Lankisen lukupiiri ja Werner Söderström Osakeyhtiö lahjoittavat 5000 euroa ja lahjakirjat kaikille Iceheartsin junnuille

Jaa
Jääkiekkomaalivahti Kevin Lankisen luotsaama Lankisen lukupiiri ja kirjankustantaja Werner Söderström Osakeyhtiö haluavat auttaa lapsia kehittämään maailmankuvaansa lukemisen avulla ja tuoda jouluiloa kaikille lapsille. Lukupiirin toiminnalla ja kirjamyynnillä on alusta asti tuettu Icehearts ry:n toimintaa. Kirjamyynnistä kertyneestä tulosta WSOY ja Kevin Lankinen lahjoittavat 5000 euroa Icehearts ry:lle ja samalla kaikille Iceheartsin junioripelaajille lahjoitetaan joululahjakirjat.

Pian takaisin NHL-kentille suuntaava Kevin Lankinen sanoo: "Icehearts on jo pitkään tehnyt tärkeää työtä tukemalla lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Yhteistyössä Werner Söderström Osakeyhtiön ja Iceheartsin kanssa olen pystynyt tarjoamaan oman panokseni tämän tärkeän asian puolesta. Haluan omalla esimerkilläni rohkaista kaikkia nuoria kehittämään itseään liikkumisen lisäksi myös lukemisen avulla. Iloista joulun odotusta iceheartsilaisille ja kaikille muille junnuille!"

Teemu Vartiamäki, Icehearts ry:n toiminnanjohtaja, iloitsee yhteistyöstä: ”Iceheartsina haluamme kiittää Keviniä, Werner Söderström Oy:tä ja Lankisen lukupiiriä tuestanne Icehearts-toiminnalle. Erityiskiitos Kevinille esimerkistä, jonka voima on suuri. Elämä on paljon muutakin kuin urheilua. Se on yhdessä oppimista, välittämistä, haaveita ja toiveita. Se on mielikuvia, jolla luomme tarinaa elämästämme. Lukeminen ja tarinat ovat oivallinen väline oman elämäntarinan rakentamisessa.”

Lankisen lukupiiri on Facebookissa toimiva kaikille avoin lukupiiri, jossa luetaan ja keskustellaan Kevin Lankisen valitsemista teoksista. Viimeksi käsittelyssä ovat olleet Delia Owensin Suon villi laulu ja Yuval Noah Hararin Homo Deus. Tällä hetkellä seuraajia on yli 17 000.

Icehearts-toiminnan tavoitteena on ennaltaehkäistä syrjäytymistä, edistää sosiaalisia taitoja ja luoda lapsille pitkäkestoinen ja turvallinen aikuisen läsnäolo läpi kasvun nivelvaiheiden. Icehearts-kasvattaja tekee tiivistä yhteistyötä sosiaalitoimen ja opetustoimen kanssa lapsen hyväksi. Iceheartsissa on sekä tyttöjen että poikien joukkueita, joissa kasvattaja käyttää työkalunaan joukkueurheilua.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Timo Julkunen, toimitusjohtaja, Werner Söderström Osakeyhtiö, puh. +358 40 5490 434

Tietoja julkaisijasta

Werner Söderström Osakeyhtiö
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 300

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Werner Söderström Osakeyhtiö

Katja Ketun Ismo Alanko -teosta koskeva selvitys ei löytänyt näyttöä kiusaamisesta tai muusta epäasiallisesta kohtelusta19.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

WSOY:n riippumattomalla asiantuntijalla teettämä selvitys kirjailija Katja Ketun esittämistä, Ismo Alanko -teokseen liittyvistä väitteistä, on valmistunut. Selvitystyö julkaistiin tiistaina 19.3.2024 Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Esiin ei ole tullut viitteitä Ketun esittämästä kiusaamisesta tai muusta epäasiallisesta kohtelusta. Sen sijaan selvitystyössä nousi esiin jo aiemmin tiedossa olleita teknisiä tekstin viimeistelyyn liittyviä seikkoja, joita WSOY nyt parantaa. “Teoksen viimeistelyvaihe oli kirjan laajuuden vuoksi raskas sekä tekijälle että kustantajalle. Olemme tyytyväisiä siihen, että asiaa on nyt katsonut riippumaton asiantuntija, joka ei ole löytänyt WSOY:n toimintakulttuurista esitettyjen väitteiden tapaisia väärinkäytöksiä”, toimitusjohtaja Timo Julkunen sanoo. Viimeistelyvaiheessa tapahtuneen tiedoston hajoamisen vuoksi osa kirjailijan taittovedokseen tekemistä muutoksista oli jäänyt tekemättä lopulliseen kirjan ensimmäiseen painokseen. Nämä tekniset ko

Tiedote: Werner Söderström Osakeyhtiön markkinointiviestintä vahvistaa organisaatiotaan ja toimintaansa11.3.2024 16:28:47 EET | Tiedote

Werner Söderström Osakeyhtiön markkinointiviestintään on tehty nimityksiä. Brand Manageriksi on nimitetty Liisa Lehkonen vastuullaan Kosmoksen markkinointiviestintä ja WSOY:n kotimaisen kirjallisuuden viestintä. Essi Lamppu nimitettiin Brand Manageriksi vastuullaan Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden markkinointiviestintä sekä WSOY:n suomennetun kaunokirjallisuuden viestintä. Liisa Aalto on nimitetty Johnny Knigan Brand Manageriksi vastuullaan Johnny Knigan markkinointiviestintä sekä WSOY:n lasten- ja nuortenkirjallisuuden viestintä. Brand Manageriksi on nimitetty Kristina Forsström ja Katariina Vuori, vastuillaan Bazarin kirjat. Brand Managereina jatkavat Satu Sirkiä (WSOY:n kotimainen kaunokirjallisuus), Satu-Maria Rastas (WSOY:n tietokirjallisuus ja Tammen suomennettu kaunokirjallisuus), Jaakko Mikkola (Tammen kotimainen kaunokirjallisuus ja Tammen tietokirjallisuus), Mikko Immonen (WSOY:n suomennettu kaunokirjallisuus ja WSOY:n lasten- ja nuortenkirjallisuus ja Disney-kirjat),

Elizabeth Strout saapuu Suomen-vierailulle Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan6.2.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Suomalaisten rakastama Elizabeth Strout esiintyy Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumassa toukokuussa. Stroutin lisäksi Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamot tuovat festivaaleille mittavan kattauksen nykyhetken kiinnostavimpia kirjailijoita, kuten argentiinalaisen kulttikirjailija Mariana Enriquezin, norjalaisen nykykirjallisuuden tähden Maja Lunden sekä ruotsalaisen Nicolas Lunabban, joka on kirjoittanut tietoteoksen kokemuksistaan erityisnuorisotyössä lähiöissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye