Lapsiasiavaltuutettu: ”Sosiaali- ja terveysministeriön toimittava – kaikki koulukodeissa olevat lapset kuultava välittömästi”
– Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tekemä tarkastus Pohjolakotiin viime huhtikuussa osoitti monia vakavia puutteita koulukodin toiminnasta. Valtio ei voi antaa tällaisen toiminnan jatkua. Sosiaali- ja terveysministeriön ja vastuunalaisen ministerin on kerrottava, mitä ilmenneille ongelmille aiotaan tehdä ja miten valvontaa parannetaan lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisen varmistamiseksi. On välttämätöntä, että vuosien odottelun jälkeen koulukoteihin sijoitettujen lasten mielipiteet ja näkemykset selvitetään, Kurttila vaatii.
Lapsiasiavaltuutettu teki 19.4.2016 sosiaali- ja terveysministeriölle aloitteen koulukoteihin sijoitettujen lasten kuulemiseksi. Lapsiasiavaltuutettu esitti, että kaikki koulukodeissa olevat lapset haastateltaisiin. Lapsiasiavaltuutettu antoi 5.7.2017 kirjelmän, jossa kiinnitettiin huomiota koulukotien ulkoilukäytänteisiin. Lapsiasiavaltuutetun koulukoteihin tekemien vierailujen ja lasten haastattelujen perusteella lapsiasiavaltuutettu kiinnitti huomiota muun muassa lasten ulkoilun rajoittamiseen ryhmärangaistustyyppisesti. Vuonna 2017 antamassaan vuosikirjassa valtioneuvostolle lapsiasiavaltuutettu ilmaisi olevansa ”erityisen huolestunut koulukodeissa olevien lasten oikeuksien toteutumisesta” ja vaati sosiaali- ja terveysministeriötä tekemään arvion koulukotijärjestelmän toimivuudesta lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tuessa sekä lapsen yhteiskuntaan kiinnittymisessä.
– Joudun toteamaan, että sosiaali- ja terveysministeriö ja lopulta asiasta vastaava valtioneuvoston jäsen, ministeri, eivät ole kiinnittäneet riittävää huomiota koulukodeissa olevien lasten oikeuksien toteutumiseen ja hyvinvointiin. Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen huhtikuussa tekemä tarkastus Pohjolakotiin osoittaa vakavia puutteita, joita on tuotu sosiaali- ja terveysministeriön tietoon monin eri tavoin useiden vuosien aikana. Välinpitämätön asenne heikoimmassa asemassa olevien lasten elämää kohtaan on päätyttävä. Lapsen oikeuksien tinkimätöntä kunnioitusta ei voi verhota epämääräisiin kehittämishankkeisiin vailla todellista vaikuttavuutta. Valtio ei voi myöskään jatkaa sijaishuollon palveluiden valvontaa ilman lasten tapaamisia ja kuulemista. Niin sanotun omavalvonnan laajentuessa riskit lasten oikeuksien polkemiseen vain lisääntyvät, Kurttila toteaa.
Lapsiasiavaltuutettu on 7.9.2018 uusintanut 19.4.2016 tekemänsä aloitteen koulukoteihin sijoitettujen lasten kuulemiseksi. Lapsiasiavaltuutettu on pyytänyt sosiaali- ja ministeriöltä vastauksen aloitteeseen syyskuun loppuun mennessä.
Lapsiasiavaltuutettu puhuu aiheesta perjantaina 7.9. klo 12.30-13.30 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ja sen toimialueen ELY-keskusten tilaisuudessa (Hotelli Verso Kauppakatu 35, Jyväskylä).
Lisätietoa:
Tuomas Kurttila
lapsiasiavaltuutettu
050 544 3757
Aloite 19.4.2016: http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2016/04/Tutkimusaloite_koulukotinuorten_kuulemiseksi-19.4.2016.pdf
Kirjelmä ja tietopyyntö 5.7.2017: http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2017/07/LAPS_kysely_tietopyynt%C3%B6_koulukodit.pdf
Vuosikirja 2017 (mm. ehdotus nro 35): http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2017/04/LA_vuosikirja_2017_.pdf
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas KurttilaLapsiasiavaltuutettu
Puh:050 544 3757tuomas.kurttila@oikeus.fiblogi.lapsiasia.fiTietoja julkaisijasta
Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, josta on säädetty lailla (laki lapsiasiavaltuutetusta 1221/2004). Lapsiasiavaltuutettu antaa Suomen hallitukselle ja eduskunnalle lakisääteisen arvion lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin tilasta sekä raportoi määräajoin YK:n lapsen oikeuksien komitealle. Lapsiasiavaltuutettu tekee aloitteita ja antaa lausuntoja toimialansa teemoista. Lapsiasiavaltuutettu ei käsittele yksittäisen lapsen asioita. Lapsiasiavaltuutettu tekee tarvittaessa viranomaiskanteluja havaitsemistaan ongelmista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapsiasiavaltuutettu
Kutsu Lapsibarometrin 2025 julkaisutilaisuuteen8.5.2025 13:52:21 EEST | Kutsu
Lapsibarometri 2025 "Leikki on parasta" – lasten näkemyksiä eskarista julkaistaan tiistaina 13.5. Tervetuloa etäyhteydellä järjestettävään julkaisutilaisuuteen 13.5. klo 10.00–11.30.
Kriittinen ajankohta lasten asioiden parantamiseksi on nyt10.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Den kritiska tidpunkten att förbättra barnens angelägenheter är nu
Kutsu lapsiasiavaltuutetun vuosikertomuksen julkaisutilaisuuteen3.4.2025 08:34:34 EEST | Kutsu
Lapsiasiavaltuutetun vuosikertomus 2024 "Unelmien koulussa saa olla oma itsensä" luovutetaan valtioneuvostolle torstaina 10.4. Julkaisutilaisuus klo 10.00-11.30 järjestetään etäyhteydellä, ja se on kaikille avoin.
Päätöksenteossa on kuultava myös pienten lasten näkemyksiä25.2.2025 07:42:00 EET | Tiedote
I beslutsfattandet ska även små barns åsikter höras
Lastensuojelun sijaishuollossa asuvat nuoret tarvitsevat rakkautta ja huolenpitoa20.2.2025 07:16:00 EET | Tiedote
Unga som bor i barnskyddets vård utom hemmet behöver kärlek och omsorg
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme