Lauttasaarentien itäpäässä uudistetaan pyöräväyliä
31.5.2022 08:52:52 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Katutyö haittaa jalankulkua, pyöräilyä ja moottoriliikennettä. Työ ei vaikuta joukkoliikenteen reitteihin, mutta pysäkkien sijoittelu voi hetkellisesti muuttua.
Liikennejärjestelyt muuttuvat työvaiheiden mukaan, mutta työmaan läpi kulkeminen on mahdollista koko urakan ajan. Liikenteen poikkeusreitit merkitään opasteilla. Urakka-alueella on samaan aikaan meneillään Lauttasaarentie 8:n talonrakennustyömaa, jolla on vaikutuksia liikenteeseen.
Työt aiheuttavat jonkin verran melua. Työt pyritään tekemään päiväsaikaan, mutta joitakin työvaiheita joudutaan mahdollisesti tekemään poikkeuksellisiin aikoihin. Mahdollisista häiritsevistä töistä tiedotetaan etukäteen.
Urakan on tarkoitus valmistua kokonaisuudessaan noin vuodessa. Hankkeen urakoitsijana toimii VRJ Etelä-Suomi Oy.
Pyöräilyä ja jalankulkua sujuvoitetaan
Uudistuksessa parannetaan pyöräilyn ja jalankulun järjestelyjä Lauttasaarentiellä. Meripuistotien ja Lauttasaaren sillan välille rakennetaan yksisuuntaiset pyöräkaistat. Jalankulkijoille rakennetaan uudet portaat sillan pohjoisreunaan alikulkukäytävän ja ulkoilutien kohdalle.
Uudistuksen myötä moottoriliikenteen järjestelyt muuttuvat niin, että Pohjoiskaaren risteyksestä jatkaa liikennevalojen jälkeen jatkossa vain yksi kaista Lauttasaaren siltaa itään päin. Tällä hetkellä liikennevalojen jälkeen kulkee kaksi kaistaa, joista toinen loppuu ennen siltaa. Kääntyville autoille säilytetään liikennevalot ja omat kaistat Meripuistotien ja Pohjoiskaaren liittymissä.
Autoille tulee noin kymmenen uutta pysäköintipaikkaa kadun varteen.
Remontin osana parannetaan myös Lauttasaarentien valaistusta, kuivatusta ja muita teknisiä rakenteita. Urakka-alueella olevat bussipysäkit uusitaan.
Lauttasaarentieltä joudutaan poistamaan remontin yhteydessä kymmenen vanhaa lehtipuuta uusien kaistajärjestelyiden vuoksi. Tien molemmin puolin istutetaan uudet puurivit, yhteensä 25 uutta puutta.
Kaupungin käytetyin pyöräväylä
Lauttasaarentien itäpäädyn uudistaminen perustuu vuonna 2019 valmistuneeseen katusuunnitelmaan, jonka keskeinen tavoite on jalankulun ja pyöräilyn sujuvuuden ja turvallisuuden parantaminen. Nyt rakennettavat pyöräkaistat ovat jatkoa Lauttasaarentielle jo aiemmin valmistuneille yksisuuntaisille kaistoille, jotka kulkevat Ruukinlahdentielle asti. Tulevaisuudessa pyöräkaistoja parannetaan myös Lauttasaarentien länsipäässä Ruukinlahdentien ja Isokaaren välillä.
Lauttasaarentiehen kytkeytyvä Lauttasaaren silta on Helsingin käytetyin pyöräväylä. Vuonna 2021 sillalla laskettiin kulkeneen pyöräilijöitä 970 000 kertaa. Myös jalankulkijamäärät ovat suuria. Kesäkuisena mittauspäivänä sillan ylitti 1070 jalankulkijaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Urakoitsija
Mikko Lähteenlahti
työnjohtaja
VRJ Etelä-Suomi Oy
050 594 8873
mikko.lahteenlahti@vrj.fi
Rakennuttaja
Mertsi Mäkinen
Projektinjohtaja
Helsingin kaupunki
050 5592063
mertsi.makinen@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.3.202617.3.2026 17:47:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikan häiriö ei aiheuta sortumavaaraa17.3.2026 14:09:19 EET | Tiedote
Kaupunki on selvittänyt Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla viime viikolla havaitun häiriön syytä. Sortumariskiä alueella ei enää ole.
Planeringen av Arabiabanan framskrider – grönremsa placeras mellan fotgängare och cyklister17.3.2026 13:56:06 EET | Pressmeddelande
Banan till Arabia och Majstads strandpark föreslås byggas nära bostadshusen. Den 31 mars diskuteras sträckningsalternativet vid ett allmänt möte.
Arabianbaanan suunnittelu etenee – jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väliin viherkaista17.3.2026 13:56:06 EET | Tiedote
Arabian ja Toukolan rantapuistoon suunniteltu baanareitti esitetään rakennettavaksi asuintalojen lähelle. Linjauksesta keskustellaan yleisötilaisuudessa 31. maaliskuuta.
Kruunusillat-raitiotie aloittaa koeajot Suomen pisimmällä sillalla16.3.2026 12:29:13 EET | Tiedote
Kruunuvuorensillalla aloitetaan koeajot raitiovaunulla tiistaina 17. maaliskuuta. Sillan koeajojen jälkeen koeajoja ajetaan koko Kruunusillat-raitiotien reitillä Hakaniemen ja Laajasalon Yliskylän välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme