Lapti rakentaa 141 asuntoa uudelle Herttuankulman alueelle Turkuun
21.8.2019 10:30:00 EEST | Rakennusliike Lapti Oy | Tiedote

Malin Trällinkujalle rakenteilla olevaan Asunto Oy Turun Herttuankulman Trumpettiin tulee seitsemään kerrokseen yhteensä 65 asuntoa yksiöistä perheasuntoihin. Alueelle rakennettava toinen asuintalo Asunto Oy Turun Herttuankulman Kornetti on tulossa ennakkomarkkinointiin arviolta loppuvuodesta 2019. Pysäköinti on sijoitettu osin autosuojaan pihakannen alle ja osin maan tasalle.
Herttuankulman Trumpetin ja Kornetin suunnittelussa lähtökohtana on laadukas ja vahva arkkitehtonisen identiteetin omaava rakentaminen. Alueena Herttuankulma tulee edustamaan uutta, vetovoimaista kaupunkiasumista. Alue palveluineen kehittyy koko ajan ja jo nyt kävelymatkan päästä löytyy mm. ravintoloita, kahviloita, kuntosali, päiväkoteja ja koulu, kertoo Rakennusliike Lapti Länsi-Suomen aluejohtaja Kari Mäkelä.Asunnot ovat Laptin tyyliin hyvin varusteltuja, mutta järkevän hintaisia. Kaikissa asunnoissa on esimerkiksi vesikiertoinen lattialämmitys. Asunnot ovat helposti kalustettavia, valoisia ja toimivia. Osassa asuntoja on myös lasitettu parveke, joka toimii keväästä pitkälle syksyyn toisena olohuoneena, kuvailee Rakennusliike Lapti Länsi-Suomen asuntomyyjä Sanna Yöntilä.
Hyvä sijainti tulevaisuuden alueella
Herttuankulman Trumpetista ja Kornetista on matkaa Aurajoen rantaan vain reilu kilometri. Liikenneyhteydet ovat hyvät ja esimerkiksi lähimmät bussipysäkit sijaitsevat kivenheiton päästä Trumpetista ja Kornetista. Alue palveluineen kehittyy koko ajan ja jo nyt kävelymatkan päästä löytyy mm. ravintoloita, kahviloita, kuntosali, päiväkoteja ja koulu.
Herttuankulma tulee edustamaan uutta, vetovoimaista kaupunkiasumista. Mikäli haet uutta kotia hyvällä sijainnilla tulevaisuuden alueella, kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Tällöin uuden kodin ostajalla on mahdollisuus vaikuttaa pintamateriaaleihin ja kodinkoneisiin, vinkkaa Yöntilä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aluejohtaja Kari Mäkelä
Rakennusliike Lapti Oy Länsi-Suomi
Puh. 040 580 8236
kari.makela@lapti.fi
Kuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lapti Group on nopeasti kasvava ja kannattava suomalainen rakennusalan konserni. Toimintamme keskittyy asunto-, palvelu- ja toimitilarakentamiseen sekä kiinteistökehitykseen Suomessa. Lisäksi tuotamme talotekniikkapalveluita. Konsernissa työskentelee lähes 800 henkilöä. www.lapti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Laptin liikevaihto kasvussa, vahva taloudellinen asema27.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Vuosi 2025 oli Rakennusliike Laptille kasvun ja talouden vahvistumisen vuosi. Laptin liikevaihto kasvoi vuonna 2025 reilut 15 %: liikevaihto oli 260,4 M€ ja liiketulos 2,6 M€. Yhtiö on säilyttänyt erinomaisen vakavaraisuutensa – sen omavaraisuusaste oli 55,0 %. Lapti lähtee vuoteen 2026 yli 400 M€:n voitetulla ja tulouttamattomalla hankekannalla sekä neljällä rakenteilla olevalla RS-asuntokohteella.
Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa5.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa. Kouluun avautuu 5–9. luokkien opetustilojen lisäksi Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat elokuussa 2028.
Ylikylän koulun ja alueen urheiluseurojen käyttöön valmistui uusi liikunta- ja tapahtuma-areena Kempeleessä29.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Ylikylän koulu Kempeleessä laajeni nykyaikaisella liikuntaan ja tapahtumiin soveltuvalla Pekka Rinne -areenalla sekä erityisopetuksen ja iltapäiväkerhon tiloilla.
Oulun Kynsilehtoon nousee palvelukeskus Kuurojen palvelusäätiölle20.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Oulun Kynsilehdossa on alkanut viittomakielistä palvelua tarjoavan palvelukeskuksen rakentaminen. Kuurojen palvelusäätiön uusi palvelukeskus valmistuu Sienikujalle loppuvuodesta 2026 ja tarjoaa asiakkailleen palveluasumista sekä päivätoimintaa.
KYS Uusi Sydän -rakennusprojektin viimeinen vaihe alkamassa Kuopiossa14.1.2026 14:09:08 EET | Tiedote
Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi 1.12.2025 KYS Uusi Sydän -projektin neljännen, eli viimeisen vaiheen käynnistämisen vuoden 2026 alussa. Neljännen toteutusvaiheen allianssisopimus allekirjoitettiin KYSillä viime viikon lopulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
