Lauttasaaren sillan liikenne vaihtaa puolta lauantain 6.6. vastaisena yönä
2.6.2020 10:59:48 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

”Talven aikana sillan pohjoispuolta peittänyt sääsuojateltta on purettu, joten olemme olleet tässä työvaiheessa säitten armoilla. Tästä syystä työmaan siirrosta voidaan päättää vasta lyhyellä varoajalla”, sanoo Kreate Oy:n vastaava mestari Vilho Hiltunen.
Asvaltoinnin lisäksi sillan pohjoispuolen viimeistelytöitä ovat esimerkiksi reunakivien ja valaisinpylväiden asennus sekä sillan liikuntasaumoihin liittyvät työt.
Liikenteen siirtyminen sillan valmiille puoliskolle on iloinen uutinen kävelijöille ja pyöräilijöille, sillä käyttöön saadaan nyt leveämmät reitit. Kävelytien leveys on pohjoispuoliskolle noin kaksi ja puoli metriä ja pyörätien kaksi metriä.
Eteläpuoli valmistuu nopeammin
Sen jälkeen, kun liikenne kesäkuussa siirtyy sillan uudistetulle pohjoispuolelle, eteläisen puolen saneeraustyöt alkavat vanhan asvaltin jyrsimisellä pois ja reunapalkkien irrottamisella.
”Eteläpuolen työt sujuvat nopeammin kuin pohjoispuolen, koska työt siltakannen sisällä ovat silloin jo valmiit. Eteläinen puoli valmistuu vuoden loppuun mennessä”, työmaainsinööri Otto Översti uskoo.
Lauttasaaren sillasta roikkuvat koko veneilykauden ajan riipputelineet, ja veneilyaukkoa on turvallisuuden vuoksi kavennettu seitsemään metriin. Tänä kesänä veneilijöitten alikulkua ohjaavat liikennevalot sillan kummallakin puolen. Sillan alittaminen on mahdollista valojen mukaisesti vain yhteen suuntaan kerrallaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vilho Hiltunen
vastaava mestari
Kreate Oy
puh. 0500874263
vilho.hiltunen@kreate.fi
Teemu Koivula
Projektinjohtaja
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 39925
teemu.koivula@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Liikennejärjestelyt muuttuvat Arkadiankadun ympäristössä 5. marraskuuta2.11.2026 14:41:28 EET | Tiedote
Työt ovat edenneet Arkadiankadulla ja liikennejärjestelyihin tehdään muutoksia keskiviikon ja torstain välisenä yönä 4.–5. marraskuuta.
Intressanta byggnader till salu – Helsingfors förbereder försäljningen av fjorton objekt30.10.2026 08:56:44 EET | Pressmeddelande
Bland dessa finns Viking-huset på Skatudden och Högholmens tidigare biljettförsäljningsbyggnad på Blåbärslandet.
Mielenkiintoisia rakennuksia kaupan – Helsinki valmistelee neljäntoista kohteen myyntiä30.10.2026 08:56:44 EET | Tiedote
Näiden joukossa on Katajanokalla sijaitseva Viking-talo ja Korkeasaaren entinen lipunmyyntirakennus Mustikkamaalla.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 29.10.202629.10.2026 17:41:43 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 29.10.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 12.11.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 27.10.202627.10.2026 17:12:21 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 27.10.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme