Finanssiala ry

Lakiesitykset henkilötunnusten uudistuksesta ja digitaalisesta henkilöllisyydestä raukesivat – nyt on mahdollisuus kuopata uusi yksilöintitunnus, joka on kallis ja turha

Jaa
Syyskuussa 2022 eduskunnalle annetut lakiesitykset henkilötunnusten uudistuksesta ja digitaalisesta henkilöllisyydestä raukesivat helmikuun lopussa 2023. Hetu-uudistuksen raukeaminen esitetyssä muodossa oli perusteltua, koska useat tahot kuten Kela, ETK ja Finanssiala ry ovat kritisoineet henkilötunnuksen rinnalle kaavailtua yksilöintitunnusta. Kalliiksi tulevaa yksilöintitunnusta ovat useat asiantuntijatahot pitäneet turhana. Finanssiala kuten laajalti muutkin tahot pitivät perusteltuna sukupuolitiedon poistamista henkilötunnuksesta. Digitaalinen henkilöllisyystodistus on hyvä ja kannatettava, mutta luonnollisen henkilön tunnistusvälineen, eli tunnuslukulaitteen, käyttö tulee mahdollistaa julkisen sektorin lisäksi myös yksityiselle sektorille.

Hallituksen lakiesitykset henkilötunnuksen uudistamisesta ja digitaalisesta henkilöllisyydestä raukesivat tällä istuntokaudella, vaikka esitykset olivat eduskunnan käsittelyssä puoli vuotta.

Uudistusten lykkääminen mahdollistaa niiden valuvikojen korjaamisen. Henkilötunnuksen uudistuksen rinnalle on esitetty uutta kansalaisten yksilöintitunnusta, jota yritykset, viranomaiset ja yhteisöt voisivat hyödyntää vapaaehtoisesti omissa tietojärjestelmissään.

”Yksilöintitunnus tulee kuopata jatkovalmistelussa. Lausuntokierros osoitti, että sen käyttö olisi hyvin hajanaista. Tällaisen rinnakkaisen tunnusjärjestelmän luominen aiheuttaisi runsaasti kuluja koko yhteiskunnalle”, sanoo Finanssiala ry:n (FA) johtava asiantuntija Teija Kaarlela.

Kun vanhaa henkilötunnusjärjestelmää uudistetaan ja sen käyttö jatkuu, on epäselvää, mitkä olisivat organisaatioille tulevat hyödyt uuden rinnakkaisen henkilön yksilöivän tunnuksen käytöstä. Kahden rinnakkaisen tunnuksen käyttäminen loisi sekaannusta ja hämmennystä kansalaisten yksilöintiin.

Mikäli yksilöintitunnus kuitenkin halutaan lanseerata, tulee sen käytön vapaaehtoisuus todeta selvästi lain tasolla. Näin turvataan tietojen vaihdon sujuvuus ja vältetään uuden tunnuksen käytön hallitsemattomasta leviämisestä aiheutuvat haitat ja kustannukset.

Etärekisteröintiä varten verovaroilla luotava tekninen kyvykkyys olisi myös avattava yksityisten yritysten käytettäväksi. Tämä palvelisi esityksen tavoitteena olevaa suomalaisen yhteiskunnan digi- ja teknologiakyvykkyyden parantamista.

Pidetään kunnianhimoisista tavoitteista kiinni

Digitaalista henkilöllisyystodistusta Finanssiala ry tervehtii ilolla mutta harmittelee, että esityksessä ei pidetty kiinni kunnianhimoisista tavoitteista: ei-mobiilia ratkaisua uudesta tunnistusvälineestä kaavaillaan pelkästään julkisen sektorin käyttöön.

”Ei ole mitään estettä sille, että niin sanottua luonnollisen henkilön tunnistusvälinettä voitaisiin käyttää myös yksityisellä sektorilla tunnistautumiseen. Digitaalisen henkilöllisyyden kehittämisen hyödyt on saatava sekä julkisen että yksityisen sektorin käyttöön laajasti”, kannustaa FA:n johtava asiantuntija Peter Jansson.

Digitaalinen henkilöllisyystodistus on hyvä ja kannatettava ehdotus. Digitalisoituvassa maailmassa passin ja virallisen henkilökortin rinnalle tuotettava digitaalinen henkilöllisyystodistus on luontainen ja hyvä kehityssuunta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Pankkibarometri: Kotitalouksien ja yritysten luotonkysyntä jatkuu laimeana5.6.2023 10:42:27 EEST | Tiedote

Kotitalouksien ja yritysten luotonkysyntä on selvästi vähäisempää kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, selviää Finanssiala ry:n (FA) tuoreesta Pankkibarometrista. Odotukset kotitalouksien ja yritysten lähikuukausien luotonkysynnästä ovat myös heikot. Pankkibarometrin vastauksissa näkyvät Euroopan keskuspankin rahapolitiikan kiristämisen vaikutukset luotonkysyntään. Vastaavasti kiinnostus talletustilejä ja kaikkia lainanhoidon joustomahdollisuuksia kohtaan ovat kasvaneet. Vuoden 2023 toinen kysely tehtiin pankinjohtajille toukokuussa.

Korkojen nousu huolestuttaa asuntovelallisia – suomalaiset panostavat säästöihin ja korkosuojiin1.6.2023 06:31:00 EEST | Tiedote

Koron nousun uhka herättää suomalaisten asuntovelallisten keskuudessa huolta, ja monet etsivät keinoja varautua siihen. Vuoden 2023 Säästäminen ja luotonkäyttö -kyselytutkimuksen mukaan yleisimmät keinot varautua korkojen nousuihin ovat säästäminen ja korkosuojaus. Kyselytutkimuksen mukaan asuntolainaa koskevien riskien joukossa suurin huoli liittyy korkotason merkittävään nousuun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme