Lastensuojelun asiakasmäärässä tähdättävä 25 lapseen – lasten ja työntekijöiden turvallisuus etusijalla
21.5.2021 07:00:00 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Talentia on antanut lausunnon hallituksen lastensuojelulain muutosesityksestä. Ehdotuksen mukaan lastensuojelun asiakasmitoitus olisi 35 lasta sosiaalityöntekijää kohden vuoden 2022 alusta ja 30 lasta vuoden 2023 alusta. Nykyisin työntekijällä voi olla jopa 60–80 lasta asiakkaana.
Talentian mielestä on kuitenkin tärkeää, että lastensuojelun asiakasmäärä pienenisi portaittain 25 lapseen, sillä lapsen asioista vastaavien sosiaalityöntekijöiden vastuita ollaan lakiuudistuksessa lisäämässä nykyisestä.
– Sosiaalityöntekijällä tulee lopulta olla korkeintaan 25 lasta asiakkaana – tämä on keskeistä niin lasten ja työntekijöiden turvallisuuden kuin kullekin lapselle riittävän ajankäytön kannalta. Tilanne on tällä hetkellä monissa lastensuojeluyksiköissä kohtuuton, painottaa Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Väkivallan ennaltaehkäisy keskeistä
Lakiesitys pureutuu myös lastensuojelun turvallisuuskysymyksiin. Siinä ehdotetaan uutta säännöstä lapsen kiinnipitämisestä. Tällä on tarkoitus estää lapsen luvaton poistuminen lastensuojelulaitoksesta.
Talentian mukaan poistumisen estäminen on eettisesti perusteltua, jos se pohjautuu ammatilliseen harkintaan ja jos lapsella tai nuorella ei ole kykyä arvioida toimintansa seurauksia omalle tai toisten turvallisuudelle.
– Esihenkilöiden ja johdon työsuojelutaidot ovat lastensuojelulaitoksen turvallisuuden perusta. Työyhteisössä tulee olla lain mukaiset riskienhallinnan suunnitelmat. Lisäksi työntekijöille tulee antaa työpaikkaväkivallan hallinnan ja kiinnipitämisen menetelmäkoulutusta, joka on osa ammatillista osaamista, korostaa Karsio.
Talentia ehdottaakin, että lastensuojelulaissa viitataan jatkossa rajoittamispykälien yhteydessä työpaikkaväkivallan ennaltaehkäisyyn.
Talentian ja Lastensuojelun keskusliiton selvityksen keskeisiä tuloksia olivat, että lastensuojelulaitoksissa ei ole riittävästi henkilöstöä ja työ on kuormittavaa. Työntekijöistä, erityisesti sosionomeista, on pulaa. Henkinen kuormitus johtuu osittain puutteellisesta työsuojelu- ja työhyvinvointiosaamisesta sekä esihenkilön riittämättömästä tuesta.
– Väkivaltatilanteiden hallinta rajoittamistoimenpiteiden yhteydessä ja muutoinkin näyttää edellyttävän työsuojelun valtakunnallista kehittämisohjelmaa – tämä ei ratkea ainoastaan lastensuojelulain velvoitteilla. Työyhteisön turvallisuus on perusasia, joka vaikuttaa ammattitaitoisen henkilöstön pysyvyyteen ja mahdollistaa samalla lasten ja nuorten turvallisen kasvun puitteet, Karsio toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ryRatamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentian selvitys: varhaiskasvatuksen sosionomin rooli kirkastumassa työpaikoilla2.2.2026 08:05:00 EET | Tiedote
Varhaiskasvatuksen sosionomi on suhteellisen uusi ammattiryhmä ja sen potentiaalia ei ole vielä täysimääräisesti hyödynnetty. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian tuoreesta selvityksestä käy ilmi, että yhä useampi työyhteisö jo tunnistaa varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänkuvan.
Talentialta lakkovaroitus rajattuihin lastensuojelulaitoksiin yksityiselle sosiaalipalvelualalle – Lasten turvallisuus varmistetaan29.1.2026 13:01:00 EET | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on tänään 29.1.2026 jättänyt lakkovaroituksen rajattuihin lastensuojelulaitoksiin yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Työnseisaus toteutuu 17.–19.2.2026, ellei sopua työriitaan synny aiemmin.
Hallitus haluaa laajentaa Kelan tiedonsaantioikeuksia – Talentian huolena sosiaalihuollon kasvava työmäärä ja asiakkaiden oikeusturva28.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Hallitus esittää Kansaneläkelaitoksen tietojenvaihtoa koskevan lainsäädännön uudistamista. Talentia on huolissaan lakimuutoksen vaikutuksista sosiaalihuollossa.
Työterveyslaitoksen selvitys paljastaa sosiaalialan ammattilaisten ahdingon – säästörajat on nyt ylitetty22.1.2026 16:17:19 EET | Tiedote
Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan sosiaalipalveluissa esiintyy muita ammattiryhmiä enemmän psykososiaalista kuormitusta ja alentunutta työkykyä. Talentia peräänkuuluttaa päättäjiltä tietoon nojaavaa päätöksentekoa, jotta syöksykierre voidaan katkaista.
Talentia: Määräaikaisuuksia helpotetaan hinnalla, jonka maksavat naiset ja vähemmistöt16.1.2026 11:27:52 EET | Tiedote
Hallitus aikoo helpottaa määräaikaisten työsopimusten solmimista, vaikka tietää uudistuksen lisäävän syrjintää. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian mukaan lakimuutos on peruttava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme