Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Lämmin sää on lisännyt sinilevähavaintojen määrää Pohjois-Karjalassa

Jaa
Lämmin ja tyyni sää on lisännyt sinileväkukintojen esiintymisen riskiä Pohjois-Karjalan vesistöissä. Juhannuksen aikana tehtiin useita sinilevähavaintoja kautta maakunnan.
Utransaaret Joensuussa. Kuva: Jere Laine / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.
Utransaaret Joensuussa. Kuva: Jere Laine / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.

Juhannuksena lämmennyt ja tyyntynyt sää lisäsi sinilevähavaintojen määrää Pohjois-Karjalassa. Sinilevää on havaittu tavanomaista enemmän pitkänajan keskiarvoon verrattuna. Hieman sinilevää havaittiin kuudella virallisella havaintopaikalla. Ainuttakaan runsasta sinilevän esiintymää ei ollut havaittu. Ilmoituksia sinilevästä tehtiin viikonlopun ja tämän viikon aikana kautta maakunnan.

Jos lämmin sää jatkuu, sinileväkukintojen esiintymisen riski kasvaa. Epävakainen sää voi myös lisätä sinileväkukintojen esiintymisen riskiä. Voimakkaat tuulet ja sadekuurot voivat tuoda mukanaan ravinteita sinileville. Sinileväkukinnat painottuvat runsasravinteisiin järviin tai lahtiin. Kukintoja havaitaan eniten heinä-elokuussa, kun pintavedet ovat lämpimillään.

Lämmin sää on nostanut pintavesien lämpötiloja. Pielisen (Nurmes) pintaveden lämpötila on 21,1 astetta ja Pielisjoen (Joensuu) 20,5 astetta. Pintavesien lämpötilat ovat Pielisellä ja Pielisjoessa 3–4 astetta lämpimämpiä pitkänajan keskiarvoon nähden.

Sinilevätilanteesta tiedottaminen

Valtakunnallista sinilevätilannetta seurataan 25. kesää Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), ELY-keskusten, kuntien ja vapaaehtoisten havaitsijoiden yhteistyönä. Koulutetut havaitsijat tekevät havainnot vakiokohteissa silmämääräisesti viikoittain tiistain–keskiviikon aikana kesä–syyskuussa. Koko Suomen kattavan havainnoinnin tavoite on saada yleiskuva sisävesien ja merialueen sinilevätilanteesta.

Sinilevätilannetiedot kootaan Järvi-meriwikiin sinilevätilannesivuille. Suomen ympäristökeskus julkaisee koko maan sinileväkatsaukset kesä–elokuussa torstaisin. Pohjois-Karjalan ELY-keskus julkaisee sinileväkatsauksia tarpeen mukaan torstaisin kesä–syyskuussa.

Sinilevät voivat olla terveydelle haitallisia

Sinilevää sisältävän veden käyttöä on vältettävä, koska sinileväkukinnat voivat olla myrkyllisiä. Sinilevät tuottavat monia yhdisteitä, jotka voivat olla haitallisia ja aiheuttaa oireita. Sinilevät voivat tuottaa muun muassa hermo- tai maksamyrkkyjä ja muita yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita.

Ilmoita havainnoistasi

Kaikki voivat tallentaa tietoja järvien sinilevätilanteesta sekä muista järvikohtaisista havainnoista, kuten pintaveden lämpötilasta, Järvi-meriwiki-palveluun havaintolähetti-sovelluksen avulla. Myös havainnot sinilevättömästä vedestä ovat tärkeitä. Ympäristöhallinnon TARKKA-palvelun kautta voi seurata sinilevätilannetta satelliittikuvista.

Sinilevä voi näyttää vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta tai raidoilta vedessä, kun sinilevää on vähäisiä määriä vesipatsaassa. Runsaat kukinnot näyttäytyvät tyynellä säällä vihreiltä tai kellertäviltä levälautoilta. Siitepöly voi erehdyttävästi näyttää sinilevältä. Siitepölyä tavallisesti havaitaan vedenpinnan lisäksi maalla esimerkiksi pihakalusteiden päällä tai laiturilla.

Sinilevää vai muuta levää?

Keppi- ja lasitestillä voi arvioida, onko kyseessä sinilevä vai jokin muu levä. Jos levämassa hajoaa kepin kosketuksesta, kyseessä on todennäköisesti sinilevää. Jos massa jää keppiin kiinni roikkumaan, kyseessä on todennäköisesti jokin rihmamainen levä.

Levämassaa voi myös laittaa vesilasiin ja antaa sen seistä noin tunnin. Jos levämassa nousee astiassa vedenpinnalle, kyseessä on todennäköisesti sinilevä.

Sinilevähavainnon voi todentaa täysin varmaksi vain mikroskooppitutkimuksella.

Sinilevänäytteiden toimittaminen

Pohjois-Karjalan ELY-keskus ottaa vastaan tietoja sinilevähavainnoista ja sinilevänäytteitä maakunnan alueelta arkipäivisin klo 9–14. Sinilevänäytteiden toimittamisesta tulee sopia etukäteen. Lisätietoa näytteiden toimittamisesta löytyy ely-keskus.fi-sivustolta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jere Laine
suunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
p. 050 351 2967
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Utransaaret Joensuussa. Kuva: Jere Laine / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.
Utransaaret Joensuussa. Kuva: Jere Laine / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu

0295 026 000https://www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye