Lapsiasiavaltuutettu: Isät paremmin huomioon perhepalveluissa – isäneuvolat kuntiin
8.11.2015 07:00:00 EET | Lapsiasiavaltuutettu | Tiedote
– Tutkimusten mukaan isät ovat äitejä tyytymättömämpiä ammattilaisilta saamaansa tukeen. Tähän isien viestiin on suhtauduttava vakavasti. Kyse on ammattilaisten osaamisesta kohdata ja ottaa isän näkökulmat huomioon. Mikäli tähän ei saada parannusta muun muassa neuvolatoiminnassa, eropalveluissa, terveydenhuollossa ja lastensuojelussa, isien rooli jää helposti passiiviseksi seuraajaksi tai enintään viestinviejäksi. Jokaiseen kuntaan tarvitaan isäneuvola, joka suunnataan lasta odottavan perheen isälle ja pienten lasten isille, lapsiasiavaltuutettu Kurttila esittää.
Lapsiasiavaltuutettu Kurttila pitää tärkeänä, että isät saavat isäneuvolasta tukea vanhemmuuteen ja parisuhteeseen.
– Tutkimukset osoittavat, että pienten lasten äitien on helpompaa puhua lähipiirissä lapseen liittyvistä huolista kuin isien. Isät tarvitsevat enemmän kohtaamista palveluissa. Isät tarvitsevat erityisesti tukea parisuhteeseen, Kurttila korostaa.
Vuoden 2014 avioeronneisuuden mukaan Suomessa ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä. Lapselle vanhempien parisuhteen kariutuminen on merkittävä kuormitustekijä.
Lisätietoja:
Tuomas Kurttila
lapsiasiavaltuutettu
p. 050 544 3757
Lähteitä:
Tilastokeskus, Väestö- ja oikeustilastot
Perälä Marja-Leena, Salonen Anne, Halme Nina, Nykänen Sirpa: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 36/2011 ”Miten lasten ja perheiden palvelut vastaavat tarpeita? Vanhempien näkökulma.”
Yhteyshenkilöt
Tuomas KurttilaLapsiasiavaltuutettu
Puh:050 544 3757tuomas.kurttila@oikeus.fiblogi.lapsiasia.fiTietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapsiasiavaltuutettu
Kestävä talous on aikamme vaikeimpia lapsipoliittisia kysymyksiä4.11.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Hållbar ekonomi är en av vår tids svåraste barnpolitiska frågor
Julkaisutilaisuus: Talous ja lapsen oikeudet2.11.2026 07:01:00 EET | Kutsu
Lapsiasiavaltuutettu julkaisee 4.11.2026 artikkelikokoelman Talous ja lapsen oikeudet. Tervetuloa etäyhteydellä järjestettävään julkaisutilaisuuteen!
Lasten kulutustottumukset muuttuvat, sääntely ei pysy perässä22.10.2026 07:17:00 EEST | Tiedote
Barnens konsumtionsvanor förändras, regleringen hänger inte med
Rasismia ja kiusaamista ei saa hyväksyä missään muodossa16.9.2026 07:23:00 EEST | Tiedote
Rasism och mobbning får inte accepteras i någon form
Lasten asema julkisessa taloudessa jää piiloon31.8.2026 07:17:00 EEST | Tiedote
Barnens ställning i den offentliga ekonomin förblir dold
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
