Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määräsi Tampereen kaupungin ottamaan Tammelan ja Tampellan alueen kotihoidon välittömästi omaksi toiminnakseen
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt 13.10.2021 Tampereen kaupungin ottamaan Tammelan ja Tampellan väestövastuualueen kotihoidon omaksi toiminnakseen välittömästi, kuitenkin viimeistään 18.10.2021. Puutteet kotihoidossa ovat jatkuneet vakavina, vaikka toimintaan on puututtu jo aiemmin. Alueen kotihoidosta on tähän mennessä vastannut yksityinen palveluntuottaja.
Aluehallintovirasto määräsi 17.9.2021 antamallaan päätöksellä Tampereen kaupungin turvaamaan välittömästi asiakasturvallisuuden ja palvelujen laadun. Aluehallintoviraston tietoon on tullut 17.9.2021 annetusta määräyksestä huolimatta edelleen Tammelan ja Tampellan alueen kotihoitoa koskevia epäkohtailmoituksia. Kotihoidon asiakaskäynneissä on suuria ongelmia: käyntejä ei ole tehty suunniteltuun aikaan tai ne eivät ole olleet sovitun pituisia. Tiedonkulussa on ollut selviä puutteita, esimerkiksi asiakkaiden palveluntarpeista ei ole ollut kotihoitokäynneillä riittäviä tietoja.
Aluehallintovirasto suoritti ennalta ilmoittamattoman tarkastuksen kotihoidon palveluntuottajan tiloihin 7.10.2021 ja sai uusia tietoja, jotka toivat esiin vakavia asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita palveluntuottajan perusasioissa. Muun muassa vakituisesta ja ei-vakituisesta henkilöstöstä ei ole ollut saatavilla tarkkoja tietoja, työsopimuksia ei ole tehty eikä lääkehoidon osaamista ole varmistettu. Aluehallintovirasto arvioi käynnin pohjalta, että palveluntuottajalla ei ole kykyä ja mahdollisuutta saada epäkohtia korjattua.
Tammelan ja Tampellan alueen kotihoidon palvelun asiakasturvallisuus ja asiakkaiden terveys vaarantuu vakavasti nykyisellä mallilla tuotettuna aluehallintoviraston arvion mukaan. On myös mahdollista, että siirrettäessä palvelua Tampereen kaupungille asiakasturvallisuus saattaa väliaikaisesti vaarantua, mutta aluehallintoviraston arvion mukaan kaupungilla on paremmat edellytykset tuottaa laadukasta ja lain mukaista kotihoitoa. Tampereen kaupungilla on käytössään muun muassa toiminnanohjausjärjestelmä. Aluehallintovirasto katsoo, että on vähäisempi asiakasturvallisuusriski siirtää toiminta kaupungin omaksi toiminnaksi kuin jatkaa nykyisellä toimintamallilla.
Aluehallintovirasto korostaa päätöksessään kunnan järjestämis- ja virkavastuuta palvelujen osalta ja toteaa, että Tampereen kaupungin toimet eivät ole olleet riittäviä 17.9.2021 annetun päätöksen jälkeen. Kaupunki ei ole riittävästi varmistanut palveluntuottajan kykyä ja edellytyksiä tuottaa turvallista ja laadukasta kotihoidon palvelua lähes 300 asiakkaalle. Myöskään asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita ja epäkohtia ole edelleenkään riittävällä tavalla ennaltaehkäisty tai ratkaistu. Aluehallintovirasto jatkaa Tammelan ja Tampellan alueen kotihoidon valvontaa.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös 13.10.2021
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös 17.9.2021
Lisätietoja:
Sosiaalihuollon ylitarkastaja Kirsi Harju, p. 0295 018 535
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
etunimi.sukunimi@avi.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapsen etu tulee asettaa etusijalle – sosiaalityöntekijän roolia ei voi ohittaa14.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.11.2025 valvontapäätöksen Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon liittyvistä käytännöistä.
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
