Metsäteollisuus ry

Lainsäädännön tulee olla vakaata – metsälain vaikutusten arviointiin kaivataan pidempi tarkastelujakso

Jaa

Metsäteollisuus toivoo vakautta lainsäädäntöön ja ennakoitavaa metsäpolitiikkaa. Tänään julkaistu metsälaki- ja metsätuholakiuudistuksen vaikutusten arviointi perustuu hyvin lyhyeen tarkastelujaksoon. Metsälaki on toiminut hyvin, eikä siihen ole tarpeen tehdä nyt muutoksia.

Maa- ja metsätalousministeriö julkisti tänään metsä- ja metsätuholain arvioinnin tulokset. Lakiarvioinnin tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva vuonna 2014 voimaan tulleiden lakimuutosten vaikutuksista ja niille asetettujen tavoitteiden toteutumisesta.

Metsien kestävä käyttö perustuu pitkäjänteiseen toimintaan ja ylisukupolviseen ajatteluun. Lakiarvioinnissa käytettiin viiden vuoden tarkastelujaksoa, koska laki on ollut voimassa vuodesta 2014. Vaikutusten arvioimiseksi viiden vuoden tarkastelujakso on aivan liian lyhyt.

Metsässä muutokset näkyvät hitaasti ja nyt tehdyssä vaikutusten arvioinnissa ei ilmennyt asioita, joiden vuoksi metsälakia tulisi avata. Arvioinnissa todetaan, että tarkastelun toistaminen viiden vuoden kuluttua antaisi paremmat edellytykset arvioida metsätaloudellisia vaikutuksia.

– Metsälaki on toiminut hyvin, eikä siihen ole tarpeen tehdä muutoksia perustuen näin lyhyeen tarkastelujaksoon. Hyvä lainsäädäntö on vakaata ja ennakoitavaa, joten muutoksiin ei tule ryhtyä vähäisin perustein, arvioi Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.

Metsätuholain jatkoarvioinnissa tulee huomioida taloudelliset vaikutukset

Metsätuholain arvioinnissa ehdotetaan muun muassa kuorellisen kuusipuutavaran poistamisen takarajan aikaistamista yhdeksällä päivällä keskisessä Suomessa. Takaraja olisi näin sama kuin eteläisessä Suomessa. Teollisuuden puunhankintaan tämä lisäisi kuljetus- ja varastointitarvetta, ja sitä kautta nostaisi logistisia kustannuksia.

Metsäteollisuudelle metsien terveys on toiminnan edellytys, ja siten uusinta tutkimustietoa seurataan alalla tarkasti. Metsätuholain jatkoarvioinnin osana tulee olla myös taloudelliset vaikutukset toimijoille.

– Suomen metsät ovat säästyneet pahoilta tuhoilta hyvän metsänhoidon ja toimivan lainsäädännön vuoksi. Pidetään näistä edelleen kiinni. Ilmastonmuutos haastaa meitäkin tulevaisuudessa yhä enemmän, toteaa Niemi.

Lisätietoja:
Karoliina Niemi, metsäjohtaja, Metsäteollisuus ry
puh. 050 567 9093

 

Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

Viestintäkontakti: 
Mika Mäkinen, viestintäjohtaja, 050 555 3425

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.

The forest industry directly and indirectly employs approximately 140,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.

Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Contact in Communications:
Mika Mäkinen, Communications Director, mobile +358 50 555 3425

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Suhdannekäänne painoi metsäteollisuuden tuotantomääriä viime vuonna; Sellun tuotannossa syntyi silti uusi Suomen ennätys: 8,32 miljoonaa tonnia12.2.2020 12:52:13 EETTiedote

Metsäteollisuuden päätuoteryhmistä paperin, kartongin, sahatavaran ja vanerin tuotantomäärät laskivat viime vuonna verrattuna vuoteen 2018, kun kansainvälinen suhdannekäänne voimistui loppuvuodesta. Sen sijaan sellun vuosituotannossa tehtiin uusi Suomen ennätys: 8,32 miljoonaa tonnia, selviää Metsäteollisuus ry:n tilastosta.

Paperi-, kartonki- ja sellutehtaille 24 tuntia lisää käyntiaikaa juhannuksena; Uudet työehdot eivät paranna kemiallisen metsäteollisuuden kilpailukykyä10.2.2020 14:37:13 EETTiedote

Paperi-, kartonki- ja sellutehtaiden uusista työehdoista on saatu sopu, kun Metsäteollisuus ry ja Paperiliitto r.y. ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Suomalaisen tuotannon kustannuskilpailukykyä sopimus ei paranna, mutta niin sanotut kiky-tunnit korvataan tehtaiden tuotannon kannalta paremmalla juhannuksen 24 tunnin lisäkäyntiajalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme