Lapinjärven kunta

Lapinjärvi Uudenmaan parhaimpien joukossa yrittäjien mielestä

Jaa

Lapinjärvelle hyvät tulokset Suomen Yrittäjien Kuntabarometrista.

Lapinjärven kunta on saanut erittäin hyvät tulokset Suomen Yrittäjien Kuntabarometrista sijoittuen kaikilla osa-alueilla Uudenmaan kuntien kymmenen parhaan joukkoon. Itä-Uudenmaan kunnista erottuivat muista kunnista Kuntabarometrissa selkeästi muita paremmilla tuloksilla Myrskylä ja Lapinjärvi.

Yrittäjien antamien vastausten perusteella Lapinjärvi oli Uudellamaalla elinkeinopolitiikan kokonaisarviossa viides.  Kunnan hankintapolitiikassa Lapinjärvi oli kolmanneksi paras Uudenmaan kunnista. Kunnan päätöksenteon yrittäjälähtöisyydessä Lapinjärvi oli 4. sijalla Uudellamaalla.

- Nämä tulokset tuntuvat todella hyviltä, koska Lapinjärvi on tehnyt paljon työtä elinkeinopolitiikan eteen yrittäjien tukemiseksi, kunnanjohtaja Tiina Heikka sanoo.

- Olen myös iloinen Myrskylän hyvistä tuloksista. Se kertoo siitä, että miten me pienissä kunnissa pystymme palvelemaan yrittäjiä tehokkaasti ja yrittäjälähtöisesti, Heikka kehuu naapurikuntaa.

Yrityspalveluissa Lapinjärvi oli Uudenmaan seitsemäs ja elinkeinopolitiikan asema kunnassa -kysymykseen Lapinjärvi oli arvioitu Uudenmaan kuudenneksi.

Infrastruktuurin osalta Lapinjärvi oli Uudenmaan seitsemäs ja koulutuksen ja osaamisen osalta kahdeksas.

- Kaikissa osa-alueissa petraamme edelleen. Esimerkiksi se, että kunnassa on aloittanut elinkeinosihteeri, on selkeä panostus yrityksiin, kunnanjohtaja kertoo.

- Kiitos yrittäjille hyvistä arvioista, yhteistyössä jatketaan edelleen hyvässä hengessä, Heikka kiittää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiina HeikkaKunnanjohtaja

Uuden ajan kunnanjohtaja täynnä ideoita ja uskallusta. Innovatiivinen ja ihmislähtöinen työote näkyy niin kunnassa sisällä kuin ulospäinkin.

044 720 8686tiina.heikka@lapinjarvi.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Lapinjärven kunta
Lapinjärven kunta
Lapinjärventie 20
07800 LAPINJÄRVI

019 510 860http://www.lapinjarvi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapinjärven kunta

Extra inkomster av lokala upplevelser i Lappträsk18.5.2020 09:30:55 EESTTiedote

Såhär i början av sommaren och turistsäsongen har Lappträsk kommun tagit i bruk Doerz Local-försäljningsplattformen, vilket gör att vem som helst kan bli en upplevelseleverantör och därmed tjäna extra inkomst. Genom plattformen kan privatpersoner, föreningar och företag enkelt och billigt erbjuda upplevelser och turismtjänster. Samtidigt gör plattformen det möjligt för särskilt företag att få större synlighet för sina egna turismtjänster.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme