Lastensuojelun viestinnällinen teko -palkinto TikTok-sossuille

Lastensuojelun Keskusliitto on myöntänyt Lastensuojelun viestinnällinen teko -palkinnon 2021 Maija Haapalalle ja Camilla Jokelalle, jotka esittelevät TikTok-videopalvelussa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden arkea. Haapala ja Jokela kuvaavat TikTokissa tilillään @Sossut raikkaasti, avoimesti ja ennakkoluuloja hälventäen, mitä lastensuojelu tekee ja antavat kasvot sille, ketkä sitä tekevät.
– Palkinto alleviivaa entisestään sitä, että tekemämme työ TikTokissa lastensuojelun stigman ja epätietoisuuden hälventämiseksi ja lasten oikeuksien edistämiseksi on todella tärkeää ja sitä on jatkettava, sanoo Maija Haapala. – Toivottavasti palkinto ja toimintamme kannustaa myös muita viestimään rohkeasti lastensuojelutyöstä muutoksen mahdollistamiseksi!
Sossujen kokemukset TikTokin kautta viestimisestä ovat olleet pääasiassa hyviä: seuraajia on tullut koko ajan lisää, videot ovat saaneet hyvin näyttökertoja ja myös asiakkaat, kollegat sekä suuri yleisö ovat ottaneet heidät hyvin vastaan ja palaute on ollut pääosin positiivista. Mediahuomiotakin on tullut.
– Negatiivistakin kommentointia lastensuojelua kohtaan on, toteaa Camilla Jokela. – Valtaosa johtuu siitä, että lastensuojelu on monille kasvoton mörkö eikä tällaiseen avoimeen, matalan kynnykseen dialogiin ole aiemmin ollut tilaa ja paikkaa samalla tavoin kuin nyt TikTokissa.
Sossujen tarina TiktTokissa sai alkunsa reilu vuosi sitten. Somessa toimiminen oli molemmille ennestään tuttua, mutta TikTok kanavana tuli käyttöön vasta Maijan tyttären jalanjäljissä keväällä 2020. Sossut kiittävätkin häntä ja hänen neuvojaan kanavavalinnasta, joka on osoittautunut onnistuneeksi. Se on sitä myös luvuissa, sillä seuraajia TikTok-sossuilla on tällä hetkellä lähes 20 000.
Lastensuojelun viestinnällinen teko -palkinnon tarkoituksena onkin muistuttaa, että viestintä on myös lastensuojelulle arvokas työkalu ja kannustaa lastensuojelun toimijoita viestimään työstään avoimesti. Palkinnon valintakriteereinä olivat innovatiivisuus, pioneerimaisuus, rohkeus viestiä omilla kasvoilla sekä positiivisuus. Palkinnonsaajan valitsi Lastensuojelun Keskusliiton viestintätoimikunta ja palkinto myönnettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
Kunniamaininta myönnettiin Apu-lehdelle laajasta ja kattavasti lastensuojelua eri puolilta tarkastelevasta juttukokonaisuudesta, jonka olivat kirjoittaneet toimittajat Anna-Liisa Hämäläinen, Milka Sauvala sekä Janne Itkonen.
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät® 2021 järjestettiin 5.–6.10. Jyväskylän Paviljongilla sekä webinaarina teemalla Uuden edessä. Lisätietoja ja koko ohjelma: www.lastensuojelupaivat.fi/
Lisätietoja: johtaja (viestintä ja vaikuttaminen) Juuli Hurskainen, juuli.hurskainen@lskl.fi, p. 050 3533480 tai erityisasiantuntija Annukka Paasivirta, annukka.paasivirta@lskl.fi, p.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juuli HurskainenJohtaja, viestintä ja vaikuttaminenLastensuojelun Keskusliitto
Puh:0503533480juuli.hurskainen@lskl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lastensuojelun Keskusliitto on keskusjärjestö, joka vaikuttaa lapsen oikeuksien ja lastensuojelun laadun puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto
Syyskokous 2025: Pentti Lemmetyinen on Lastensuojelun Keskusliiton uusi puheenjohtaja24.11.2025 14:34:50 EET | Tiedote
Lastensuojelun Keskusliiton syyskokouksessa luotiin katsaus kuluvaan vuoteen sekä liiton tuleviin haasteisiin sekä valittiin yhdistykselle uusi puheenjohtaja. Pentti Lemmetyinen aloittaa tehtävässään vuoden 2026 alusta lukien.
Lapsen oikeuksien viikko muistuttaa lapsen oikeudesta kuulua13.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Lapsen oikeuksien viikolla 17.–23.11.2025 juhlitaan jokaisen lapsen ja nuoren oikeutta tulla nähdyksi ja kuulluksi sekä kuulua yhteisöihin. Kansainvälinen lapsen oikeuksien päivä osuu torstaille 20.11. ja kansallinen Lapset mukaan töihin -päivä perjantaille 21.11.2025.
Tervetuloa Viisas investointi: vaikuttavuusperusteisuus lasten ja nuorten palveluissa -seminaariin 6.11.202530.10.2025 13:56:18 EET | Kutsu
Keskustelu hyvinvointiyhteiskunnan niukkenevista resursseista käy kuumana. Säästötoimet ovat kohdentuneet myös lapsiin, nuoriin ja perheisiin. Olisiko aika puhua tehokkuuden ja säästöjen sijaan vaikuttavuudesta?
Lastensuojelun viestinnällinen teko -palkinto 2025 Siru Hyvöselle8.10.2025 15:30:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelun viestinnällinen teko -palkinto 2025 myönnettiin lastensuojelun kokemusasiantuntija Siru Hyvöselle. Kunniamaininnan sai Uhma-elokuva.
Lastensuojelua sydämellä ja sisulla – Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä® peräänkuulutetaan yhteiskunnan kestävyyttä7.10.2025 06:40:12 EEST | Tiedote
Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä® Jyväskylän Paviljongissa 7.–8.10.2025 pohditaan, mitä lasten ja perheiden palveluiden painopisteen siirtyminen ehkäisevistä peruspalveluista korjaaviin merkitsee pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja lasten tulevaisuuden kannalta. Ketkä jäävät järjestelmässä väliin? Voiko inhimillinen olla itse asiassa myös vaikuttavampaa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

