kvasikoeasetelma, validiteettiuhat – tuntuisivat johtavan suoraan kasvatustieteilijöiden Donald Campbellin ja Julian Stanleyn vuoden 1963 klassikkoteokseen. Todellisuus osoittautui toisenlaiseksi: käsitteistö löysi tiensä taloustieteeseen vasta 1990-luvun puolivälissä, vuosikymmen sen jälkeen, kun Card, Krueger, Angrist ja Ashenfelter olivat jo rakentaneet uskottavuusvallankumouksen perustaa omilla ehdoillaan.
Ekonomisk prognos 2026–2028: Tillväxten tar lovande fart på bred front17.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Forskningsinstitutet Labore höjer prognosen för Finlands ekonomiska tillväxt 2026 till 1,7 procent, vilket är 0,8 procentenheter mer än i vårens prognos. Exporten och investeringarna stöder tillväxten, och även den privata konsumtionen återhämtar sig. Sysselsättningen förbättras dock långsamt. År 2027 och 2028 väntas ekonomin växa med 1,6 respektive 1,5 procent.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

