Lapsen oikeudet on huomioitava sukupuolen vahvistamista koskevassa lainvalmistelussa
29.5.2019 06:30:00 EEST | Lapsiasiavaltuutettu | Tiedote
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen, Väestöliiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta ja Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä julkaisivat 27.5.2019 Helsingin Sanomissa aiheesta mielipidekierjoituksen. Kirjoitus on julkaistu alla.
Translain on huomioitava lapsen oikeudet
Kouluterveyskyselyssä on alettu kysyä nuoren sukupuolen kokemuksesta. Kysely kertoo hälyttäviä tuloksia trans- ja muunsukupuolisten nuorten pahoinvoinnista. Myös aiemmat tutkimukset osoittavat, että sukupuoliristiriitaa kokevat nuoret ovat muita alttiimpia kiusaamiselle, väkivallalle, yksinäisyydelle ja ahdistuksen kokemuksille.
Kyseessä on yksi haavoittuvimmista lapsiryhmistämme, johon kohdistuu erittäin vihamielistä suhtautumista yhteiskunnassamme. Meidän on varmistettava sukupuoliristiriitaa kokevan lapsiryhmän turvallinen kasvu.
Ongelma on ratkaistava yhdessä. Koulujen ja muiden lasten kasvuympäristöjen rakentaminen turvalliseksi myös sukupuolivähemmistöihin kuuluville lapsille on ensiarvoisen tärkeää. Niin lasten kuin nuorten parissa työskentelevien kykyä kohdata sukupuolten moninaisuutta tulee parantaa.
Yhteiskunnan arvot heijastuvat lainsäädäntöön. Sukupuolen juridiseen vahvistamiseen liittyvän lainsäädännön tulee turvata lapsen oikeuksia, tukea lapsen terveen identiteetin kasvua ja suojella lasta kasvuympäristön vihamieliseltä suhtautumiselta.
Nuoren tunnistaminen virallisesti hänen sukupuolikokemustaan vastaavalla henkilötunnuksella ja nimellä on keino tukea lapsen itseymmärrystä. Näin hänet voidaan myös kohdata oikein arjen ihmissuhteissa, koulussa ja palvelujärjestelmässä. Juridinen tunnistaminen on muutettavissa, eikä se tarkoita peruuttamattomien hoitojen sallimista alaikäisille.
Kaikessa lainsäädännössä tulee huomioida lapsen etu ja lain vaikutukset lapsiin. Sukupuolen vahvistamista koskeva lainsäädäntö ei voi olla tästä poikkeus.
Kun lakia uudistetaan, on välttämätöntä arvioida, miten lainsäädännöllä voidaan tukea ja turvata sukupuolivähemmistöihin kuuluvia lapsia ja nuoria, intersukupuoliset lapset mukaan lukien.
Lapsiasiavaltuutettu
Väestöliitto ry.
Sateenkaariperheet ry.
Lastensuojelun Keskusliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Lisätietoja:
Eija Koivuranta, toimitusjohtaja, Väestöliitto ry., p. 050 574 1775, eija.koivuranta@vaestoliitto.fi
Juha Jämsä, toiminnanjohtaja, Sateenkaariperheet ry, p. 044 997 1956, juha.jamsa@sateenkaariperheet.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, josta on säädetty lailla (laki lapsiasiavaltuutetusta 1221/2004). Lapsiasiavaltuutettu antaa Suomen hallitukselle ja eduskunnalle lakisääteisen arvion lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin tilasta sekä raportoi määräajoin YK:n lapsen oikeuksien komitealle. Lapsiasiavaltuutettu tekee aloitteita ja antaa lausuntoja toimialansa teemoista. Lapsiasiavaltuutettu ei käsittele yksittäisen lapsen asioita. Lapsiasiavaltuutettu tekee tarvittaessa viranomaiskanteluja havaitsemistaan ongelmista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapsiasiavaltuutettu
Kotiopetuksessa olevien lasten tilanne on selvitettävä19.3.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Situationen för barn i hemundervisning måste utredas
Suomen talous voi selviytyä väestönmuutoksesta panostamalla lapsiin ja koulutukseen23.2.2026 08:31:07 EET | Tiedote
Finlands ekonomi kan klara av befolkningsförändringen genom att satsa på barn och utbildning
Kriser hotar barnens vardag och en god barndom12.2.2026 00:01:00 EET | Pressmeddelande
Barnombudsmannen framför i sin riksdagsberättelse sin allvarliga oro över krisernas inverkan på barnens vardag och barndom. Barnens angelägenheter hörs inte så mycket i samhällsdebatten som de borde och barnens bästa beaktas inte tillräckligt i beslutsfattande som gäller barn. Barnombudsmannen överlämnar sin berättelse till riksdagen den 12 februari.
Kriisit uhkaavat lasten arkea ja hyvää lapsuutta12.2.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Lapsiasiavaltuutettu esittää eduskuntakertomuksessaan vakavan huolensa kriisien vaikutuksista lasten arkeen ja lapsuuteen. Lasten asiat eivät kuulu yhteiskunnallisessa keskustelussa niin paljon kuin olisi syytä, eikä lasten etua riittävästi huomioida lapsia koskevassa päätöksenteossa. Lapsiasiavaltuutettu luovuttaa kertomuksensa eduskunnalle 12.2.
Koulutuksen eriytyminen on pysäytettävä17.12.2025 07:07:00 EET | Tiedote
Differentieringen av utbildningen måste stoppas
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
