Lapinjärven kunta

LAPINJÄRVEN KUNTA USKALTAA! - Ihmislähtöisen kunnan yhteisötaidekokeilu tuottaa tuloksia

Jaa

Lapinjärven kunta on satsannut yhteisötaiteeseen vuodesta 2016 lähtien, jolloin taiteilija Petteri Aaltolainen, TaM alkoi suunnitella kulttuurikoordinaattorin ominaisuudessa taidepajoja Lapinjärveläisille. Taidepajat olivat alku yhteisötaiteelle, joka otti huomioon taiteesta kiinnostuneet kuntalaiset.

Kuvassa Kapellbyn skolan yhteinen taideteos julkistetaan.
Kuvassa Kapellbyn skolan yhteinen taideteos julkistetaan.

– Ihmislähtöinen kunta toimii esimerkillään yhteisötaiteen suunnannäyttäjänä, joka on uskaltanut jalkauttaa ammattitaiteilijan rakentamaan pidempiaikaista taiteellista toimintaa kunnan sisällä, sanoo Aaltolainen.

Kysymyksessä on riskinotto, joka osuu nykytaiteen eri ilmenemismuotojen prosesseihin. Nykytaiteilijana Aaltolainen on taiteen nomadi, joka sijoittaa omaa osaamistaan kunnan käytettäväksi ja tarkkailee yhteisön eri toimintatapoja ja jalkauttaa eri taideprosesseja yhteisöön.

Aaltolaisen haaveena on pidempään ollut yhteisötaide, missä olemme kaikki taiteilijoita.

– Yhteisötaiteessa on aina kyse taiteen näkemisestä avoimena tapahtumana, jonka arvo ei ole pelkästään esineellisyydessä. Lapinjärvellä olemme keskittyneet avaamaan keskustelua tekemisen yhteydessä omille näkemyksille ja ymmärtämään oman panoksen merkitystä yhteisien päämäärien saavuttamiseksi. Osallistuminen yhteisiin taidepajoihin on alku yhteisille kokemuksille ja haastaa meidät ajattelemaan esim. omaa asuinympäristöä, mainitsee Aaltolainen.

Taidepajojen aikana Aaltolaiselle syntyi ajatus siitä miten taidekokemuksien äärelle pääsisi helposti. Nykypäivänä älylaitteet toimivat jo opetuksen välineenä.

– Minulle älypuhelin on informaatioväline, josta haen tietoa. Ja, kun haluan jakaa taideohjaukseen liittyvää tietoa, lähestyn aihetta mahdollisimman yksinkertaisesti, rautalankamallimaisesti. Näin sai alkunsa ajatus TaideMobiilipakki-hankkeesta.

TaideMobiilipakki – iloa, ideoita ja työkaluja kunnan kulttuurityöhön on jatkumo taidepajatoiminnoille.


Vuonna 2017 käynnistettiin Lapinjärven kunnan ja opetus - ja kulttuuriministeriön mahdollistama TaideMobiilipakki-hanke, Aaltolaisen suunnittelemana. Hankkeessa korostuu sosiaalinen osallisuus, osallistaminen ja taideohjausmallien kehittäminen sekä taidepajojen jalkauttaminen Lapinjärven 12 kylään.

Lapinjärven taidepajoissa toteutetaan useita taideohjausmalleja, jotka dokumentoidaan TaideMobiilipakkia varten. Tavoitteena on kehittää helposti käytettävä erilaisten taideohjausmallien työkalulaatikko (pakki), joka on aina käyttäjän mukana (mobiili) kun tarvitaan ideoita ja työkaluja taideohjaukseen.

Tämänkaltainen ohjausrakenne on taiteilijalle mieluinen. Voin yhdistää luovaa osaamistani uusien ideoiden työstämisessä ja samalla kehittää taiteen keinoin paikallista toimintaa jolla on merkitystä, kuvailee Aaltolainen.

TaideMobiilipakkia varten järjestetään vielä kaksi taidepajaa. Kesän 2018 aikana taidepaja sijoittuvat Lindkoskelle ja Porlammille.

Lindkoskella vuonna 2017 aloitettu taidepaja, saa jatkoa sukusymbolisista merkeistä. – Tämä historiallinen havainto tehtiin edellisessä taidepajassa ja nyt jatkamme yhteistä symbolistista ympäristöteoksen tekemistä, sanoo Aaltolainen.

Porlammilla keskitytään ympäristön suunnitteluun, jonka paikalliset lapset aloittivat edellisellä taidepajalla vuonna 2017. Taidepajalla lapset ideoivat heille tulevaisuuden lepopaikan Pernajajoen varteen. Tarkoituksena on saada myös perheitä suunnittelemaan heille mieluisaa virkistysaluetta.

Lapinjärven taidepajoilla syntyneistä teoksista, dokumentaatioista ja TaideMobiilipakkimallista järjestetään näyttely sekä hanketta esitetään Ihmislähtöinen kunta seminaarissa, Lapinjärvellä.

Ihmislähtöinen kunta – seminaari

30.8.2018 klo 9.00–16.30
Wasargård, Järventaustantie 22
(Aaltolainen, Petteri: Yhteisö, taide, muistiystävällinen ympäristö)

TaideMobiiliPakki – iloa, ideoita ja työkaluja kunnan kulttuurityöhön -näyttely
1.-30.11.2018
Lapinjärven Kirjasto, Lukkarinpolku 5, avoinna: MA, TO, PE 12.00–19.00 TI-KE 10.00–17.00
Lapinjärven Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, avoinna: MA 9.00–17.00 TI, KE, TO 9.00–16.00 PE 9.00–14.00
Taidepaja-aineistot + applikaatiomallidokumentit

Tapahtumat ja aukioloajat: www.lapinjarvi.fi


Lisätietoja hankkeesta:

Petteri Aaltolainen
TaideMobiilipakki/
Kulttuurikoordinaattori
petteri.aaltolainen@lapinjarvi.fi
044 7220252

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvassa Kapellbyn skolan yhteinen taideteos julkistetaan.
Kuvassa Kapellbyn skolan yhteinen taideteos julkistetaan.
Lataa
Jokainen oppilas on osallistunut taidepajoihin ja kädenjälki näkyy yksityiskohdissa.
Jokainen oppilas on osallistunut taidepajoihin ja kädenjälki näkyy yksityiskohdissa.
Lataa
Jokainen oppilas on osallistunut taidepajoihin ja kädenjälki näkyy yksityiskohdissa.
Jokainen oppilas on osallistunut taidepajoihin ja kädenjälki näkyy yksityiskohdissa.
Lataa
Jokainen oppilas on osallistunut taidepajoihin ja kädenjälki näkyy yksityiskohdissa.
Jokainen oppilas on osallistunut taidepajoihin ja kädenjälki näkyy yksityiskohdissa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Lapinjärven kunta
Lapinjärven kunta
Lapinjärventie 20
07800 LAPINJÄRVI

019 510 860http://www.lapinjarvi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapinjärven kunta

I Lappträsk inleds ett pilotprojekt där näringsämnen från dikesvatten binds med hjälp återvinningsmaterial21.8.2018 07:00Tiedote

I utfallsdiket från avloppsreningsverket i Kapellby i Lappträsk installeras fredagen den 24.8.2018 en re-ningsbehållare som har konstruerats till att samla näringsämnen i dikesvatten och där det uppsamlande ämnet är bitar som klippts från bilringar. Syftet med pilotprojektet är att testa reningsbehållarens funktion att binda och kapa näringsämnen. Samtidigt kan man minska på näringsbelastningen i Tessjö å.

Lapinjärven kunnan Eskola-hanke etenee: Mobiilikoulu luo uusia mahdollisuuksia perusopetuksen järjestämiseen etäisyyksien päästä9.8.2018 14:50Tiedote

Lapinjärven kunnan Eskola-hanke käynnistyy syksyllä 2018, kun ensimmäinen luokallinen oppilaita aloittaa koulunkäyntinsä Kannuksen kaupungin alueella sijaitsevassa Eskolan opetuspisteessä. Kannuksen kaupunki ja Lapinjärvi ovat sopineet kokeilusta, joka kestää enintään kolme lukuvuotta. Oppilaat tulevat Kannuksen kaupungin, Sievin kunnan ja Kalajoen kaupungin alueelta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme