Lastensuojelun Keskusliitto

Lastensuojelun Keskusliiton kuntapoliittinen tavoiteohjelma 2021–2024: Kunnan tärkein tehtävä on huolehtia lapsista

Jaa
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi on se pohja, mille kunnan tulevaisuus rakentuu. Juuri nyt on riskinä, että kunnissa haetaan koronapandemian jäljiltä talouden tasapainoa leikkaamalla lasten, nuorten ja perheiden peruspalveluista. Jos näin tehdään, voivat seuraukset ulottua jopa vuosikymmenten päähän.

Lastensuojelun Keskusliitto on julkaissut kuntapoliittisen tavoiteohjelmansa vuosille 2021–2024. Tavoiteohjelmassa kuvataan, millä toimilla kunta voi huolehtia lasten ja perheiden hyvinvoinnista tulevalla valtuustokaudella. Se sisältää myös neljä tsekkauslistaa apuvälineeksi tuleville kuntapäättäjille sekä esimerkkejä hyvistä käytännöistä.

Näihin asioihin haluamme vaikuttaa:

  • Jokaisen perheen on asuinpaikasta riippumatta voitava luottaa siihen, että lähikoulun tai -päi­väkodin palvelut ovat laadukkaita ja kohtuullisen matkan päässä, ja että lapsen oppimisympäristö on terveellinen, turvallinen ja sisäilmaltaan puhdas. Alueellista eriytymistä on torjuttava aktiivisesti kaavoitusratkaisuilla ja eri alueille kohdistetuilla tukitoimilla.
  • Kunnissa tulee määrätietoisesti lisätä lasten yhdenvertaisuutta muun muassa tarjoamalla tasavertaisia mahdollisuuksia harrastaa, huolehtimalla kouluruuan laadusta ja huomioimalla palveluissa erilaiset perheet, lapsiryhmät ja elämäntilanteet. Toimivilla lasten hoitojärjestelyillä voidaan helpottaa esimerkiksi yksinhuoltajavanhempien työssäkäyntiä ja perhekeskustoiminnalla mahdollistaa matalan kynnyksen tuki perheille.
  • Kunnissa on otettava aktiivisesti käyttöön lapsivaikutusten arviointi, sillä se vahvistaa päättäjien ymmärrystä siitä, mitä mikin päätös konkreettisesti tarkoittaa lasten ja perheiden arjessa. Juuri nyt talouspäätösten lapsi- ja perhevaikutusten arviointi on erityisen keskeistä, jotta haitalliset päätökset voidaan välttää ja koronakriisin pitkäaikaiset elinkaarivaikutukset torjua.
  • Lapset ja nuoret ovat nähtävä kunnan asukkaina, joiden mielipiteellä on merkitystä. Lasten osallistamiseen on monia hyväksi koet­tuja menetelmiä. Kunta voi esimerkiksi toteuttaa osallistavaa budjetointia niin, että lapset pääsevät vaikuttamaan omaa elinympäristöään koskeviin valintoihin.

Anna ääni lapselle on vaalikampanja lasten puolesta

Lastensuojelun Keskusliitto koordinoi kuntavaalien alla myös lapsi- ja perhejärjestöjen yhteistä Anna ääni lapselle -kampanjaa. Sen tavoitteena on vaikuttaa siihen, että tulevat kuntapäättäjät tuntevat lapsen oikeudet, osaavat huomioida ne päätöksenteossa sekä selvittävät päätösten vaikutukset lapsiin.

Kampanja tarjoaa tammikuusta vaalipäivään saakka tietoa ja vaikuttamismateriaalia lapsen edun toteutumisesta kunnissa sekä esimerkkejä hyvistä käytännöistä. Kampanja on poliittisesti sitoutumaton ja siihen voivat halutessaan osallistua myös kuntavaaliehdokkaat, jotka haluavat edistää lasten asioita.

Kampanjassa ovat mukana seuraavat toimijat: Ammatillisten perhekotien liitto, Barnavårdsföreningen, Ensi- ja turvakotien liitto, Folkhälsan, Hope, Icehearts, Imetyksen tuki, Kasper – Kasvatus ja perheneuvonta, Kehitysvammaliitto, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Kuurovammaisten Lasten Vanhempien Liitto, Lasten ja nuorten keskus, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Marttaliitto, Monimuotoiset perheet -verkosto, Nuorten Ystävät, Parasta Lapsille, Pelastakaa Lapset, Pesäpuu, Perhehoitoliitto, Pienperheyhdistys, Pinskut, Sateenkaariperheet, Seta, SOS-Lapsikylä, Suomen Unicef, Suomen Vanhempainliitto, Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, Vammaisperheyhdistys Jaatinen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt, Väestöliitto, Yhden Vanhemman Perheiden liitto sekä Yhteiset Lapsemme.

Lisätietoja kuntapoliittisesta ohjelmasta:

Toiminnanjohtaja Hanna Heinonen, p. 040 838 4027, hanna.heinonen@lskl.fi

Lisätietoja Anna ääni lapselle -kampanjasta:

Johtaja, viestintä ja vaikuttaminen, Juuli Hurskainen, p. 050 3533 480, juuli.hurskainen@lskl.fi

Avainsanat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lastensuojelun Keskusliitto
Lastensuojelun Keskusliitto
Armfeltintie 1
00150 HELSINKI

http://www.lskl.fi

Lastensuojelun Keskusliitto on keskusjärjestö, joka vaikuttaa lapsen oikeuksien ja lastensuojelun laadun puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye