Lapin jokien virtaamat nousussa – Tornionjoen ja Muonionjoen tulvista tulossa keskimääräistä suurempia
12.5.2023 09:06:20 EEST | Suomen ympäristökeskus | Tiedote
Tornionjoen ja Muonionjoen tulvista on tulossa keskimääräistä suurempia. Tornionjoella virtaamat ovat olleet nousussa huhtikuun lopusta alkaen. Vedenkorkeuden ennustetaan nousevan tulevan viikon ai-kana Torniossa noin 1,5 metriä ja Pellossa noin 2 metriä. Vedenkorkeudet ovat korkeimmillaan ensi viikon lopussa. Muonionjoella virtaama on vasta lähdössä nousuun ja sen ennustetaan nousevan no-peasti huippuunsa ensi viikon loppuun mennessä. Tulvavahinkojen riskin arvioidaan kuitenkin olevan pieni. Tulva voi aiheuttaa haittaa liikenteelle joillakin alavilla tieosuuksilla.
Simojoella virtaama on ollut nousussa huhtikuun loppupuolelta asti ja on nyt korkeimmillaan. Tulvasta on tulossa tavanomaista pienempi. Ivalojoella vedenkorkeus on Ivalon kohdalla lähtenyt nousuun maa-nantaina ja on nyt noussut noin metrin. Vedenkorkeuden ennustetaan olevan korkeimmillaan viikon lopulla tai ensi viikon alkupuolella. Ivalojoella tulvan suuruus on tavanomainen tai hieman sitä pienem-pi.
Ounasjoella Kittilässä vedenkorkeus on lähtenyt selvään nousuun maanantaina, ja nousua on kertynyt jo yli 1,5 metriä. Tulvahuipun ajankohta on ensi viikon lopulla, ja tulvan ennustetaan jäävän todennä-köisesti vahinkorajan alapuolelle. Vahinkorajan ylittyminen on kuitenkin mahdollista, jos ensi viikolla on sateista ja hyvin lämmintä.
Kemijärvellä vedenkorkeus on vielä alhainen, mutta sen ennustetaan nousevan tulevan viikon aikana noin 4 metriä. Rovaniemellä Kemijoen vedenkorkeus on noussut toukokuun alusta noin puoli metriä, ja se on korkeimmillaan ensi viikon lopussa tai sen jälkeen. Kemijoella tulva on todennäköisesti jäämässä tavanomaista pienemmäksi.
Tenojoella vedenkorkeudet ovat kääntyneet tiistaina nousuun. Karigasniemellä ja Onnelansuvannossa vedenkorkeus on kohonnut noin metrin ja veden ennustetaan vielä nousevan 2–2,5 metriä tulevan vii-kon aikana. Tenojoen tulvahuippua ennustetaan ensi viikon puolivälin tuntumaan. Tulvan suuruus on tavanomainen tai hieman sitä pienempi.
Lämpötilan kehitys ja mahdolliset sateet voivat vielä muuttaa tulvien suuruutta ja tulvahuippujen ajan-kohtaa merkittävästi. Nyt on hyvä hetki tarkistaa veneiden ja laitureiden kiinnitykset sekä kerätä irtain tavara pois alavilta ranta-alueilta.
Seuraava viranomaisten tulvakokous on 17.5.2023
Linkkejä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari KoistinenRyhmäpäällikköSuomen ympäristökeskus
Tulvaennusteet
Niina KarjalainenJohtava vesitalousasiantuntijaLapin ELY-keskus
Puh:0295 251 287etunimi.sukunimi@ely-keskus.fiJuha-Petri KämäräinenJohtava vesitalousasiantuntijaLapin ELY-keskus
Säännöstely
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
------------------------
Tulvakeskus on Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen palvelu, joka perustuu tiiviiseen yhteistyöhön ELY-keskusten ja pelastuslaitosten kanssa.
tulvakeskus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Viikkokatsaus 23.–27.3.202619.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Mot ett renare Östersjön genom att minska plastskräp från fritidsfiske18.3.2026 10:02:24 EET | Pressmeddelande
Pressmeddelande av Finlands miljöcentral och Håll Skärgården Ren rf: Att förebygga marin nedskräpning är betydligt effektivare och förmånligare än att samla upp skräpet. Detta är en av de centrala insikterna från det treåriga projektet Re:Fish. Projektet minskade mängden plastskräp från fritidsfisket i Östersjöområdet. Dessutom var projektets mål att utveckla lösningar på problemet med övergivna, förlorade och bortkastade fritidsfiskeredskap.
Towards a cleaner Baltic Sea by reducing fishing related plastic waste18.3.2026 09:20:50 EET | Press release
Press release by the Finnish Environment Institute and Keep the Archipelago Tidy Association: Preventing marine litter is far more effective and far less costly than cleaning it up afterwards. This is one of the key takeaways from the three-year cross-border environmental project Re:Fish, which tackled the plastic pollution from recreational fishing in the Central Baltic Sea.
Kohti puhtaampaa Itämerta kalastusperäistä muoviroskaa vähentämällä18.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Meriroskan ehkäiseminen on huomattavasti tehokkaampaa ja edullisempaa kuin sen kerääminen. Tämä on yksi kolmivuotisen Re:Fish-hankkeen keskeisistä havainnoista. Hanke vähensi vapaa-ajankalastuksesta peräisin olevaa muoviroskaa Itämeren alueella. Lisäksi hankkeen tavoitteena oli kehittää ratkaisuja hylättyjen, kadonneiden ja poisheitettyjen vapaa-ajankalastuksen pyydysten ongelmaan.
Survey: Finns expect ambitious energy and climate policies17.3.2026 07:00:00 EET | Press release
Finnish people strongly favour climate change mitigation activities and ambitious energy and climate policies, a new survey finds. The respondents also feel that these policies need to ensure national security, keep private costs at an affordable level and protect the environment.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


