Lämmityksen ja rakentamisen kasvaneet kustannukset huomioitava taloyhtiön talousarviossa
8.10.2021 09:45:00 EEST | Kiinteistöliitto | Tiedote

- Taloyhtiön suurin kuluerä on lämmitys, joka vie lämmitystavasta riippuen noin neljänneksen kaikista menoista. Kaukolämmössä paikkakuntakohtaiset erot ja muutokset ovat isoja ja oman paikkakunnan taksamuutokset on syytä varmistaa. Esimerkiksi Helen Oy nosti Helsingin kaukolämmön energiamaksua lokakuun alusta alkaen 30 prosenttia vuoden takaisesta.
- Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää avustuksia sähköautojen lataushankkeisiin myös ensi vuonna, mutta vireillä on muutos aiempaan verrattuna. Avustus on jatkossa aina enintään 35 prosenttia toteutuneista kustannuksista (sis. alv.), kuitenkin enintään 90 000 euroa hakijaa kohden. Latauspaikkakohtainen katto avustukselle on 4 000 euroa. Avustuksen vaatimuksena on, että latauspisteet toteutetaan vähintään 11 kilowatin tehoisina ja samalla aiemmin voimassa olleesta tehokannusteesta luovutaan. Tämän hetken tiedon mukaan tänä vuonna haettuja avustuksia, jotka maksetaan vuoden 2022 määrärahoista, käsitellään vuoden 2022 ehtojen mukaisesti. Tämä voi vaikuttaa vuonna 2021 avustusta hakeneen taloyhtiön lopulliseen avustuksen määrään.
- Rakennuskustannukset ovat nousseet kuluvana vuonna selvästi. Tilastokeskuksen Rakennuskustannusindeksi oli elokuussa miltei yhdeksän prosenttia vuoden takaista korkeammalla. Koko vuoden keskimääräiseksi nousuksi voi hyvinkin tulla viisi prosenttia, kun edellisvuonna lukema oli -0,2 prosenttia. Tämä tulee huomioida, mikäli yhtiön sopimuksia on sidottu rakennuskustannusindeksiin.
- Taloyhtiöiden jätehuolto on muutoksissa lähivuosina, kun jätelainsäädännön uudistukset tulevat voimaan. Muutokset kohdistuvat suurimmalla voimalla pieniin taloyhtiöihin (1-9 huoneistoa), joiden erilliskeräysvelvoitteet kasvavat. Biojäte tulee 10 000 asukasta suuremmissa taajamissa koskemaan kaikkia kiinteistöjä. Muutokset eivät kuitenkaan toteudu kokonaisuudessaan vielä vuonna 2022.
”Seuraavan vuoden hoitokulujen muutosten lisäksi taloyhtiöissä on syytä tarkastella yhtiön taloutta ja tulevia korjaushankkeita pidemmälläkin aikavälillä. Taloyhtiöiden rahoituksen saatavuus ei ole itsestäänselvyys, eikä sitä saa pitää sellaisena”, muistuttaa Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.
Pankit katsovat entistä tarkemmin taloyhtiön tilannetta ja näkymiä kokonaisuutena. Rahoituspäätöksen kannalta on merkitystä esimerkiksi taloyhtiön sijainnilla, korjaustarpeilla, taloudenpidolla, suunnitelmallisuudella sekä osakasrakenteella.
”Yhtiön on syytä toimia suunnitelmallisesti, jotta se pysyy pankin näkökulmasta houkuttelevana rahoituskohteena”, Järvinen sanoo.
Talousarvion laadinnan lähtökohtana tulee aina olla edelliseltä tilikaudelta siirtyvä vastikekohtainen yli- tai alijäämä. Taloyhtiön maksuvalmiuden ja reagointikyvyn varmistamiseksi sekä ylläpitämäksi yhtiöllä tulisi jatkuvasti olla noin kahden kuukauden vastikkeita vastaava summa kassassaan.
Kiinteistöliitto on julkaissut jäsensivuillaan yksityiskohtaisen ohjeen talousarvion laatimiseen. Ohjeistusta päivitetään vuodenvaihteessa niitä taloyhtiöitä varten, jotka pitävät yhtiökokouksensa keväällä.
Yhteyshenkilöt
Juho Järvinentalous- ja veroasiantuntija
Puh:09 1667 6761juho.jarvinen@kiinteistoliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Hallituksen tunnettava taloyhtiön sopimukset ja käsiteltävä hinnankorotukset22.9.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiön solmimat sopimukset vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka suuria kustannuksia yhtiölle koituu kuukausittain maksettavista palveluista, kuten esimerkiksi isännöinnistä, kiinteistönhuollosta ja siivouksesta. Sen vuoksi taloyhtiön hallituksella on tärkeä rooli kustannusten kurissa pitämisessä.
Kiinteistöliiton johtoryhmä uudistunut 1.9.202611.9.2026 11:03:27 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton johtoryhmään kuuluvat 1.9.2026 alkaen toimitusjohtaja Mia Koro-Kanervan lisäksi yhteysjohtaja, YTM Timo Tossavainen, johtaja, tradenomi Jaana Kuoppala (talous ja hallinto), johtaja, KTM Juho Järvinen (jäsenpalvelut ja kehitys), johtaja, VT Jenni Hupli (vaikuttaminen, vastuullisuus, media) ja johtaja, DI Petri Pylsy (tekniikka, tutkimus, data).
Päästökauppa on toimiva työkalu taloyhtiöiden päästöjen vähentämisessä10.9.2026 09:07:00 EEST | Tiedote
Euroopan unionissa käydään parhaillaan keskustelua päästökaupan tulevaisuudesta. Kiinteistöliiton mielestä päästökauppaa ei saa heikentää, sillä se on osoittautunut tehokkaaksi työkaluksi asumisen päästöjen vähentämisessä.
Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset nousseet tänä vuonna lähes kaikissa kunnissa9.9.2026 08:57:00 EEST | Tiedote
Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset eli kaukolämmön, veden ja jätehuollon hinta sekä kiinteistövero ovat nousseet tänä vuonna lähes kaikissa Kiinteistöliiton Indeksitalo-vertailun kunnissa. Vertailussa on mukana 59 suomalaista kaupunkia ja kuntaa, joista kustannukset nousivat 55:ssä. Keskimäärin kustannukset ovat nousseet kaksi prosenttia.
Kiinteistöliiton toive parveketupakoinnin kieltämisestä lailla ei sisälly hallituksen esitykseen27.8.2026 15:12:20 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton ensisijainen toive parveke- ja huoneistopihojen tupakoinnin kieltämisestä lailla taloyhtiöissä ei sisälly hallituksen torstaina 27.8.2026 antamaan tupakkalain muutosesitykseen. Parveke- ja huoneistopihatupakoinnin kieltäminen suoraan lailla kohtelisi samassa taloyhtiössä asuvia osakkaita ja vuokralaisia tulevaisuudessa yhdenvertaisesti. Lakiesitys sisältää kuitenkin muita merkittäviä muutoksia asuntoyhteisöjen tupakointikieltosääntelyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

