Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

Lähi- ja perushoitajien tunteet kertovat yhä suuremmasta henkilöstökadon riskistä keskellä koronaepidemiaa

Jaa

Lokakuussa toteutetun tutkimuksen mukaan jo yli puolet SuPerin jäsenistä kokee työtään kohtaan tunteita, jotka johtavat luovuttamiseen. Tilanne on heikentynyt kesän jälkeen – riski hoitajien alan vaihtamiselle on entistä suurempi.

Tutkimuksessa kysyttiin SuPerin jäsenten tunteita päivittäistä työtä, henkilöstömitoituksia, Suomen terveydenhuoltoa sekä viranomaisten koronaepidemiaa koskevia päätöksiä kohtaan. Yleisin tunne kaikissa asiayhteyksissä oli pettymys, joka kuvaa odotusten ja lupausten pettämistä. Henkilöstömitoitusten yhteydessä pettymystä ilmaisi lähes 40 prosenttia, luovuttamiseen johtavia tunteita lähes 60 prosenttia ja ylipäätään negatiivisia tunteita lähes 80 prosenttia vastaajista.

”Huomattavan negatiivinen tunnejakauma liittyy hoitajamitoitusta koskevaan lakiin, joka tuli voimaan lokakuun alussa mutta ei ole toistaiseksi tuonut luvattua helpotusta. Kaikilla jäsensektoreillamme koetaan, että henkilöstöä ei ole riittävästi”, SuPerin viestintäjohtaja Päivi Jokimäki sanoo.

Hoitajien arviot Suomen terveydenhuollosta ja viranomaisten päätöksistä kertovat koronaepidemian hallitsemattomuudesta. Yleisimpiä tunteita terveydenhuoltoa kohtaan olivat pettymyksen lisäksi alan ahdinkoa osoittava myötätunto sekä pelko. Viranomaisten toiminta aiheutti pettymyksen lisäksi tyytyväisyyttä ja pelkoa. Pelko indikoi uhkaa ja kuvaa epidemian heikkoa hallintaa. Tunteiden vaikutukset käyttäytymiseen ovat suurelta osin negatiivisia ja lamauttavia.

”Koronaepidemian jatkuessa hoitajat alkavat olla todella väsyneitä. Jokaisen tutkimamme näkökulman vastaukset ja tulokset osoittavat kriisitilannetta, joka heijastuu monin tavoin työskentelyyn kaikilla hoitotyön osa-alueilla. Myös maskien jatkuva käyttö aiheuttaa fyysistä väsymistä”, Jokimäki korostaa.

”Tulokset maalaavat huolestuttavan kuvan hoitajien ja terveydenhuollon tilanteesta samaan aikaan kun koronaviruksen toinen aalto vahvistuu päivä päivältä. Useiden kuukausien ajan tutkimamme tunteet ja käyttäytymistä koskevat analyysit kertovat olosuhteiden huononemisesta, emotionaalisen ahdingon kasvusta sekä entistä suuremmasta riskistä hoitajien alan vaihdolle”, CEO Timo Järvinen tutkimuksen toteuttaneesta NayaDaya Oy:stä sanoo.

Lokakuun 2020 alussa toteutettuun tutkimukseen osallistui 3 175 SuPerin jäsentä.

Liite: SuPerin jäsenkunnan tunteita ja käyttäytymistä koskevan tutkimuksen tuloksia

 

Lisätiedot:

Päivi Jokimäki, viestintäjohtaja, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry, puh. 09 2727 9243, paivi.jokimaki@superliitto.fi

Timo Järvinen, CEO, Co-founder, NayaDaya Oy, puh. 040 505 7745, timo@nayadaya.com

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry edustaa 90 000 koulutettua lähi- ja perushoitajaa, jotka työskentelevät terveydenhoidossa, sosiaalipalveluissa ja varhaiskasvatuksessa.

NayaDaya Inc. reveals the way emotions and behavior interact with phenomena and brands. Through data, insight, empathy, and impact we empower responsible organizations, brands, and leaders to thrive and shape the world. News, data, and further information: www.nayadaya.com.

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

09 2727 910http://www.superliitto.fi

SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin Paavola vaatii FFP2-standardoituja maskeja pakollisiksi vanhustenhoitoon2.2.2021 05:38:00 EETTiedote

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vaatii vanhustenhoitoon tehokkaampia kasvomaskeja ja muita suojavarusteita. – Vanhustenhoidossa on epäonnistuttu suojaamaan riittävästi asiakkaita ja työntekijöitä. Monessa hoivakodissa tartuntoja on lukuisia, asiakkailla ja työntekijöillä. Varusteiden puute ei oikeuta työturvallisuuslainsäädännön rikkomiseen, Paavola kertoo. – Kasvomaskin tulee olla vanhustenhoidossa vähintään FFP2-standardoitu, jotta hoitotyötä voidaan tehdä turvallisesti

SuPers Paavola på Närvårdardagen 27.1: Arbetssäkerheten kritisk faktor för att hindra coronaspridning27.1.2021 10:26:19 EETTiedote

I coronatider har arbetssäkerheten blivit ännu viktigare än tidigare. På många arbetsplatser inom social- och hälsovården och i den pedagogiska branschen är arbetet nämligen förknippat med stora risker. Om de anställda inte åtnjuter ordentlig arbetssäkerhet innebär det en fara för patienternas och klienternas säkerhet. I hanteringen av coronapandemin är det av central betydelse att effektiv skyddsutrustning finns att tillgå i tillräckliga mängder. – Ledningen måste mer aktivt än hittills engagera sig i att upprätthålla och främja en god arbetssäkerhet, säger ordföranden för Finlands närvårdar- och primärskötarförbund SuPer Silja Paavola. Nationella närvårdardagen firas onsdagen den 27 januari.

SuPerin Paavola lähihoitajapäivänä 27.1.: Työturvallisuus on kriittinen tekijä koronan leviämisen ehkäisemisessä26.1.2021 13:00:00 EETTiedote

Työturvallisuuden merkitys on korona-aikana korostunut entisestään, sillä työhön liittyy suuria riskejä monella sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan työpaikalla. Jos työntekijöiden työturvallisuus ei toteudu kunnolla, vaarantaa se potilas- ja asiakasturvallisuuden. Koronapandemian hoitamisessa keskeinen asia on oikeanlaisten ja tehokkaiden suojavarusteiden riittävä määrä. – Johdon on sitouduttava nykyistä aktiivisemmin ylläpitämään ja edistämään hyvää työturvallisuutta, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo. Kansallista lähihoitajapäivää vietetään keskiviikkona 27. tammikuuta.

SuPerin Paavola: Lähihoitajat hoitavat koronakriisiä vanhustenhoidossa17.12.2020 10:59:59 EETTiedote

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vaatii lähihoitajille rahallista korvausta merkittävästä työstään koronakriisin hoitamisessa. Koronatartunnat ovat levinneet monessa hoivakodissa, mikä kuormittaa työntekijöitä. Jos korona leviää vanhustenhoidossa, seuraukset ovat helposti kohtalokkaat. Hoivakodissa koronaan sairastuva hoidetaan paikan päällä eikä häntä siirretä sairaalahoitoon. Myös kotihoidon rooli koronakriisin hoitamisessa on kriittinen ja jos kriisin hoidossa epäonnistutaan, kotihoidon asiakkaiden sairastumiset kuormittavat erikoissairaanhoitoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme